keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Turhaa hömppää väliin

Tuo edellinen kirjoitukseni on sikäli historiallinen, että se on tietääkseni ensimmäinen blogipostaukseni, joka on saavuttanut yli sata lukukertaa. Kauhistuttava tilanne se kyllä oli, mutta onneksi sen suhteen on loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja minulla on tarve saada jotain muuta tähän blogiin päällimmäiseksi. Ja kun en muuta keksi, tartun taas meemintapaiseen, johon ennen minua ovat vastailleet ainakin Nollavaimo ja Rouva B. Eli enempi/vähempi turhaa löpinää enempi/vähempi turhista kapistuksista, silvuplee.

Laukku - Minä kun olen tällainen rähmäkäpälä mämmikoura, haluan - ei, vaadin! - käsilaukkuni olevan sellaista yhdellä kädellä käytettävää mallia. Siis että sieltä saa tavaraa näppärästi hyppysiinsä toisella kädellä samalla kun toinen käsi kannattelee sitä laukkua, ettei tarvitse aina kyykistellä lattialla tai etsiskellä jotain pöytätasoja tms. Ei kuulkaa itsestäänselvyys ollenkaan! Jokin aika sitten löysin varsinaisen aarteen: Guessin laukun, täydellisen kokoisen, täydellisen näköisen, täydellisen kaikilta ominaisuuksiltaan - paitsi hinnaltaan. Aikani sitä kiertelin ja kaartelin, mutta lopulta päätin hemmotella itseäni ja kaivaa kuvettani, enkä muuten ole katunut! Sitä olen kyllä miettinyt, että onko siinä jokin raja, kuinka paljon ihminen voi yhtä käsväskyä rakastaa... jos on niin olen varmasti sen kyllä ylittänyt pahemman kerran. Enkä kadu sitäkään.

Lompakko - Myös lompakkoni on Guessia. Taannoisella Ameriikan-matkalla nimittäin sattui niin huisin sopivasti, että vanha lompakkoni oikeasti levisi tasan tarkkaan Guess-kaupan edustalla! Uusi löytyi sangen kohtuulliseen hintaan ja on todella mieluinen sekin.

Aurinkolasit - Omistan yhdet voimakkuuksilla, yhdet asialliset sekä kahdet "trendikkäät" (ja meikäläisen tyylitajun huomioiden "trendikäs" tarkoittaa lähinnä sitä, että brillit ovat epämukavat päällä eivätkä varmasti suodata auringonsäteitäkään järin tehokkaasti, mutta kun ne ovat minusta veikeän näköiset niin käytän niitä sinnikkäästi silti).

Korut - Olen tätä nykyä tosi laiska käyttämään koruja. Vihkisormukset ja pienet korvarenkaat (kahdet per korva) ovat aina päällä, juhlatilanteisiin puen muutaman sormuksen lisää, ranneketjun ja mahdollisesti jonkinlaisen kaulakorun.

Tv - On minulle tärkeä aivojenlepuutusväline, en häpeä myöntää. Seuraamme tiettyjä sarjoja miähen kanssa, se on meille sitä yhteistä laatuaikaa iltaisin poitsun käytyä nukkumaan. Lisäksi jään armotta koukkuun kaiken maailman tosi-TV-sarjoihin, ja näköjään olen onnistunut tartuttamaan tämän taipumuksen myös lapseeni, jonka kanssa sitten vastaavasti vietämme yhteistä laatuaikaa näiden hömpötyksien (esim. Selviytyjien, Idolsin, Voicen yms.) parissa.

Kännykkä - Onhan minulla tietysti sellainen enkä ilman tulisi toimeen, mutta suhteellisetn vähällä käytöllä se kuitenkin on. Puheluita ja tekstareita kulkee harvakseltaan, ja silloin tällöin katselen aikani kuluksi luurin kautta nettiä, jos ei isompaa ruutua ole saatavilla.

Kengät - Tässä suhteessa taidan olla vähän Erilainen Nainen: en ole mitenkään erityisen ihastunut kenkiin eikä minulla ole niitä mitenkään erityisen paljon. Kesäksi sandaalit ja ballerinat, talveksi saapikkaat ja goretex-vaelluskengät, välikausiin parit tennarit ja jotkut kävelykengät, juoksulenkeille lenkkarit, juhliin jokuset korkkarit. Siinäpä se oikeastaan.

Tennarit - ks. edellinen vastaus.

Farkut - Pahaksi onnekseni olen löytänyt myös Guessin farkut, ne vain ovat istuvuudeltaan ainakin minulle ihan omaa luokkaansa. Budjetti kiittää taas. Tosin minulle on itsestäänselvää, että farkut pysyvät käytössä ainakin sen viisi vuotta, useimmat reilusti kauemminkin, joten eipä se tuntihinta sitten niin kamalaksi jää.

mp3 - Minulla on iPod, jota kuuntelen varsinkin juostessani, ja saankin siitä huimasti lisävirtaa köpöttelyyn. Muina aikoina pod on telakassa työpöydälläni; työtä tehdessäni en voi musiikkia kuunnella, koska työni vaatii sangen syvällistä keskittymistä, mutta aina välillä, kun lepuutan aivojani vaikkapa jonkun tyhmän nettipelin parissa, nappaan kyllä soittimen soimaan.

Tietokone - Työkalu, yhteydenpitokanava, harrastusväline. Orpo olisi olla ilman.

Meikit - Arkikäytössä pelkkä ripisiväri, juhlaan sitten vähän enempi pakkelia. Suosikkimerkkini on Dior, ja taas kerran budjettini kiittää siitä, että kosmetiikan kulutus on suhteellisen vähäistä. Suurin osa meikeistäni on peräisin lentokentän tax freestä.

Kasvovoide - Käytän päivittäin. Dioria. Useimmiten lentokentän tax freestä (miäs kantaa aina työmatkoiltaan, onpahan tyytyväinen kun ei tarvitse päätään vaivata tuliaisvalinnoilla).

Deodorantti - Sitä mitä nyt marketissa sattuu käteen ensimmäisenä tarttumaan.

Hammastahna - Sitä mitä nyt marketissa sattuu käteen ensimmäisenä tarttumaan.

Shampoo/hoitoaine - Sitä mitä nyt marketissa sattuu käteen ensimmäisenä tarttumaan.

Saippua - Suihkusaippua on sitä mitä nyt marketissa sattuu käteen ensimmäisenä tarttumaan. Käsisaippuaa ostan aina sellaisen valtavan pänikän, josta kaatelen erillisiin annostelijoihin. Tämä palvelee sekä sisustuksellisia että viherpiiperöllisiä tarkoitusperiä.

Tuoksu - Tommy Girl, CK One, Romance. Suihkautan ihmisten ilmoille mennessäni eli en läheskään päivittäin.

Mineraalivesi - Yleisin juomani. Poreita pitää olla, pelkkä vesi takertuu kurkkuun. Olen koko ikäni yrittänyt opetella juomaan sitä perusvettä, mutta en vain millään ota oppiakseni.

Viini - Punaista kiitos, tai kuohuvaa.

Drinkki - Hapanta ja/tai raikasta kiitos, ei makeaa. Mojito, caipiroska ja GT esimerkiksi maistuvat oivallisesti.

Leipä - Kyllä kiitos! Tiedän kyllä, että monet ovat saaneet karppaamalla oikein hyviä tuloksia, on kehon malli ja yleinen vireystila kohentunut hienosti, mutta henkkoht tapaan sanoa, että jos joku meinaa minut erottaa vaaleasta leivästä ja pastasta niin saa kyllä varautua aika tukevin argumentein! Ruisleipääkin söisin mielelläni, mutta olen huomannut, että refluksivaivani pysyy paremmin kurissa, kun pitäydyn vaaleammassa.

Ruoka - Suuri rakkauteni. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Jäätelö - En sanottavammin piittaa. Toki jotain hyvää pähkinäistä, toffeista, nugaista tms. menee aina kipollinen.

Karkit - Salmiakkia voin joskus rouskuttaa, mutta yleisesti ottaen en sanottavammin piittaa.

Lakanat - Pitää olla nätit ja ehdottomasti väreiltään yhteensopivat! Ei kertakaikkiaan tule uni epämääräisissä sekametelisopparetaleissa, ei.

Kampaaja - Olen käynyt samalla kampaajalla kohta kaksikymmentä vuotta. Hän on aarre.

Alusvaatteet - Pitää olla nätit ja väreiltään yhteensopivat. Ei minulla tietenkään aina samaa sarjaa rintsikat ja pikkarit ole, mutta samaa väriä takuulla. Eikä mitenkään siltä varalta, että jos vaikka joudun onnettomuuteen ja lääkärit näkee, vaan ihan siksi, että itselläni on ihan hirveän epämukava olo, jos tiedostan alusvaatteideni olevan eri paria.

Päivälehti - Aamulehti.

Lehti - Kodin kuvalehti.

Sänky - Pitäisi vaihtaa parempaan. Iän myötä tuki- ja liikuntaelinten sietokyky näköjään heikkenee armotta, ja sängyssä sentään vietetään melko pitkä pätkä jokaisesta vuorokaudesta.

T-paita - Olen vilukissa, joten lyhythihaisten käyttöaika rajoittuu minulla kesäsesonkiin, talvella pitää olla kaksi pitkähihaista päällekkäin.

2 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Kiehtovia faktoja. Onpas sinulla paljon Guessia =). Ja hei, miten joku ei voi pahemmin välittää karkista *vähänkös kade*...

Careliana kirjoitti...

Ihanaa, taas kommentti!

Ei minulla sitä Guessia itse asiassa niin kovin paljon ole, olen vain jokaiseen kyseisenmerkkiseen kapistukseeni niin kiintynyt, että teen asiasta numeroo. ;)

En tosiaan ole makean perään - mutta suola ja rasva maittavat kyllä, eli esim. sipsejä mätän hanakasti ja kaksin käsin (ks. esim. elämäni aakkoset -kirjoitus). Turha siis olla kade, paheensa kullakin.