Hajanaisia havaintoja haipakan helmoista

Exälläni oli tapana vanhaa sanontaa murjoen veistellä kauniilla säällä, että "Ilma on kuin morsian - olisipa vain morsian kuin ilma..." [Ei tuo kuitenkaan ole se ainoa syy, miksi hän on eksä. Oikeasti hän on ihan kelpo tyyppi, noinniinku eksäksi; tiedän, että hän lukee satunnaisesti tätä blogiakin - terveisiä vain jos sattuu tämäkin juttu silmiin.]

No tällä hetkellä minä kyllä tunnen olevani juurikin vallitsevan säätilan kaltainen "morsian". Voi elämä kuinka tämä musta märkä kurainen rapainen inhottavan ällöttävän kuvottava ympäristö minua kalvaakaan!!! Eikä asiaa yhtään auta se, että työ & niin sanottu elämä -sektorilla on kauhea haipakka päällä koko ajan. Aina silloin tällöin jokin ajatuksentapainen pälkähtääkin päähän, mutta missään vaiheessa ei ole aikaa pysähtyä sen vertaa, että ehtisi blogia päivittämään, ja sitten ne ajatukset jo jatkavatkin matkaansa oman tonavansa virrassa kohti unholan valtamerta.

Blogia pläräillessäni huomasin, että viime vuonna olin tässä kohtaa joulukuuta jo ihan valmiina aloittamaan vaikka koko joulun. Nyt en ole vielä ihan kunnolla ehtinyt hahmottaa, että tosiaan ollaan jo jossain kohdassa joulukuuta.

Itse asiassa Suomen kalenterin voisi panna vallan uusiksi, tähän malliin: lokakuu, lokakuu, maaliskuu, maaliskuu, maaliskuu, maaliskuu, maaliskuu, maalis-elokuu, lokakuu, lokakuu, lokakuu, lokakuu.

Tätä tämä tuntuu nyt olevan, vuodesta toiseen. En jaksa enää edes aloittaa sitä perinteistä "minä kyllä prkl muutan Alpeille tai johonkin missä on oikeaa lunta ja oikeaa pakkasta ja oikea talvi!!!" -mantraani. Enkä jaksa kyllä juur mitään muutakaan. Pienellä kiukulla sentään virittelin ne tärkeimmät jouluntuojat esille kuun vaihtuessa (adventiksi en ihan ehtinyt, kun sekin otti tänä vuonna sellaisen varaslähdön), mutta eivät ne kyllä sanottavammin ole onnistuneet kuralätäköitä mielen päältä kuivattamaan.

Yksi juttu tässä kuitenkin on vähän ehtinyt mietytyttää. Nimittäin meillähän oli pojan kanssa takavuosina sellainen tapa, että loppusyksystä aloimme aina laulaa iltalauluksi lumilaulua eli Valkeaa joulua - ja kun se hartaasti odotettu ensilumi sitten tuli, totesimme tyytyväisinä, että laulumme tehosi. Ja kun sitten sydäntalvella hiki päässä kolasimme niitä pihatielle kasaantuneita nietoksia, tuumimme, että ehkä vähän vähempikin lumilaulun rallattelu olisi riittänyt... Mutta viime vuosina ei ole isolle pojalle enää iltalaulua lauleltu - ja mites onkaan mennyt..?

Mahtaisikohan se olla aika ottaa taas kovat aseet käyttöön?