maanantai 5. marraskuuta 2007

Matkalle mukaan

- Vaatteita. Riittävästi vaatteita ottaen huomioon, että ei ole vielä varmuutta siitä, kauanko reissussa menee. Mustia vaatteita. Toivottavasti niitä ehtii ostaa paikan päältä lisää, minulla on niitä yllättävän vähän ja jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä tunnen voimakasta tarvetta pukeutua nyt mustiin. Kyllähän niille sitten on varmasti jatkossakin käyttöä, onhan musta sentään, noh, nykyinen musta.
- Voimaa. Tämä tulee olemaan raskain matka, jonka koskaan tähänastisessa elämässäni olen tehnyt.
- Kosmetiikkaa. Kannattaisi varmaan ostaa itkunkestävä ripsiväri.
- Rohkeutta. Joudun kohtaamaan ihmisiä, joita en näissä olosuhteissa - enkä kaikkia välttämättä missään olosuhteissa - haluaisi kohdata.
- MP3-soitin pitkää junamatkaa varten. Täytyy muistaa myös päivittää sen sisältö.
- Voimaa jakaa myös muiden suru. Toisaalta se tosiasia, että muutkin surevat vainajaa, lohduttaa ja lämmittää minua suuresti.
- Tarvittavat asiakirjat, niistä lukuisista viikon mittaan käymistäni puhelinkeskusteluista tekemäni muistiinpanot, kaikien mahdollisten ihmisten yhteystiedot.
- Voimaa olla rohkeasti heikko silloin, kun en muuta voi enkä jaksa.
- Läppäri. Tarvitsenkohan sitä, vai tarvitseekohan miäs sitä enemmän täällä kotona? Töitä tuskin ehdin tehdä, mutta ehkä haluan tallentaa jotain tietoja heti koneelle tai mahdollisesti kirjoittaa ylös tuntemuksiani tai vaikka runoja...
- Voimaa, voimaa, voimaa.
- Sekä lompakko että penaali tällä kertaa.

Huomenna teen vielä pitän työpäivän sivutyössäni, sitten keskiviikkoaamuna nousen junaan ja matkaan taas kotikonnuilleni vainajan asioita järjestelemään. Uskomatonta, että siitä on alle kaksi viikkoa, kun viimeksi taitoin tämän saman matkan! Niin se tämä maailma pyörii, eikä sitä ole ihmisen ymmärryksellä tarkoitettu tajuttavaksi, mihin asentoon se milloinkin pyörähtää. Minun maailmani on nyt pyörähtänyt aika lailla sijoiltaan. Nyt tuntuu aika naurettavalta muistella, minkälaisista asioista edellisen reissun alla stressasinkaan... Mutta eipä ole kristallipalloa minulla, elämä on tässä ja nyt, niin se on tänään kuin oli kaksi viikkoa sittenkin. Paljonpa antaisin, jos voisin edelleen vaivata päätäni niillä samoilla arkisilla mitättömyyksillä kuin vielä viikkokin sitten...

Mutta elämä on sitä mitä se on, juuri nyt. Asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä, vaikka sitä ei aina juuri sillä hetkellä voisi ymmärtääkään. Tuohon minä uskon ja luotan. Ja uskon ja luotan siihenkin, että tästä tulevasta reissusta selviän. Se on vain tehtävä. Nyt ja tässä.

Ei kommentteja: