lauantai 1. tammikuuta 2011

Strateginen elämäntoimintasuunnitelma suunnittelukaudelle 2011


Suunnittelu-workshop 1.1.2011
Läsnä: yksikön ylintä päätäntävaltaa käyttävä johto kokonaisuudessaan, yksi henkilö
Tavoite: Käydä läpi edellisen suunnittelukauden onnistumiset ja epäonnistumiset, ottaa hyvät käytännöt toteutukseen ja oppia virheistä. Laatia strateginen tiekartta, visio, missio ja toimenpidesuunnitelma tulevalle suunnittelukaudelle.

1.    Visio: Elää onnellisena elämäni loppuun asti.

2.    Missio: Elää niin, että tulen itse onnelliseksi ja tuotan iloa ja onnea mahdollisimman monelle muullekin enkä ainakaan tee ketään onnettomaksi.

3.    Toimintaympäristön analyysi: Uudessa kodissa on nyt asuttu jo melkein vuosi, mutta tuntuu, kuin olisimme eläneet täällä aina. Päivä päivältä vain vahvistuu se tunne, että tämä on Meidän Paikkamme. Toimintaympäristö ei siis voisi olla ihanampi!

4.    Tulevan kauden painopistealueet:
Perhe ja työ pysyvät toiminnan ydinalueina edelleen. Uutena osa-alueena voisi kokeilla antaa entistä enemmän painoarvoa ns. minä-ajalle eli hetkille, joina velvoitteet sysätään päättäväisesti taka-alalle ja keskitytään sellaisiin asioihin, joista juuri minulle tulee hyvä mieli. "Vähemmän kaikkee, enemmän ei-mitään." Ikuisuustavoite, jonka toteutumisen todennäköisyys ei pilviä hivo.

5.    Käytännön toimet vision ja mission ja strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi:

5.1    Edellisellä toimintakaudella aloitetut ohjelmat, joita jatketaan:
  • Pianon soittelu & laulelu. Panos-tuotto-suhde todettu erinomaiseksi: muutaman minuutin pimputtelutauko töiden lomassa tuottaa iloista mieltä useaksi tunniksi.
  • Kirjojen lukeminen. Tämä vuosien tauon jälkeen uudelleen käyttöön otettu toiminto on osoittautunut sangen miellyttäväksi. Palvelee erityisesti kohdan 4 osa-aluetta minä-aika.
  • Lapsen rauhoittumisohjelma. Käytännön toteutuksessa on edelleen parantamisen varaa, mutta jollain tapaa ohjelma tuntuisi kuitenkin toimivan. Lapsi leikkii entistä enemmän itsenäisesti eikä edes pyydä katsoa televisiota tai pelata konsolipelejä pitkin päivää. Ulkoilua on lisätty sään sallimissa rajoissa. Tästä osa-alueesta on erityisesti huolehtinut yksikön edustaja Miäs, joka on käynyt poikansa kanssa luistelemassa lähes päivittäin.
5.2    Edellisellä toimintakaudella aloitetut ohjelmat, jotka keskeytetään:
  • Jumppatauko. Kuukausi on ehdoton maksimiaika täydelliselle levolle kaikesta kuntoliikunnasta; yhtään pidempää taukoa ei yksikön toimintakyky enää kestä.
  • Tupakointi. Ks. edellinen kohta. Tämä toiminto voidaan joskus satunnaisesti ottaa takaisin ohjelmaan, mutta vain ehdottoman väliaikaisesti ja hyvin lyhyiksi jaksoiksi (miel. max. 1 vrk).
5.3    Uusia toimenpideohjelmia, jotka aloitetaan mahdollisimman pian uuden kauden alettua:
  • Tilataan pianonvirittäjä. Ei se hienoinen epävireisyys (absoluuttisella sävelkorvalla siunatun ystävättäreni mukaan "IYYYH, ainakin neljäsosasävelaskel!!!") sinänsä amatöörimäistä omaksi iloksi pimputtelua haittaisi, mutta kun pari kosketinta on vähän rikki, jumittavat.
  • Kartoitetaan mahdollisuudet palata normaaliin jumpparytmiin. Tällä hetkellä selkä vaikuttaa suhteellisen terveeltä, joten tämä vaihtoehto vaikuttaa lupaavalta. Jos tämä kuitenkaan ei onnistu, haetaan ohjelmaan muuta kuntoliikuntaa, mahdollisesti personal trainerin avustuksella.
5.4    Uusia toimenpideohjelmia, joita harkitaan mahdollisesti myöhemmin toteutettaviksi:
  • Hankitaan luistimet ja yritetään pysyä niillä pystyssä. Ks. kohdat lapsen rauhoittumisohjelma ja muuta kuntoliikuntaa.
  • Hankitaan sukset ja yritetään voittaa hiihtämistä kohtaan tunnettu syvä vastenmielisyys. Ks. kohdat lapsen rauhoittumisohjelma ja muuta kuntoliikuntaa.

6. Muut esiin tulleet asiat: Joko sais kahvii?

***
Sitä odotellessa tyrkkään tämän strategisesti ehdottoman tärkeän asiakirjan vastaukseksi Pakinaperjantain haasteeseen.




7 kommenttia:

Demetrius kirjoitti...

Laadukas toimintasuunnitelma, mutta yhteen vakavaan epäkohtaan kiinnitin huomioni: Pidit koko workshopin ja laadit toimintasuunnitelman ennen kahvia! Ei tuollainen sovi, jos ne meidän koulutuksenjärjestämisenkuntayhtymäkorporaatioisen taloustoimistossa kuulevat sen niin ryhtyvät vielä vaatimaan samaa niiltä monilta kehittämisryhmiltämme jotka eivät muuta teekään kuin toimintasuunnitelmia, kahvia ryystäen ja viinerinpalaset suupielistä sinkoillen. Ei hyvä juttu olleskaan.

Careliana kirjoitti...

Kiitosta Deme! Tuollaisten strategioiden ja visioiden ja missioiden ja suunnitelmien ja ohjelmien ja muun vastaavan sanahelinän parissa kun puurtaa, niin siinä kyllä tarvitaan sitä kahveeta ennen ja jälkeen ja mieluusti myös aikana. Ja joo, pullaa myös.

Akkapaha kirjoitti...

Sie sit laitoit tään lausuntokierroksel. Miehä lausumaa: Hyvin tuntuu työryhmä asjaan syventynnee. Toimintaedellytyksii on tarkasteltu riittävä monelt kantilt, positiivisii elementtei on saatu mukkaan kunnioitettavas määrin eikä aikataulutukses oo sorruttu liikaa yrittämisseen. Työryhmä voip ryhtyy laittamaa suunnitelmaa totteutukseen, edellytyksii onnistumisseen selkiäst on.

Eloise kirjoitti...

oi,oi, tuo kaikki kuulostaa niin hyvin mietityltä, etten sanoisi tehokkaalta, että pakkohan tuon on onnistua...Siispä, Onnea suunnitelman toteuttamiseen!

Careliana kirjoitti...

Akka, kiitos puoltavasta lausunnosta!

Eloise, hyvin suunniteltuhan on ...hyvin suunniteltu, jos ei muuta.

Paljon kommentteja, loistoalku uudelle blogivuodelle! :)

isopeikko kirjoitti...

Onneksi, onneksi peikkojen ei tarvitse suunitella omaa elämäänsä tuolla lailla ja tarkkuudella. :)

Careliana kirjoitti...

No mutta Peikko, onhan tuollaisista suunnitteluworkshopeista ainakin se hyöty, että saa sitä kahveeta ja joskus jopa pullaa...