Meidän perheen elämään vuosi 2016 toi aika isojakin muutoksia. Miähellä työkuviot menivät kokonaan uusiksi pakon sanelemina, minulla omasta valinnasta. Vielä on mahdotonta sanoa, asettuvatko nämä muutokset myönteiseen vai kielteiseen vaakakuppiin, tällä hetkellä vaaka keikkuu vielä vinhasti puolelta toiselle. Kaikessa on puolensa ja puolensa, eipä kai aivan täydellistä työtä olekaan. Nykytilanteessa täytyy joka tapauksessa olla tyytyväinen siihen, että on edes jotain työtä.
Myös viikatemiehellä tuntui männä vuonna työtä riittäneen. Iso liuta viihdemaailman tähtiä ja muita tunnettuja henkilöitä poistui keskuudestamme vuonna 2016. Heidän poismenonsa on tietenkin todellinen menetys ennen kaikkea itse kunkin läheisille, vaikka varmasti moni fanikin jää suosikkiaan aidosti kaipaamaan. Mutta kyllähän ne jatkuvat suru-uutiset saavat ihan ulkopuolisenkin aina välillä miettimään ajan ja elämän rajallisuutta.
Itse sain konkreettisen muistutuksen asiasta eräänä päivänä, kun tunsin henkilökohtaisesti olevani kovastikin maailman murjoma: Työjonolla oli mittaa kuin Kiinan muurilla, lisää tulvi ovista ja ikkunoista, energiataso lähenteli nollaa. Esiteinin edesottamuksetkin venyttivät pinnaa vielä vähän lisää. Teki mieli vain lysähtää johonkin nurkkaan parkumaan elämän ankeutta. Sitten, koiraa ulkoiluttaessani, tuli vastaan se tosi herttainen naapurin rouva ja kertoi sen yhtä herttaisen miehensä nukkuneen pois jo pari kuukautta sitten. Hän tiesi kertoa myös, että eräs toinen naapurustossa asuva vanhempi rouva, joka usein osui sauvakävelylenkilleen yhtä aikaa minun ja koiran kanssa ja josta koira piti aivan erityisesti, oli niin ikään menehtynyt. Siinäpä sitä olikin taas vähän aikaa perspektiivi vähän suoremmassa.
Tokihan kuluneeseen vuoteen mahtui paljon iloa ja onneakin. Penkkiurheilijalle vuosi oli mainio. Jääkiekkokatsomossa oli täyskäsi lähellä: Suomen pikkuleijonat ja nuoret leijonat voittivat maailmanmestaruuden ja aikuisetkin pääsivät ihan likelle, ja se todella hartaasti jahdattu Suomen mestaruuskin saatiin vihdoin oikeaan osoitteeseen eli Tapparalle. Minulle urheiluvuoden kirkkain tähtihetki oli kuitenkin oman juniorini henkilökohtaisen mitalitilin avautuminen: Vihdoin, pitkän viidensien sijojen sarjan jälkeen, hän pinkoi upeasti pronssille koulujen välisessä 1000 metrin ratajuoksussa! Hän hävisi hopean vain 13 sadasosasekunnilla - ja hienosta syystä: Kilpailu juostiin kahdessa erässä, meidän poikamme juoksi ensimmäisessä ja oli sen jälkeen toisena. Jälkimmäisessä erässä juoksi hänen jalkapallojoukkuetoverinsa, joka uhkasi sipata pahemman kerran, mutta meidän poikapa kiritti ja tsemppasi häntä niin hyvin, että kaveri sai sinniteltyä lopulta sen 13 sadasosaa kovemman ajan. Minä - järjettömällä kilpailuvietillä varustettu ihminen, jonka mielestä voitto ei ole tärkein vaan se ainoa merkityksellinen asia - voin rehellisesti sanoa olevani ylpeämpi tuolla tavoin saavutetusta pronssista kuin yhtään kirkkaammasta mitalista!!!
Yksi urheilullinen kohokohta oli myös se, kun jumppasalillani tuli vihdoin ohjelmaan kauan, kauan kaipaamani kuntonyrkkeily. Kuten odottaa sopii, hurahdin lajiin kertamätkäisystä. Ja paitsi että olen ihan tohkeissani nyrkkeilystä itsestään, olen myös onnellinen huomatessani, että tässäkin iässä ja liikuntaharrastuksen tässä vaiheessa pystyn vielä täysin sydämin innostumaan jostain uudesta.
Ja tietenkin vuoden kohokohtia olivat myös matkat. Pääsimme kokemaan esimerkiksi kaksi aivan erilaista suurkaupunkia, Ho Chi Minh Cityn ja New Yorkin. Myös tulevalle vuodelle on jo hienoja matkoja varauksessa. Myös koti koheni kuluneena vuonna, etenkin upeasti onnistuneen kylppäriremontin myötä. Tälläkin saralla on jatkoa luvassa alkaneena vuonna, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.
Vaan näköjään tämä vuosi 2017 panee parastaan, ettei ainakaan suru- ja huolimittarilla jäisi edeltäjästään jälkeen. Vuotta on kulunut melko tasan viikon verran, ja kaksi lähipiiriini kuuluvaa henkilöä on sairaalassa. Kyllä ei yhtään haittaisi, vaikka tältä osin kurssi kääntyisi radikaalistikin!
Ruusuista uutta vuotta kaikille lukijoilleni! Toivotaan, että se olisi kuin tämä kimppu: pakollisista pikku piikeistä huolimatta päällimmäiseksi jäisi kauneus ja kimallus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti