Malediiveilla – toisessa todellisuudessa

Tänä vuonna oli miähen vuoro täyttää pyöreitä, ja myös hän halusi juhlistaa tätä tosiseikkaa Eeppisellä Matkalla. Kohteeksi valitsimme Malediivit, koska se on ollut toivelistallamme jo jonkin aikaa ja juuri näin juhlapäivän aikaan siellä sattuu olemaan paras sesonki meneillään.

Kuten useimmat varmaan tietävätkin, Malediivit on lukuisista piskuisista atolleista koostuva valtio Intian valtameressä päiväntasaajan tietämillä. Se on maailman lättänin valtio: atolliryhmän korkein huippu kohoaa huikeaan 2,4 metrin korkeuteen, ja tämäkin korkeus vain laskee koko ajan, kun nouseva meren pinta pikku hiljaa syö valtiota allensa. Malediivit on siis tuleva Atlantis – kannattaa reissata sinne, kun vielä ehtii!

Loma Malediiveilla tarkoittaa käytännössä oleskelua resort-hotellissa, joista useimmat levittäytyvät kokonaisen atollisaaren alueelle. Resortit ovat viehättäviä, useimmat sangen ylellisiäkin – mutta niin on syytä ollakin, sillä käytännössä lomailijat ovat niissä jumissa koko lomansa ajan. Useimmilla atolleilla ei ole lainkaan paikallisasutusta, ravintoloita, nähtävyyksiä, kauppoja tai mitään muitakaan virikkeitä, eikä niiltä pääse poiskaan kuin hotellin järjestämällä kuljetuksella (tai no, uimalla, mutta en ehkä suosittelisi sitä vaihtoehtoa, sillä avomerellä on aika kova virtaus). 

Tämä kertomukseni perustuu meidän valitsemaamme hotelliin nimeltä Villa Nautica, mutta uskoisin, että jotakuinkin kaikki resortit ovat aika lailla vastaavia

Resort-lomathan tuppaavat olemaan aika samankaltaisia, oltiinpa sitten Kanarialla, Karibialla tai Afrikassa. Se, mikä Malediivien-loman ennen kaikkea erottaa muista, on huikea meriluonto. Merivesi on niin kirkasta, ettei sitä pysty mitenkään tajuamaan ennen kuin omin silmin näkee. Snorklaajille ja sukeltajille avautuu uskomaton ihmemaa pinnan alla, mutta jopa kuivalta maalta käsin pääsee ihmettelemään aivan mahtavia olentoja. Ihan vain omalta tuvalta aamiaiselle kävellessä pystyi bongaamaan haita, rauskuja, merimakkaroita, neulakaloja, koralliahvenia ja papukaijakaloja. Noinniinku humanistin lajitunnistustaidoilla äkkiseltään havainnoituna.

Ja rantahiekka on valkoisinta, mitä olen ikinä nähnyt! Sitä pitkin kelpaa turistin tassutella, sillä se on niin vaaleaa, ettei se edes kuumene päivän paahteessa. Biitsikävelystä teki erityisen nautinnollista myös se, että ranta oli yllättävänkin autio. Koska useimmilla hotellin asukkailla on pääsy mereen omasta huoneestaan käsin (niin meilläkin oli), rannalla ei ollut grillautuvia turisteja – eikä varsinkaan mitään väkisinmyyjiä. Yksinhän ei silti tarvinnut kävellä: eräälläkin biitsikävelyllämme havaitsimme ensin valtavan rauskun ja hetken kuluttua ison riuttahain ihan parin metrin päässä rantavedessä. Siinä ne lilluivat, ihan muina rauskuina ja muina haina, ja me puolestamme ihan muina turisteina kahlasimme siinä vieressä niitä ihastelemassa. Se oli jotenkin tosi koskettava hetki! Tajusin erityisen konkreettisesti, että me olimme siellä niiden mahtavien eläinten vieraina – ei niiltä tosin ole kysytty, haluavatko ne meidät sinne, mutta joka tapauksessa ne ovat oppineet meitä sietämään.

Voi kunpa ihmiskunta yleisesti ottaen oppisi arvostamaan puhdasta luontoa ja elämään kaikenlaisten elämänmuotojen kanssa rinnan niitä tuhoamatta! Voi kunpa jokaisella olisi tilaisuus nähdä jossain niin kristallinkirkasta vettä ja ymmärtää, että sellainen on mahdollista – tuskin kukaan sen jälkeen voisi olla tavoittelematta samaa joka paikassa! Voi kunpa kehittyvissä maissa tajuttaisiin jätehuollon tärkeys, merenkulussa pidettäisiin säännöistä kiinni ja turismi taltutettaisiin kestävälle tasolle! 
(Joo, tiedetään, on herttaisen tekopyhää saarnata ympäristöarvoista, kun on juuri lentänyt turistina puolen maailman ympäri sitä kristallinkirkasta vettä ihastelemaan. Mutta ehkä tässä silti olisi jonkinlainen pointti ymmärrettävänä?) 

Koska loma Malediiveilla siis on väistämättä resort-loma, kannattaa varausvaiheessa selvittää tarkasti, millaisia all inclusive -paketteja on tarjolla, ja miettiä, mikä niistä on itselle sopivin. Me päätimme nyt kerran elämässä suuren merkkipäivän kunniaksi repäistä ihan kunnolla ja ottaa kaiken mahdollisen kattavan infinity-paketin. Sen turvin söimme lähes kaikki ateriamme á la carte -ravintoloissa ja nautimme rajoittamattomasta samppanjatarjoilusta. Kaikki nauttimamme ruoka – myös buffeteissa – oli erittäin hyvää ja tasokasta, ja myös juomat olivat laadukkaita ja arvokkaasti tarjoiltuja (eivät sellaisia vedellä jatkettuja, muovimukiin lorautettuja epämääräisyyksiä, joita all inclusiveissa yleensä olemme tottuneet näkemään). Sen gourmet-tykityksen jälkeen jäi vähän sellainen fiilis, että seuraavan kerran tarvitsee syödä ehkä juhannuksena. 

Pakettiin kuului myös laaja valikoima retkiä ja muita aktiviteetteja. Minä nautin melomisesta, ja miäs pääsi pärrämään vesiskootterilla. Retket sen sijaan olivat enimmäkseen melko mitäänsanomattomia. Delfiiniretkellä näimme yhden aalloissa vilahtavan pyrstön, kalastusretkellä saimme pari pientä sinttiä. Haisnorklausretki peruuntui kokonaan liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Kilpikonnasnorklaus sentään toteutui, ja se oli ihan positiivinen kokemus. Minulle se merkitsi suurta itseni ylittämistä, sillä tukehtumiskammoisena klaustrofoobikkona ahdistun melko lailla siitä, että hengitystieni tukitaan snorkkelimaskilla ja sen jälkeen vielä joudun painamaan pääni veteen, jolloin ympäristön äänetkin häipyvät pois. Halusin kuitenkin miähen mieliksi lähteä retkelle ja mennä myös veteen, vaikka paniikkikohtaus kolkuttelikin takaraivossa. Onnistuimmekin näkemään pari kilpikonnaa – minä itse asiassa jopa tuntemaan, sillä jouduin peräti kahdesti kilpikonnakolariin! Tietenkin olin tietoinen siitä, ettemme saa mennä liian lähelle kilppareita, saati sitten koskea niihin, enkä todellakaan pyrkinyt moiseen. Yritin vain pitää paniikin loitolla ja keskittyä iloitsemaan näkemästäni, mutta ne konnat nyt vain tulivat läpsimään minua evillään! Vähän vastaavalla tavallahan kävi pari vuotta sitten Havaijilla. Minulla ilmeisesti on jonkinlainen kolmannen asteen yhteys kilpikonniin – mitähän sekin sitten minusta kertoo…

Kalastusretken parasta antia oli auringonlasku merellä.

Lisäksi pakettiin kuului tunnin mittainen hemmotteluhieronta joka päivä. Kokeilin tavallista kokovartalohierontaa, rentouttavaa lymfahierontaa, kasvohierontaa ja jalkahierontaa. Oli kieltämättä sangen miellyttävää makoilla siinä taitavan ammattilaisen käsittelyssä rauhoittavan musiikin soidessa taustalla. Kilpikonnaretkellä pääsin pahemman kerran palamaan auringossa, ja sen todettuaan hieroja levittikin iholleni ihanaa viilentävää aloe vera -voidetta, joka varmasti edes vähän lievensi tilannetta. Arvostin tätä elettä suuresti!

Loman tärkein aktiviteetti oli kuitenkin rentoutuminen. Meillä oli oma yhteyshenkilö, joka hoiti kaikki retki-, ravintola- ym. varaukset, joten meidän ei tarvinnut vaivata edes päätämme millään. Suurimman osan ajasta minä makoilin terassilla kirjaa lukien ja miäs snorkkeloi haiden seassa. Syömistä varten piti vaivautua laittamaan jotain vaatetta päälle, mutta luottokortit saivat maata kassakaapissa koko loman ajan. Edes puhelinverkko ei toiminut kunnolla, joten mitään kiireellisiä bisneksiä ei edes olisi voinut hoitaa, vaikka olisi halunnutkin. Netti kuitenkin toimi, joten ihan pimennossa ulkomaailmalta emme sentään olleet. Kun kotimatkalla näin lentokentällä autoja, tajusin hätkähtäen, etten ollut viikkoon muistanut sellaistenkaan kapistusten olemassa oloa lainkaan – ei niitä atollilla ole.

Kaiken kaikkiaan loma ei ollut pelkästään irtiotto arjesta – se oli kuin kvanttiloikka kokonaan toiseen todellisuuteen. Elämään, jossa polttavimpia kysymyksiä ovat, ottaisiko sitä Bollinger- vai Nicolas-samppanjaa, kun Veuve Clicquot on päässyt loppumaan, tai haluaisiko päähierontaan kookos- vai inkivääriöljyä. Elämään, jossa normaali torstailounas on hummeria ja kaviaaria ja suurin harmituksen aihe se, ettei omalta terassilta pääse pulahtamaan mereen, koska rappuselle on parkkeerannut rausku. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, joille tuon kaltainen elämä on todellisuutta, mutta me emme todellakaan ole sellaisia ihmisiä – enkä koe moista mitenkään tavoittelemisen arvoiseksikaan. Ei siksi, ettenkö olisi nauttinut joka hetkestä, mutta kyllä viikko riitti hyvin. Todellisessa elämässä tärkeitä ja arvokkaita ovat ihan muut asiat, sellaiset joita ei mikään rahalla saatava palvelupaketti kata!