Loma lusittu

Ja kuten ounastelinkin, eipä siitä paljonkaan raportoitavaa jälkipolville jää. Kuten ei ollut tarkoituskaan.

Tarkoituksemme oli nimenomaan mennä paikkaan, jossa ei ole mitään näkemistä, tekemistä tai kokemista. Paikkaan, jossa saa vain olla, toipua työn, harrastusten ja arjen rasituksista ja paineista ilman minkäänlaisia aikomuksia tai aikatauluja. Tosin koska lähdimme matkaan koko perheen voimin, oli huomioitava myös se tosiseikka, että armaan jälkikasvumme suonissa virtaa todennäköisesti korkeintaan puolet verta ja se toinen puoli on elohopeaa - häneltä ei joutenolo onnistu. Leimatkaa vain ihan vapaasti onnettomaksi kasvattajaksi (en kiistä), mutta noin kymmenen vuoden kokemuksesta voin kertoo, että jos sen lapsen on oltava paikallaan niin silloin ei ole kellään kivaa.

Näihin reunaehtoihin ratkaisu on Splash Resort

eli vesipuistohotelli. Meidän valintamme osui Turkin Türklerissä, Alanyan lähistöllä sijaitsevaan Eftalia Splash Resortiin. Hotellikokonaisuuteen kuuluu itse asiassa kaksikin vesipuistoa, itse hotellialueella oleva sekä merenrannassa sijaitseva, vielä suurempi kokonaisuus eritasoisine liukumäkineen ja altaineen. Vesileikkimahdollisuuksia oli siis riittämiin, ja mäenlasku jaksoi viihdyttää varsinkin poikaa mutta ajoittain myös meitä vanhempia.

Itse hotellista voisin sanoa, että suomalainen matkanjärjestäjä on luokitellut sen kolmen tähden arvoiseksi, ja se on aika osuva arvio. Hotelli on uusi (valmistunut 2013), joten se on toki siisti ja ihan kauniisti sisustettu, MUTTA huoneet ovat pieniä ja epäkäytännöllisiä - me esimerkiksi annoimme ylipuhua itsemme ottamaan pienestä lisämaksusta tavallista suuremman, poreammeella varustetun huoneen, mutta sielläkään ei ollut yhtäkään tuolia (!) eikä vessassa minkäänlaista laskutilaa, vuoteet olivat kivikovia ja muutenkin kaikin puolin epämukavia ja äänieristys olematon, ja lisäksi ilmalämpöpumppu puhalsi suoraan sänkyyn niin, että sitä ei mitenkään pystynyt pitämään yöllä päällä. Ei ole kovinkaan hyvä lähtökohta rentouttavalle löhölomalle, jos yöt "nukkuu" hiessä kylpien, kaikki paikat puuduksissa, säännöllisesti läheisen moskeijan rukouskutsuihin, läheisen rakennustyömaan ajoneuvojen pöristelyyn ja huonenaapureiden vessakäynteihin yms. elämän ääniin heräillen. Melkein meinasi nakertaa lomafiilistä moinen - mutta onneksi aurinkotuoleissa oli pehmeät patjat, joilla kelpasi torkuskella päivät pitkät.

Näkymä "extra-ison" parvekkeemme 20 cm leveältä lisäosalta

Hotelli tarjosi myös ihan mukavasti palveluja. Minutkin, joka yleensä olen todella saamaton tai muuten vain vastahakoinen hyödyntämään mitään hotellien tarjontaa, saatiin kuin saatiinkin houkuteltua ilmaiseen hierontaan miellyttävälle kylpyläosastolle. Tämän hieronnan perusteella paikallinen hierontaterapeutti esitteli minulle oikein kehokartasta, missä kohtaa kropassani on jumeja, ja kysyi painokkaalla äänenpainolla, olenkohan mahdollisesti workoholic. Kyllä minä sen analyysin ihan osuvaksi totesin - ja sain myös vahvistuksen omille aavistuksilleni siitä, että aikaisemmin todella pahasti kiusanneet totaalijumissa olevat takareiteni ovat kuin ovatkin jo hieman pehmenneet! - ja koska se esimerkkihierontakin oli ihan miellyttävä kokemus, intouduin oikein varaamaan kaksi hierontakertaa lisää. Mukavaa ja rentouttavaa oli!

Ja pääsinpä minä kokeilemaan myös hotellin lääkärin palveluja. Huoh. Seuraa Matkailuvinkiksi naamioitu Nolo Tunnustus: Jos aiot puljata päivät pääksytysten erinäisissä vauhdikkaissa vesileikeissä, puhdistapa korvasi etukäteen huolella!!! Minulla oli ilmeisesti viimeisin rassauskerta jäänyt hieman ylimalkaiseksi (kyllä minä tietenkin ihan säännöllisesti korviani putsaan, en minä nyt mikään alkulima ole!) ja taidan muutenkin olla melko vaikuttava tyyppi - joten kävipä sitten niin, että se korvaan jäänyt vaikku turposi vedessä ja tukki höröttimen tyystin. Ja kun luonnollisestikin yritin korvaa omatoimisesti topsy-puikolla avata, onnistuin vain survomaan sen vaikkutulpan entistä syvemmälle korvakäytävään. Pari päivää kärvistelin puolikuurona aivan kuin oman yksityisen kuplani sisällä, mutta lopulta painelin tohtorin pakeille. Kieltämättä siinä hieman bikininpuntti tutisi, kun turkkilainen lääkärisetä survaisi korvaani sellaisen 40-senttisen metallisen struutan, jota ulkonäöstä päätellen käytetään yleisimmin peräruiskeiden antamiseen kameleille... Mutta reippaan (ja ennakkoluuloistani huolimatta kivuttoman) huuhtelun jälkeen maailma kaikkine äänineen oli jälleen minulle auki, ja lomanvietto sai jatkua.

Perheen miespuoliset puolestaan kävivät hotellin parturilla (joka näytti aika lailla Luis Suarezilta mutta käytti parturointiin kuitenkin saksia, partaveitsiä yms. eikä ollenkaan hampaitaan) ja saivat oikein kivat kesätukat oikein kohtuulliseen hintaan.

Hotellin puutelistaan voidaan lisätä vielä onneton nettiyhteys, joka toimi vain aulatiloissa ja sielläkin hyvin tahmeasti, joten enpä sitten vilkaissut edes sähköpostejani koko loman aikana. Melkoinen saavutus yksinyrittäjä-workoholicille! Sen sijaan sain loman aikana luettua ihan kokonaisen Jo Nesbø -jännärin nimeltä Pelastaja (taattua laatua, jota voi tietenkin suositella kaikille Harry Holen ystäville), ja loman viimeisinä päivinä havahduin todella merkittävään seikkaan: olin alkanut taas nähdä päiväunia! Tai siis löytänyt takaisin ne paikat, joihin Zen Cafen sanoin menen aina silloin kun en öisin unta saa - ne mielikuvat, puoliuniset mielentilat, joissa minun on täydellisen hyvä, levollinen ja onnellinen olla. Olinkin ollut hieman huolestunut viimeaikaisista vaikeuksista päästä näihin paikkoihin. Pidän tätä merkkinä siitä, että kaiken kaikkiaan, puutteineen kaikkineen, loma täytti tarkoituksensa.

(liitovarjossa killuva satunnainen turisti ei liity tarinaan)