tiistai 4. marraskuuta 2008

Operaatio Akvaario

Hartaasti odotettu uusi, iso akvaario saapui vihdoin eilen.

Miäs puhkui intoa eikä poikakaan meinannut nahoissaan pysyä. Koira haukkui uuden tulokkaan pataluhaksi heti kättelyssä, koska joutui ensin teljetyksi takapihalle ja sen jälkeen emännän pitelemäksi asunnon perimmäiseen nurkkaan, ettei olisi kampittanut akvaarion kantajia eikä karannut avoimesta etuovesta pihalle.

Ensin rakennettiin akvaarion alle tuleva kaappi. Miäs tarttui ruuvariin, poika haki oman leikkiporansa ja vasaransa. Viimeksimainittu takavarikoitiin aika vikkelään. Koira meni makuuhuoneeseen murjottamaan, minä istuskelin sohvalla yleisönä (siihen minun tekninen osaamiseni juuri ja juuri riittää, vaikka todistettavasti olenkin kerran elämässäni ruuvimeisseliä käyttänyt...).

Seuraava vaihe oli kalojen pyydystäminen vanhasta akvaariosta väliaikaiseen säilöön, suureen saaviin. Tämä oli varsinkin pojan mielestä se kaikkein hauskin vaihe. Yhtä pientä plekoa emme löytäneet mistään, päättelimme sen tulleen syödyksi ja surimme sitä pienen hetken.

Sitten vanha akvaario kokonaan tyhjäksi vedestä ja pois tieltä, uusi kaappi paikalleen ja uusi akvaario sen päälle. Totesin, että puolet tyhjän 350 l:n kulma-akvaarion painosta on tasan tarkkaan minun nostokykyni maksimiraja - vois sinne jumppaan pikkuhiljaa toimertua, juu - mutta niin vain saatiin kuin saatiinkin tankki paikalleen. Poika keikkui sohvan käsinojalla ja alkoi ykskaks hihkua: "Minipleko! Minipleko!" Siellähän se viimeinenkin reppana sittenkin oli, haukkoi henkeään vanhan akvaarion pohjahiekan notkelmaan kertyneessä pienessä vesitilkassa. Kiireesti siirsimme senkin saaviin ja kehuimme poikaa hengenpelastajasankariksi. Oli muuten yksi aika pollea pikkumies!

Mutta hengenpelastajasankarienkin on käytävä aikanaan nukkumaan. Ponnekkaasta vastustelusta huolimatta peittelin lapsen sänkyyn ja vakuutin, että aamulla sitten pääsisi ihastelemaan kaloja uudessa kodissaan. Lämmitin itselleni saunan, miäs täytti uutta akvaariota jo hyvää vauhtia vedellä. Tuumin, että saunottuani pääsisin varmaan jo käpertymään sohvannurkkaan uutta kalustetta ja televisiota tölläämään. Olipa kaikki sujunutkin ripeästi ja helposti!

Tassuttelin saunasta tyytyväisenä ja raukeana - keskelle pahimmanlaatuista hirmumyrskyä. Miäs oli huomannut kiinnittäneensä kaapin takalevyn väärin päin niin, että siinä oleva ulkoisen suodatin-hapettimen letkuille tarkoitettu aukko oli alareunassa, kun sen piti olla yläreunassa. Nyt suodattimen letkut menivät linttaan eikä se siis toiminut. Eli koko akvaario oli täysin käyttökelvoton. Ja kalaraukoilla alkoi jo happi käydä vähiin saavissaan... Pakinaperjantain tämän viikon aiheena on "Kun vanha Aatami riepoo" - minä en oikeastaan ihan täysin tajua, mitä tuo lausahdus tarkoittaa, mutta hakematta se tuli mieleen siinä miästä katsellessa. Se ja muutama hieman voimakkaampi ilmaisu totaaliselle hermojen menetykselle...

Minun pinnanihan tunnetusti on luonnostaan sangen lyhyt mutta kireä. Jostain syystä kuitenkin useasti rauhoitun itse lähes luonnottoman tyyneksi, jos joku toinen käy tilanteessa jo aivan ylikierroksilla. Niinpä nytkin aloin rauhallisesti kysellä, mitäs tilanteelle voitaisiin tehdä. No voishan tonne yläreunaan porata uuden aukon, jos olisi pora, mutta kun mä en edes muista missä se meidän pora on eikä se kuitenkaan tuohon puuhun pystyisi kun on ihan paska pora ja takuulla siitä on akkukin tyhjänä. Okei, mutta kannattaisiko sitä kuitenkin yrittää etsiä ja kokeilla? Ai ei vai. No entäs naapurit, nehän ovat tunnetusti melkoisia remppareiskoja, niillä voisi olla kunnon pora, ja varmasti ymmärtävät tilanteen kun ovat itsekin akvaarioharrastajia? Juuei sinne todellakaan kehtaa mennä, kymmenen aikaan illalla, työkaluja lainaamaan! (Ehemmm, ettei vain pikemminkin se kynnyskysymys olisi se, että pitäisi tunnustaa mokansa..?) No voisiko sen suodatinmasiinan sitten väliaikaisesti sijoittaa johonkin akvaarion ulkopuolelle, missä se voisi toimia siiheksi, että reiät saadaan kohdilleen? Ei ole tilaa, ei. Entä voisiko sitä kallistaa? Ei voi. Tik tak tik tak, kalaparkojen tiimalasissa hiekka sen kun valuu. Pora sentään löytyi jostain keittiön kaapin uumenista, mutta totta, akku typötyhjänä. Ei tässä nyt muu auta kuin ruveta tyhjentämään tuota akvaariota ja purkaa koko kaappi, toivottavasti kalat elävät aamuun asti...

Tässä vaiheessa minä jätin väittelyt sikseen, kiskaisin vähän vaatetta päälleni ja kipitin naapurin ovelle. Mahdoin säikäyttää heidät perin pohjin, kun ilmaannuin ykskaks syysillan pimeydestä takaovelle kolkuttelemaan, pukeutuneena huippumuodikkaasti aniliininpunaiseen Viivi & Vagner -paituliin, kirkkaanpunaisiin verkkahousuihin, mustaan neuletakkiin, mustaan villakangasulsteriin ja tennareihin. Siitä huolimatta pora löytyi oitis ja jouti lainaan, ja kaupan päälle sain vielä naaman täydeltä pusuja maailman sympaattisimmalta partasuulta, naapurin mäyräkoiralta. Unohtamatta myöskään jo kauan himoitsemaani tilaisuutta vähän vakoilla, miltä naapurissa näyttää - olen pohjattoman utelias tietämään, millaisia koteja eri ruokakunnat näistä täysin identtisistä asunnoista ovat tehneetkään. Nämä naapurit olivat kyllä saaneet omastaan hienomman kuin me; jos ne eivät olisi niin ihania ihmisiä, olisin kyllä kade.

Kiikutin poran miähelle, suljin pojan makuuhuoneen oven, kumarruin varmistamaan, ettei poranterä mene seinästäkin läpi. Miäs surautti vehkeen käyntiin - ja kymmentä minuuttia myöhemmin surahti käyntiin myös se suodatin-hapetin. Saattoi olla hieman nopeampi tapa kuin koko rakennelman purku... Kömpiessään ulos akvaariokaapin uumenista miäs joutui oikein vilpittömän kiitoksen minulle mutisemaan. Oli kyllä kaiken sähellyksen arvoista!

Nyt ovat kalat uudessa kodissaan, toistaiseksi ainakin kaikki vielä täysissä ruumiin voimissa (kalojen sielupuolesta en kyllä osaa mitään sanoa). Hieno on uusi akvaario. Ja hieno moraalinen voitto minulle: minä, maailman epäkäytännöllisin tekniikan ihmelapsi ja poropeukalo, ratkaisin kinkkisen teknisen pulman ja pelastin jos nyt en ihan koko maapalloa niin parinkymmenen kalan maailman kuitenkin! Joo hihitelkää vain partoihinne liioittelusta ja teatraalisuudesta, minä olen silti leuhka kuin karvareuhka. Nih kerta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vau! Mutta missä kuvat?

Hallatar kirjoitti...

Loppu hyvin, kaikki hyvin! =))))

Jei ihanille naapureille
ja miehille
ja meille naisille. =)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt oli makea tarina. Ja nainen vielä ratkaisi ongelman - se on jotain se.
Hienosti ja hauskasti kirjoitettu. Lukeminen oli oikein elämys - kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kyllä olisivat miehet pulassa ilman meitä fiksuja naisia.
Elävästi ja hauskasti kuvailtu juttu!