Se on aika varma merkki loman tarpeesta, kun alkaa vastata sähköposteihin huutamalla ääneen, että EEEIII...
...ja sitten kuitenkin kirjoittaa vastaukseksi, että kyllä kyllä, toki toki, mitenhän nopeasti tarvitaan.
Tilanne alkaa pelottavasti muistuttaa toissasyksyistä, todellisia ja/tai kuviteltuja fyysisiä oireita myöten.
"No mutta hyvähän se vain on että töitä riittää!" Juu onhan se. Jotta jotta leipä syödään ja silleesti. Ja tykkäänhän minä työstäni ja kovin kernaasti palvelisin kaikkia tehtävän tarjoajia tai ainakin kaikkia niitä, joilla on tarjolla edes etäisesti kiva tehtävä. Jos vain vuorokaudessa olisi kolmisenkymmentä tuntia. Ja jos minulla olisi yhtään vähemmän kurja olo.
Viikko 42 on pojan syysloma. Silloin otan ainakin pari päivää vapaata töistä, miähelläkin on lomaa jäljellä, joten matkaamme kotikonnuillemme ja majoitumme kylpylään yhdeksi yöksi. (Täytyy muistaa ottaa sisäkengät mukaan!) Ja jos tätä menoa jatkuu, taidan kyllä repäistä ja pitää vapaata koko loppuviikonkin.
Enää tarvitsisi sinnitellä sen viikon alkuun asti.
Maija Vilkkumaa laulaa jossain biisissään: "Yö on kaunis mua ei koske". Siinäpä minulle tavoitetila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti