keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Uusi urheiluvuosi

Silloin yksi kokonainen elämänaika sitten, kun vasta pohdiskelimme mahdollista perheenlisäystä, yksi asia oli jo etukäteen harvinaisen selkeä:

Se ei sitten rupea pelaamaan jääkiekkoa!

Rakkaassa kotikunnassamme, siinä nimenomaisessa kahden seuran voimin SM-liigatasolla edustetussa, tunnetusti lätkähullussa kaupungissa, johon on aikanaan noussut koko Suomen ihka ensimmäinen sisäjäähallikin, nimittäin useimmat tuntemamme juniorikiakkoilijoiden vanhemmat kilvan manasivat harjoitusaikojen kohtuuttomuutta. Mehän emme ainakaan rupeaisi jälkikasvuamme iltakymmenen ja puolenyön välillä kuskailemaan pitkin poikin kaupunkia! Ja sitä paitsi jääkiekossa tarvitaan kamalasti värmeitä ja varusteita, joille meidän nurkissamme ei varkulla olisi tilaa. Joten eipä tarvinnut edes miettiä sitä, että kallistakinhan se touhu on, ja keskimääräistä loukkaantumisalttiimpaakin kenties.

No, sittenhän se lapsi syntyi ja kasvoi, ja sitten me muutimme tähän naapurikuntaan reilunkokoiseen taloon... Lopun arvannettekin.

Jotenkin siinä sitten kävi näin:
(Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kuvassa oleva paita on fanituote eikä suinkaan kerro mitään esim. meidän nimestämme tai edes edustamastamme seurasta.)

Kuten jo mainitsinkin, miäs ja poika kävivät joululomalla lähes päivittäin luistelemassa, kun tuossa kerran ihan lähellä on koulun iso ja hyvin hoidettu kenttä. Poika viihtyy luistimilla loistavasti, ja miähen mukaan hän luisteleekin jo tosi hyvin (lähtötilannehan pari vuotta sitten oli tällainen). Miäs sitten eräänä iltana rupesi netistä selaamaan, olisiko paikallisella seuralla jotain luistelu- tai kiekkokoulua tai vastaavaa. Ja kas kun oli ihan joukkue juuri meidän poitsun ikäluokalle. Ja kas kun sillä oli treenit heti seuraavana päivänä. Voisihan sinne mennä ihan vain katsomaan, vai mitä..?

Ja kas kun meidän tuleva jarikurrimme pääsikin heti ensimmäisten treenien perusteella pelaavaan kokoonpanoon. Joten hänelle piti sitten hankkia vino pino erilaisia pakollisia ja muuten vain tarpeellisia välineitä: ristikollinen kypärä, kaulasuojus, hartiasuojus-rintapanssari, kyynärsuojat, polvisuojat, hanskat, sukat ja housut, ja koska housuista tuli reiluhko koko niin vielä henskelitkin. Ja kaikelle tälle tietysti sellainen jättiläiskokoinen kassi, pyörillä varustettu sentään. Hallelujaa. Toivon totisesti, että innostus nyt sitten kestää eikä koko rompeläjää tarvitse kohtapuoliin käyttämättömänä kirpparille roijata! Mutta ainakin näin ensi alkuun poika vaikuttaa uudesta harrastuksestaan hyvin innostuneelta, paljon innostuneemmalta kuin jalkapallosta aikanaan, joten mikäs siinä. Tärkeintähän olisi löytää se oma juttu, se josta saa kaikkein eniten hyvää mieltä ja liikunnan iloa, eikähän sitä mitenkään muuten voi löytää kuin kokeilemalla. (Sama toki pätee muihinkin kuin liikunnallisiin harrastuksiin.)

Minähän olen oman liikunnan ilon lähteeni jo löytänyt, ja nyt vihdoin, ikuisuudelta tuntuneen kuukauden selänlepuutustauon jälkeen pääsin palaamaan sen pariin. Kävin ensin varovasti body balancessa venyttelemässä ja availemassa mieltäni ja sisäisiä energiakanaviani (alan jo ehkä melkein hiffata, mistä siinä oikeastaan on olevinaan kyse), ja kun selkä ei siitä lainkaan suuttunut, suuntasin heti seuraavana päivänä body pumpiin. Sain kyllä havaita, että kuukaudessa ehtii peruskunto jo hieman lommottua - eipä noussut rauta ihan vanhaan malliin, vaikka motivaatiota ja puhtia oli kyllä vaikka muille jakaa. Mutta mikä tärkeintä, selkä ei kipeytynyt siitäkään treenistä (lähes kaikki muut paikat sitten kyllä kipeytyivätkin mutta sillä lailla hyvällä, ei vaan ihanalla tavalla), joten tästä on hyvä jatkaa. Josko tästä tulisi oikein reipas ja aktiivinen ja terve ja ennen kaikkea iloinen vuosi!

Ei kommentteja: