sunnuntai 13. elokuuta 2017

Viikonlopun saldo

Laiska töitään luettelee, sanotaan - mutta Marika kinttupoluilla oli onnistunut tekemään sen niin innostavasti, että otan mallia!

Eli mitä minä nyt sitten kuluneena viikonloppuna oikeastaan olenkaan saanut aikaan? Minulla on ikävä taipumus käydä koko ajan pääni sisällä kovaa vääntöä siitä, ovatko prioriteettini kohdallaan vai pitäisikö minun tuntea huonoa omaatuntoa valinnoistani (yleensä varmuuden vuoksi tunnen sitä joka tapauksessa), joten olenkin päättänyt listaamisen lisäksi vielä arvioida touhujani asteikolla 1-10 kahdessa kategoriassa: tykkääminen ja tarpeellisuus. No niin, tästä lähtee:


Lauantai:

- Hokimutseilua koko aamupäivä.
Onhan junnulätkää kiva katsoa, varsinkin silloin kun pojan joukkue pelaa hyvin. Ja kyllä minä vähän luulen, että syvällä sisimmässään myös juniori on hyvillään, kun äitiäkin näkyy joskus katsomossa. Toisaalta taas - se on teini, ja ihan kaikki mitä ikinä teenkin, on sen mielestä ärsyttävää/tyhmää/noloa.
Tykkääminen: 8
Tarpeellisuus: 4 - olisihan senkin ajan voinut käyttää siivoamiseen.

- Ystävättären kanssa kahvittelu.
Suurin syy siihen, miksi päätin lähteä pojan harkkapelejä katsomaan, oli se, että kyseisen jäähallin lähettyvillä asuu mukava ystäväni, jota tapaan aivan liian harvoin. Kutsuin siis itseni heille kahville, kun kerran tosiaan ihan naapurustossa olin; jäähallilta heille on matkaa vain 3 km. Paitsi kun Suunistusihme Careliana on liikenteessä, pystyy sitä matkaa navigaattorin suosiollisella avustuksella tekemään toistakymmentä kilometriä. Kyllä, eksyin taas kerran käytännössä suoralla tiellä. Minä olen sillä lailla ainutlaatuinen. No, pääasia, että lopulta kuitenkin löysin perille.
Tykkääminen: 12
Tarpeellisuus: 8 - kyllähän ystävät aika mittaamattoman arvokkaita ovat. Vaikka olisihan senkin ajan voinut käyttää siivoamiseen.

- Herkkuateria
Lauantain ruokalistalla oli tortilloja täytteinään broileria ja/tai mausteista makkaraa, guacamolea, kirsikkatomaattia, sipulia, creme fraichea, chilikastiketta ja juustoraastetta. Todella herkullista! Mottoni on, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi paskaan ruokaan, mutta silti omatuntoni kyselee, onko sittenkään oikea valinta tehdä kaikki mahdollinen alusta asti itse - eikö yhtä hyvin olisi voinut käyttää teollisesti marinoitua broileria tai vähintäänkin valmista mausteseospussia, purkkiguacamolea yms. ja käyttää näin säästyneen ajan siivoamiseen?
Tykkääminen: 10
Tarpeellisuus: 9 - niin tai näin, syödähän pitää

- Tieteellisen artikkelin kirjoittamista
Minulla nyt tunnetusti on suuria vaikeuksia erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Mutta kun tämä artikkeli nyt on kesken, niin täytyyhän sitä aina tilaisuuden tullen kirjoittaa. Kyseessä on yhteisartikkeli parin muun kirjoittajan kanssa, enkä koe siinä käsiteltävää menetelmää ihan omakseni, mutta joka tapauksessa olen melko tyytyväinen siihen, mitä sain aikaiseksi. Paljon on kyllä vielä tehtävänä.
Tykkääminen: 7
Tarpeellisuus: 7 - tämäkin kuitenkin kuuluu kokonaistyöaikasuunnitelmani piiriin, joten ei sitä kyllä mikään pakko varmaan olisi viikonloppuna tehdä

- Illallinen pojalle
Fajitakseni olivat oikeasti superhyviä, mutta junskari ei niistä piitannut, joten hän sai illalliseksi pakastimeen hätävaraksi hankkimiani eines-kananugetteja. Tähtiäippä-pisteitä ropisi. Omatunto kolkutti.
Tykkääminen: 1 (kohderyhmällä tosin 10)
Tarpeellisuus: 9 - pitää sen juniorin kuitenkin syödä.

Sunnuntai:

- Koneellinen pyykkiä
Tykkääminen: 9 - tämä on kotitöistä niitä vähiten ärsyttäviä
Tarpeellisuus: 10

- Vessojen pesu
Tykkääminen: 8 - tämäkin lukeutuu niihin harvoihin kotitöihin, joiden tekeminen ei ihan suhteettomasti v*tuta
Tarpeellisuus: 10

- Pystysuorien pintojen (lähinnä ovien) pesu, pölyjen pyyhintää
Onneksi tuli perheen miespuolisten kanssa heti aamusta sopivasti sanomista pojan pelipäivän eväistä - ei kuulemma "kukaan mitään taas ollut saanut aikaiseksi hankkia"; talossahan oli kyllä välipalakeksejä ja persikoita, mutta ilmeisesti olisi pitänyt olla pasteijoita ja banaaneita - ja sillä raivolla sain rykäistyä jonkinlaisen siivousrupeaman. Raivosiivous on selvästi yleisin meillä harjoitettava siivouksen muoto!
Tykkääminen: 1
Tarpeellisuus: 10

- Alkuviikon ruokaostokset
Ostin mm. neljää eri sorttia siivousaineita - ilmeisesti meillä kuitenkin edes joskus jotain siivotaan, kun kaikki ökmentit olivat lopussa! - ja kilon banaaneita (prkl). Ja kukkakimpun itselleni kiitokseksi suuresta siivousurakasta.
Tykkääminen: 7
Tarpeellisuus: 9

- Monta säkillistä vaatteita UFFille
Miäs sai loppuviikosta oman raivosiivouspuuskansa ja perkasi vaatekaappimme. Kauppareissun yhteydessä poistin ylimääräiset tekstiilit keskuudestamme.
Tykkääminen: 6 - kierrätys on tietysti hyvästä, mutta harmittaa ajatus, että meille on päässyt kertymään niin paljon turhaa materiaa.
Tarpeellisuus: 7

- Herkkuateria
Pojan pelipäivän vuoksi emme saaneet sovitettua aikatauluun koko perheen yhteistä ateriahetkeä, mikä harmistuttaa minua suuresti. Perhe, joka syö yhdessä, pysyy yhdessä! Mutta koskapa pöydässä ei tällä kertaa ollut kasvisrajoitteisia, pystyin valmistamaan edellispäivän fajitoista yli jääneistä broilereista ja niistä pelieväiksi kelpaamattomista persikoista ym. tykötarpeista itselleni ihanan salaatin.
Tykkääminen:1 sille, että söin yksin, mutta 10 itse ruoalle
Tarpeellisuus: 9

- Tuplajumppa: keskivartalotreeni CXWorx + taistelulajeihin perustuva aerobinen treeni BodyCombat
Vasta tämä treeni sai minut suunnilleen leppymään perheelleni aamuisen selkkauksen jäljiltä. Ruumiin- ja sielunhoitoa, minulle niin rakasta ja tärkeää puuhaa; tosin perusterveyden ja -kunnon kannalta minulle toki riittäisi paljon vähempikin treeni. Mutta toisaalta, jos olisin jättänyt jumpat väliin, olisimme voineet syödä perheillallisen (todennäköisesti tosin mököttäen). Ja tämänkin ajan olisi voinut käyttää siivoamiseen. Tai vaikka sen artikkelin kirjoittamiseen.
Tykkääminen: 10
Tarpeellisuus: no sanotaanko kompromissina että 5

- Illallinen pojalle
Koska pojat olivat nauttineet lounaaksi jättikokoiset Hesburger-ateriat, ei suurelle illalliselle ollut tarvetta, joten päätimme tehdä pojan kanssa yhdessä munakokkelia hänen vaarinsa maailman parhaaksi todetulla reseptillä.
Tykkääminen: 10 - yhdessä kokkaaminen hyvitti aika tehokkaasti ohi menneen yhteisen aterian, ja teinin oma-aloitteinen osallistuminen yhtään mihinkään kodin aktiviteettiin on aina tosi ison plussan paikka!
Tarpeellisuus: 9

* * *

Aika vaihteleva on viikonloppu ollut, mutta loppujen lopuksi noita lukemia katsellessa voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että en minä ihan kauheasti ole turhuuksiin aikaani haaskannut. Paitsi että enemmän olisi tietysti pitänyt siivota. Kuten aina. Mutta ehkä yleisarvosanaksi viikonlopusta voisi todeta Jorma Uotisen äänellä: ei paha... annan enemmän kuin kakkosen!

4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

Aika monenmoista mukavaa mahtuu viikonloppuun; paitsi ihan liikaa siivoamista tai sen aikomista :)

Careliana kirjoitti...

Sehän se on minun ikuisuusongelmani, että
a) siivouksen aikomista on aina enemmän kuin varsinaista siivoamista; ja
b) sitä varsinaista siivoamista on siltikin liikaa.

...mutta toisaalta voitaneen sanoa, että elämässä on asiat aika hyvin, kun tuo on niitä suurimpia ongelmiani. :D

Hirnakka kirjoitti...

Ja sitten sen maailman parhaan munakokkelin ohje tänne, pliis. Nimimerkillä tuhansia munia hukkaan heittänyt kokkelinsa sössinyt

Careliana kirjoitti...

Täytyy tunnustaa, että se tarkka ohje on appiukon päässä eikä sen tarkka kopioiminen ihan onnistu vielä meiltäkään. Mutta keskeistä on, että munamassaan lisätään kermaa (ei vettä), liraus soijakastiketta, luraus sweet chili -kastiketta, hyppysellinen ruohosipulisilppua sekä maun mukaan muita mieleisiä mausteita (itse ruukaan laittaa ainakin valkosipuli- ja paprikajauhetta ja vähän aromisuolaa) ja sitten sen annetaan maustua jääkaapissa mieluiten yön yli (ei siitä pahaa tule hetikään paistettuna). Ja sitten se paistetaan pannulla miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen (ei mitään vesihaudekikkailuja), jolloin lopputulos on murumainen eikä suinkaan sellainen hajuton-mauton-väritön tytisevä tiiliskivi, jollaisia hotellien aamiaispöydässä yleensä tapaa.

Pedanteimmat voisivat rutkuttaa, ettei tuo enää täytä munakokkelin määritelmää, mutta niin tai näin, tosi hyvälle se maistuu!