tiistai 15. marraskuuta 2016

Haipakkaa ja hyviä diilejä

Huom. vaikka otsikosta voisi ehkä toisin päätellä niin tämä on todnäk ainoa blogi koko maailmassa, jossa ei käsitellä Yhdysvaltain presidenttivalintaa!

Ärh kun ärsyttää, että en ole ehtinyt pitkään aikaan bloggailemaan. On ollut taas sellainen vähän hektisempi vaihe töissä

Piti suorittaa yksi tentti. Kyseessä oli iso, kolmiosainen testi, joka tehtiin yliopiston kirjaston tiloissa. Minähän olen auttamatta hyvin ripeä suorittaja; vaikka kuinka huolellisesti yrittäisin kaiken pohtia ja harkita ja justeerata ja tarkistaa ja vielä kerran tsekata, olen useimmiten valmis aina reilusti ennen määräaikaa. Niinpä tälläkin kertaa minulle jäi tentin osioiden välissä reilusti luppoaikaa. Koska olin ensimmäistä kertaa yliopiston kirjastossa (kyllä, luitte ihan oikein), ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja hakea oikein kirjastokortin. Herätin hieman hilpeyttä kirjaston virkailijassa:

- Joo, näkyyhän täällä sun tiedot... Onko nämä siis ajan tasalla?
- No, elokuusta lähtien olen ollut jatko-opiskelija ja opettaja, että jos siellä niin lukee niin sitten ovat ajan tasalla.
- Mutta sulla ei ole kirjastokorttia vielä?!?
- No en ole tullut täällä käyneeksi. On niin pitkä matka tuosta toimipisteestäni. [satakunta metriä, toim. huom.] Mutta hei, nyt kun olen vauhtiin päässyt, niin ties vaikka ottaisin tavaksi rampata täällä ihan yhtenään! Saatanpa tulla kevätlukukaudellakin kerran käymään!

Ja kun tosiaankin paikalla olin, selailinpa siinä samalla vaivalla oikein kirjaluettelojakin vähäsen. Löysin yhden teoksen, josta todennäköisesti on paljon iloa väitöstutkimuksessani. Kyseinen teos kylläkin sijaitsi varastossa eikä hyllyssä, ja siihen ei viitseliäisyyteni aikani sentään enää riittänyt, että olisin lähtenyt sitä itselleni haetuttamaan. Eikä aikani sitä paitsi juuri nyt riitä edes sen lukemiseen. Mutta kai se siellä varastossa minua odottaa, ehkä jo joulun/pääsiäisen/juhannuksen tienoolla (ei nyt puhuta siitä, minkä vuoden) ehdin paneutua siihen!

Tentin toisella tauolla kävin läheisessä kauppakeskuksessa syömässä, mutta kun sitä aikaa taas oli jäänyt reilusti enemmän kuin yhden kebabin verran, veivät jalkani kuin itsestään siihen viereiseen vaatekauppaan. Ja mitä löysinkään: sigamageen (keino)nahkarotsin irrotettavalla karvakauluksella, juuri sellaisen, jollaista olen jo pitkään kaipaillut kevät- ja syksyvärmeeksi (niinno, ja Suomen kesään myös) - ja hintalapussa luki oikeasti että 20 €! Jäljellä yksi kappale minun kokoani. Eihän sitä nyt mitenkään voinut siihen rekkiin jättää. Olisitko muka itse jättänyt?

Tyytyväisyydestä hyristen palailin tenttisaliin ja ehdin vielä hyvän aikaa rupatella tentin valvojana olleen kollegani kanssa. Keskustelu kääntyi ainokaiseen väitöstyön ohjaajaani (nykyään niitä ruukaa yleensä olla jokaisella tohtorikokelaalla useampi), ja siinä aihetta eestaas pallotellessa saimme yhteistuumin ihan huippuidean siitä, ketä minun kannattaisi pyytää toiseksi ohjaajakseni. Heti seuraavan kerran tavatessamme esitinkin hänelle kosintani ja hän sanoi "tahdon". Ja myös se alkuperäinen ohjaajani oli samaa mieltä siitä, että sopivin mahdollinen lisä tiimiin on hän.

Eli nyt minulla on kirjastokortti, sigamagee takki, mielenkiintoista tutkittavaa JA ihana ekstraohjaaja tutkimukseeni! Ai niin joo, teinhän minä sen tentinkin. Sitä en vielä tiedä, menikö se läpi, mutta sanoisin, että meni tai ei niin vähintäänkin hedelmällinen oli se tenttitilaisuus!

Mutta kyllä on edelleen kaikesta huolimatta melkoinen stressiväsykiukku päällä. Kun en jumppaankaan ehdi läheskään niin usein kuin tahtoisin, ja siivouksesta nyt tietenkin laistan joudun tinkimään muutenkin jatkuvasti. Tänäänkin jäi suunniteltu jumppa väliin, kun meni pitkälle iltaan opiskelijoiden harjoitustöitä korjatessa. Tästä aiheutuneen ketutuksen sain sentään kerrankin kanavoitua vanhaan kunnon raivosiivoukseen. Nyt on meilläkin keittiö vihdoin kekriasussa!





Joo kyllä minä oikeasti hahmotan, että pyhäinpäivä pyyhälsi ohi jo ajat sitten. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ehdinpä ennen adventtia kuitenkin!

Ei kommentteja: