lauantai 5. maaliskuuta 2011

Huikea Hongkong

Lensimme Hongkongiin mukavasti bisnesluokassa (lentopisteiden turvin), sangen avokätisestä samppanjatarjoilusta ja miellyttävästä nukkumatilasta nauttien. Ihanan ylellinen alku lomalle!

Ylellisyyden kupla puhkesi sitten saman tien, kun avasimme hotellihuoneemme oven. Mitään viiden tähden luksusmajoitusta emme toki olleet tavoitelleetkaan, mutta kyllä se kivikovalla parisängyllä täytetty tunkkainen neljän neliön koppi rakennustyömaanäkymin silti oli aika kaukana siitä, mitä ennakkotietojen perusteella olimme odottaneet. Ihan siistiä ja puhdasta huoneessa kuitenkin oli, ja siihen miniatyyrikokoiseen suihkukoppiin tuli lämmintä vettä, joten tyydyimme osaamme. Eihän sitä matkalle tulla hotellihuoneessa nyhjäämään, kuten vanha tuttu klishee kuuluu. Jos jotain positiivista hakemalla hakee, niin ei siinä rakennustyömaalla sentään katuporaa tai muita meluisia vehkeitä käynnistelty aamuneljältä, kuten pelkäsimme.

Tämä tukikohtamme sijaitsi Kowloonin niemimaalla, Tsim Sha Tsui -kaupunginosan pääkadulla Nathan Roadilla, joka on todennäköisesti koko Hongkongin turistimaisin alue, kultaisena mailina eli neonmailinakin tunnettu tienpätkä, reppureissaajien ja väkisinmyyjien kultamaa. Hotellin lähistöllä parveilikin sankoin joukoin kello- ja käsilaukkukauppiaita sekä räätälipalvelujen tarjoajia, mutta heistä pääsi kyllä helposti eroon ihan vain kävelemällä ohi – ja koska he olivat niinkin säyseitä, jaksoin myös aasialaista kulttuuria kunnioittaen ystävällisesti hymyillä heille. Yksi räätäli totesikin minulle, että "You have a very beautiful smile, Ma'am, you look very happy!" Hyvä mieli tuli (mutta ei pukukauppoja kylläkään), ja tottahan se oli, minä olin sangen happy.



Nathan Roadin seutu oli itse asiassa minun makuuni sitä vähiten miellyttävää Hongkongia: yleisvaikutelma oli jotenkin nuhjuinen ja kakofoninen – mutta alueen ehdottomia pluspuolia olivat aivan hotellimme vieressä sijaitseva metroasema sekä lähiympäristön lukuisat kahvilat, ravintolat ja kaupat (tosin koko Hongkongissa lienee aika mahdotonta kulkea puolta kilometriä pidempää matkaa törmäämättä yhteenkään Starbucksiin ja/tai 7eleven-kioskikauppaan). Myös lauttaranta mahtavine maisemineen oli lyhyen kävelymatkan päässä, ja lähimmälle krääsätorillekin pääsi jalan.



Turistin siirtymät

Yleisesti ottaen liikkuminen Hongkongissa on helppoa. Kaupunki ei itse asiassa edes ole pinta-alaltaan suurensuuri, ja julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Lisäksi suunnistaminen on helppoa, koska opastekylttejä on runsaasti ja niiden tiedot on ilmaistu erittäin selkeästi sekä kiinaksi että englanniksi (mikä mitä ilmeisimmin brittiläisten siirtomaaherrojen ansioksi luettakoon). Kätevän Octopus-matkakortin avulla julkisissa välineissä liikkuminen on myös edullista ja vaivatonta. Tungostahan metrossa varsinkin ruuhka-aikaan on, mutta hongkongilaiset tuntuvat yleisesti ottaen olevan taitavia laumassaliikkujia – kukaan ei töninyt, tuuppinut tai rynninyt, ja kaikki jonot etenivät aina hyvin reippaasti (mikä oli aika tyrmistyttävä ilmiö minulle, jonka käsitys suurkaupungin joukkoliikenne-elämästä on peräisin Pietarista).


Turistin riemastus, osa 1: pandat

Minä toki rakastan useimpia karvaisia luontokappaleita, mutta pandat ovat aina lukeutuneet ehdottomasti top kymppiini. Ajatus pandojen näkemisestähän olikin suorastaan ratkaiseva tekijä matkakohdevalinnassamme.

Hongkongissa pandoja pääsee ihastelemaan Ocean Park -teemapuistossa, jolle ne ovat varmasti erittäin merkittävä vetonaula kilpailussa lähistöllä sijaitsevaa virallista Disneylandia vastaan. Kolossimaisesta koostaan ja "vähän kaikkea kaikille ja riemunkirjavissa väreissä" -mentaliteetistaan huolimatta Ocean Park on minusta jollain tapaa sympaattinen paikka. Puisto on levittäytynyt suuren kukkulan kaksin puolin, ja eri osioiden välillä voi siirtyä joko mahtavia näköaloja tarjoavalla köysiradalla tai suoraan kallion läpi sujahtavalla junalla. Melko kohtuullisen pääsymaksun vastineeksi on tarjolla esimerkiksi jonkin verran huvipuistolaitteita, valtavan iso akvaario, merileijonia, delfiinejä – ja niitä pandoja. Jotka tekivät juuri niin lähtemättömän vaikutuksen kuin oli odotettavissakin.




Meille kehkeytyi miähen kanssa ihan oma pandahuumorimmekin, viljelimme tosi ontuvia "me pandat" -vitsejämme, joille sitten iltaisin irkkupubin tuopposten äärellä, aikaeroväsymyksen ryydyttäminä, hekottelimme vedet silmissä. Havahduin oikein ajattelemaan, että vaikka meillä yleisesti ottaen ihan mainiosti meneekin, siitä on aika pitkä aika kun olemme viimeksi yhtä hervottomasti nauraa räkättäneet yhdessä. Ja yhdessä nauraminenhan on yksi pitävimmistä parisuhdeliimoista!

Turistin riemastus, osa 2: shoppailu

Hongkongissa on ostosmahdollisuuksia joka makuun. Sulovilleenit voivat toteuttaa itseään lukuisilla krääsätoreilla – kunhan pitävät mielessä, että piratismi on rikos ja markalla saa markan tavaran yms. jne. Tämän obligatorisen moraalisaarnan jälkeen voin toki tunnustaa, että itsekin hankin torilta pojalle jokusen vaatekappaleen sekä itselleni ja anopille jadekorut, jotka myyjän mukaan tuovat hyvää onnea ja pitkää ikää (toimi taika tai ei, kaunis ajatus minusta kaunistaa koruja joka tapauksessa).


Toista ääripäätä edustavat sitten haute couture -maailman huippumerkit, Chanel, Dior, Fendi, Gucci yms., liikkeet, joihin otetaan sisään vain muutama asiakas kerrallaan muiden jonottaessa kärsivällisesti oven ulkopuolella. Jonoa näihin liikkeisiin tuntuikin riittävän, mutta me päätimme jättää jonottamisen niille, joilla on varaa lentää bisnesluokassa omalla rahallaan.


Minun kaltaiseni keskihintaisten, mukavan laadukkaiden merkkien ystävän paratiiseja ovat sitten outlet-keskukset, kuten esimerkiksi Citygate, johon me eräänä matkapäivänä suuntasimme heti aamusta (kiirettä ei kyllä aamuisin tarvitse pitää, sillä monet liikkeet aukeavat vasta kymmenen, yhdentoista maissa). Esprit-tehtaanmyymälässä minulta meinasi lähteä taju – ei pelkästään siksi, että tarjolla oli hyllymetreittäin ihania vaatteita huomattavan edulliseen hintaan, vaan ennen kaikkea siksi, että aikaerorasitus heitti vatsani sekaisin. Tämä ei ole mikään uusi ilmiö, olen joutunut jo tottumaan siihen, että riittävän monta aikavyöhykettä ylitettyään elimistöni yksinkertaisesti kieltäytyy ottamasta vastaan sen paremmin ruokaa kuin untakaan – ainakaan silloin kuin pitäisi – joten vähintäänkin alkuosa reissusta täytyy rämpiä läpi ikävästi puolivaloilla, kun on koko ajan väsy ja vilu ja nälkä. Mutta ilmeisesti sille ei oikein mitään mahda, täytyy vain ottaa irti se minkä saa; onneksi en sentään täysin vuoteenomaksi putoa.

Ja onneksi meillä on miähen kanssa tapana varustautua aina kaikkeen, mikä herättää tuttavapiirissämme yleistä huvittuneisuutta. Olen kyllä itsekin hieman partaani naureskellut miähen tavalle kuljettaa reissuilla aina taskussaan Imodiumia ("jos kamala ripuli iskee kun on kaukana majapaikasta niin pääseepä sitten edes jotenkuten kunnialla palaamaan sinne") – mutta en muuten naureskele enää. Kiitollisena nappasin tabletin huiviini, palasin Esprit-myymälään lunastamaan ne himoitsemani paidat, pakotin itseni mutustamaan muutaman mykyn lounaaksi, shoppasin vielä yhden ihanan pehmeän Hilfiger-neuleen, kuulostelin hetken aikaa elimistöni sisäistä neuvottelua siitä, miten niihin mykyihin oikeastaan suhtauduttaisiinkaan – ja totesin olevani valmis tapaamaan Buddhan.

Turistin riemastus, osa 3: suuri Buddha

Citygate-ostoskeskuksen vierestä lähtee köysirata maailman suurimman ulkotiloissa sijaitsevan Buddha-patsaan luo. Nousimme lasilattiaisen gondolin kyytiin ja ihastelimme mahtavia näköaloja puolisen tuntia, kunnes saavuimme määränpäähämme. Köysirata-asemalta oli vielä jonkin matkaa viehättävän temppelialueen läpi taivallettavana sekä toistasataa porrasta noustavana itse Buddhan luo, mutta minä en vatsavaivaisena uskaltanut sinne asti lähteä. Järkeilimme, etteihän siitä valtavasta patsaasta lähietäisyydellä edes saisi kunnon kuvia, ja jäimme kiertelemään köysiradan liepeille rakennettua pientä (turistirysä)kylää.

Kylässä oli kaunis toivomuspuu, sellainen, jonka juurella itse Siddhartakin legendan mukaan aikanaan istuskeli mietiskelemässä, kuka hän on ja miksi hän on olemassa, ennen kuin hänestä tuli Buddha. Esitin puulle toivomuksen, että vatsavaivani kaikkoaisivat, ja varmemmaksi vakuudeksi istahdin vielä hetkeksi puun juureen pohtimaan erinäisiä mitä-missä-milloin-kysymyksiä. Minä en ole millään muotoa hengellinen ihminen, mutta ihmeesti vain tuostakin vähästä tuli ihan aidosti jotenkin seestynyt olo. Ja uskokaa tai älkää, vatsavaivoja en sen koommin koko matkan aikana kokenut!




Turistin riemastus, osa 4: Victoria Peak

Victoria Peak on ehkä Hongkong-turistin suurin must: korkea, korkea kukkula, jonka laelta avautuu huikea näkymä yli kaupungin. Suosituin tapa nousta Peakille on legendaarinen Peak Tram, yhden ainoan vaijerin varassa rinnettä ylös ja alas puuskuttava raitiovaunu, joka on liikennöinyt reittiään vuodesta 1888 lähtien ilman ainoatakaan onnettomuutta.

Me ajoitimme Peak-käyntimme pahaksi onneksemme juuri sellaiseen päivään, jona Tram oli huollon vuoksi pois liikenteestä. Köröttelimme sitten huipulle tyypillisellä hongkongilaisella kaksikerrosbussilla, ja hyvin elämyksellinen oli sekin siirtymä kapeita, käytännössä kaiteettomia serpentiiniteitä ylös kiemurrellen. Ja ne näköalat osoittautuivat vähintäänkin maineensa veroisiksi aamupäivän pilvisessä ja tihkusateisessakin säässä, saati sitten iltapäivästä, kun pilvet tekivät tilaa sinitaivaalle ja auringonvalolle.


Turistin riemastus, osa 5: kaupunki ilta-asussaan

Tästä asiasta en voi sanoa paljon muuta kuin että nyt opin, mitä "henkeäsalpaava näköala" oikeasti tarkoittaa. Öinen kaupunkisilhuetti sai minut ihan kirjaimellisesti haukkomaan henkeäni, ja olisin voinut vain seistä ihastelemassa sitä varmaan loputtomiin. Pelkästään tämän näyn takia kannatti lentää toiselle puolelle maapalloa!


Hongkongin sanotaan olevan monipuolinen sekoitus kiinalaisuutta ja länsimaisuutta. Siirtomaahallinnon vaikutus näkyykin toki monissa asioissa, mutta jos valita pitäisi, olisin kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kiinalaisuus on vallitsevimmin läsnä kaupungin ilmapiirissä (vaikkei minulla kyllä muusta Kiinasta minkäänlaista kokemusta olekaan). Niin tai näin, Hongkong on kiehtova, viehättävä ja ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka!

Ei kommentteja: