torstai 7. helmikuuta 2008

Argumentointia

Eilen soitti väkisinmyyjä. Tarjosi lapsille suunnattua tietosanakirjasarjaa. Hyvä idea sinänsä, varmasti sellainen kirjasarja on oikeinkin hyödyllinen monille (ainakin niille, jotka ylipäätään pitävät kirjoista - minä en kylläkään lukeudu tähän joukkoon), mutta meidän poika nyt on kuitenkin vielä sen verran pieni, että satukirjat riittävät toistaiseksi vallan mainiosti. Eikä se kylkiäiseksi luvattu oikea rannekellokaan ihan vielä tule tarpeeseen jässikälle, jolle vieläkin on joka kerta yhtä mystinen ja kiehtova arvoitus se, milloin nukkumaan mennessä kyseessä ovat päivä- ja milloin yöunet. Joten kiitos mutta ei kiitos, vaikka ne sarjan 5 ensimmäistä osaa, jotka toistaiseksi siis ovat vasta valmiina, olisikin saanut sangen kohtuulliseen ennakkohintaan.

Myyjä oli hyvin ymmärtäväinen, mutta halusi kuitenkin vielä kertoa ihan tieteellistä tutkimustietoa tarjouksensa tueksi: Tutkimuksen mukaan tietokirjasta on erityisen paljon hyötyä silloin, kun lapsi kysyy vanhemmalta jotain ja sen sijaan, että vanhempi vain suoraan kertoisi vastauksen, hän keskeyttääkin askareensa ja tulee lapsen kanssa yhdessä kirjasta katsomaan kyseisen asian. No tämähän olikin mullistava havainto: ettäkö lapset tosiaan tykkäävät mieluummin istua äidin syliin kirjaa katselemaan kuin kuunnella vain tiskien kolinan lomasta heitetyn vastauksen kysymykseen!?! Wow! Lisäksi samainen tutkimus on kuulemma osoittanut, että lapset, jotka ovat saaneet tämän kyseisen tietokirjasarjan jo ennen kouluikää, ovat sittemmin menestyneet muita paremmin koulussa ja elämässä yleensä. Mielenkiintoista, kirjan mukana tulee siis jonkinlaisia oraakkelikykyjä myös - vai kuinka muuten voi olla olemassa tutkimustietoa kirjanomistajien menestymisestä myöhemmin elämässä, kun koko kirjasarja on vielä kesken ja vasta ennakkomarkkinoinnissa..?

Juuei. Ihan kaikella kunnioituksella kyseistä myyjää ja koko ammattikuntaa kohtaan, mutta juuei.

...mutta onpa minulla nyt sitten ainakin syy selvillä, jos pojastani kaikesta huolimatta kasvaa mattinykänen... (ihan kaikella kunnioituksella myös tätä suurta mäkisankaria kohtaan)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täytynee siis ostaa tuo setti, jos sitä meille kaupataan, kun on niin hyvä. ;) Eli ei tod.
Mitähän ne opettajat koulussa sanoo, jos perustelee lapsen huonoa koulumenestystä sillä, että äiti ei aikanaan suostunut ostamaan taattua koulumenstystä. :D

Careliana kirjoitti...

Niin mutta ajattelepas toisaalta, miten helppoa se onkaan: ihan vain parinsadan euron sijoituksella (osamaksumahdollisuus) saa taattua lapselleen loistavan tulevaisuuden! Kas kun kukaan ei ole aikaisemmin moista keksinyt...

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten kun lapsi ei ole siltikään hyvä koulussa, niin voi haastaa kirjafirman oikeuteen, kun lupaukset eivät pitäneetkään. ;)