perjantai 30. joulukuuta 2011

Mitä tulikaan luvattua

Pakinaperjantaissa on tämän viikon teemana "Tätä hain, mitä sain", joten laadinpa sitten perinteisen vuosikatsaukseni vastaukseksi tähän kysymykseen. Kaivoin esiin edellisvuoden tilinpäätöksen ja tsekkasin, kuinka hyvin uumoilut, toiveet ja suunnitelmat ovat pitäneet kutinsa (siteeratut kohdat ovat siis viimevuotisesta tekstistä).

Tulevan kauden painopistealueet: Perhe ja työ pysyvät toiminnan ydinalueina edelleen. Uutena osa-alueena voisi kokeilla antaa entistä enemmän painoarvoa ns. minä-ajalle eli hetkille, joina velvoitteet sysätään päättäväisesti taka-alalle ja keskitytään sellaisiin asioihin, joista juuri minulle tulee hyvä mieli. "Vähemmän kaikkee, enemmän ei-mitään." Ikuisuustavoite, jonka toteutumisen todennäköisyys ei pilviä hivo.
Uskoisin, että vuoden aikana jopa suorastaan onnistuin hieman keventämään työn painoarvoa oman ajan ja tuon kuuluisan ei-minkään kustannuksella! Kuuntelin itseäni ja löysäsin hihnaa, kun alkoi tuntua liian tiukalta. Enpä tosiaan olisi uskonut, että moinen minulta onnistuu, mutta näköjään sitä vielä vanhakin koira oppii uusia temppuja!

Edellisellä toimintakaudella aloitetut ohjelmat, joita jatketaan:
•    Pianon soittelu & laulelu.
On jatkettu, ehkä hieman hiipuvalla tahdilla mutta aina yhtä hyvillä mielin.
•    Kirjojen lukeminen.
Vuoden mittaan ehdin lukea muistaakseni ehkä kaksi kirjaa. Yhden lainasin kirjastosta ja jouduin loppujen lopuksi urakoimaan ihan yötä myöten, että sain sen luettua ennen laina-ajan umpeutumista. Työn, kodin ja parisuhteen hoidon, huomionkipeän lapsen ynnä liikunta-, nettipeli- ja TV-ohjelma-addiktioiden seasta on armottoman vaikea repiä rakosia lukemiseen, niin mukavaa kuin se onkin. Priorisointikysymys, tiedetään. Mutta joulupukki toi minulle vinon pinon kivoja kirjoja, joista ensimmäisen olen jo tässä välipäivien raukeudessa lukenutkin. Jo Nesbø on kyllä maineensa veroinen, suosittelen lämpimästi kaikille sujuvakerrontaisten, suht. perinteisten dekkareiden ystäville!
•    Lapsen rauhoittumisohjelma.
Tämä on onnistunut paremmin kuin ikinä uskalsin haaveillakaan, ja ilman mitään sen kummempia ohjelmia (lue: ilman että meidän vanhempien tekemisillä ja tekemättä jättämisillä olisi  mitään osuutta asiaan)! Pieni Suuri Ekaluokkalaiseni pärjää loistavasti koulussa, pelaa innokkaasti lätkää ja tulee hyvin toimeen kavereidensa kanssa, joita on kertynyt vuoden mittaan mukavasti lisääkin sekä koulun että jääkiekon kautta. Tietenkin myös aivotonta apinointia ja kipakkaa kapinointia esiintyy edelleen, käsittääkseni juurikin normaalissa määrin - poikani on valtavan fiksu ja herttainen ja ihana, mutta hän on kuitenkin seitsenvuotias poika.
Edellisellä toimintakaudella aloitetut ohjelmat, jotka keskeytetään:
•    Jumppatauko. Kuukausi on ehdoton maksimiaika täydelliselle levolle kaikesta kuntoliikunnasta; yhtään pidempää taukoa ei yksikön toimintakyky enää kestä.
Tämä päätös piti mainiosti. Onneksi ruhokin pysyi sen verran hyvällä tolalla, että pystyin toteuttamaan itseäni jumppasalilla juuri niin paljon kuin halusinkin.
•    Tupakointi. Tämä toiminto voidaan joskus satunnaisesti ottaa takaisin ohjelmaan, mutta vain ehdottoman väliaikaisesti ja hyvin lyhyiksi jaksoiksi (miel. max. 1 vrk).
Köh. Tämä ei ehkä ihan suunnitellusti onnistunut. Edelleenkin toki olen enemmän aikaa tupakoimaton kuin tupakoiva, mutta "jokunen" "hieman" yli vuorokauden mittainen tupruttelujaksokin vuoteen mahtui. Enkä taida enää uhota, etteikö niitä lipsahtaisi tulevaankin vuoteen. Sen suhteen olen kuitenkin aika luottavaisin mielin, että liikunta-addiktio ehkäisee tupakointihimoja riittävän tehokkaasti – mieluummin puhkun keuhkoni pihalle mahtavan rankan treenin kuin nikotiinin ja tervan vuoksi.
Uusia toimenpideohjelmia, joita harkitaan mahdollisesti myöhemmin toteutettaviksi:
•    Hankitaan luistimet ja yritetään pysyä niillä pystyssä.
Näin tehtiin! Ensimmäistä kertaa 18 vuoteen liu'uin jäälle, sulavasti kuin hylje… Sehän oli ihan kivaa, voisin kernaasti mennä toistekin, kunhan vain tulisi se hartaasti kaivattu jääsää.
•    Hankitaan sukset ja yritetään voittaa hiihtämistä kohtaan tunnettu syvä vastenmielisyys.
Näin pitkälle ei sentään menty. Mutta en kyllä enää edes tästä asiasta uskalla uhota "ei koskaan", koska kuluneena vuonna jo tulin tehneeksi jotain, mikä etukäteen tuntui vielä käsittämättömämmältä: ryhdyin juoksulenkkeilemään. Ja itse asiassa suorastaan hurahdin siihen puuhaan. Ja minä sentään en ole mikään hurahtelevainen ihminen. Erinomainen osoitus siitä, että kaikki on mahdollista!

Kaiken kaikkiaan kulunut vuosi on ollut sangen miellyttävä. Varsinkin loppuvuodesta mieltäni ovat riemastuttaneet lukuisat uudet tai uudelleen piristyneet sosiaaliset kontaktit. Tosin toisaalta olen huomannut, etten välttämättä olekaan niin yltiösosiaalinen tyyppi kuin olen aina kuvitellut olevani. Toki viihdyn erinomaisesti hyvässä seurassa, mutta nautin olostani myös ihan yksinkin tai oman perheen kanssa. Molempi parempi.

Kyllä vain, tosi hyvillä mielin lampsin tästä uuteen vuoteen!





4 kommenttia:

Eloise kirjoitti...

Sinnikästä Uutta Vuotta 2012 sinulle ja perheellesi!

Careliana kirjoitti...

Kiitos samoin, Eloise!

SusuPetal kirjoitti...

Vau, aikamoisen paljon olet toteuttanut, hatun nosto!!

Careliana kirjoitti...

Kiitos Susu! Onnistumisen avain on tavoitteiden asettaminen tarpeeksi alas; on helppo päättää/luvata/suunnitella tekevänsä asioita, joita tekisi muutenkin. :)