Sain tänään ihanan puhelinsoiton! Vanha luokkakaverini soitti ja kertoi, että alkuvuodesta olisi 9-luokkamme luokkakokous, jos niinku kiinnostais osallistua... no ilman muuta kiinnostaa! Olenkin jo vuosia kaihoten huokaillut, ettei minun luokillani sellaisia varmaan koskaan tule olemaan, kun ei tullut silloin kouluaikana mitään sovittua. Luokkakokoukset tuppaavat varmaan olla vähän sen kaltaisia tapahtumia, että useimmat niihin kyllä riemumielin tulisivat, kunhan vain se kuuluisa joku tapahtuman järjestäisi. No nyt on vihdoin meidän luokalta joku tarttunut toimeen, iso kiitos hänelle (heille kahdelle) jo etukäteen!
Vaihdoimme kaverin kanssa pikaisesti kuulumisiakin. Muutaman virkkeen jälkeen sain kuulla yllättävän tutun kommentin: "Sinä puhut kyllä ihan sitä sikäläistä murretta jo, kauanko olet siellä asunutkaan?" Joo, kiitos, melkein 15 vuotta - I'm an alien, täällä sikäläinen ja siellä täkäläinen...
Lapsistakin tuli puhetta, kerroin saaneeni pojan pari viikkoa ennen kuin täytin 30 ja mainitsinpa myös siitä vuosikausia puolivitsinä vaalimastani periaatteesta, että olin vakaasti päättänytkin sen ensimmäisen ja ainoan lapseni saada ennen kuin kolmekymppinen täyttyy. Kaverin vastaus oli toisaalta hämmentävä, toisaalta huvittava: "No sinä nyt oletkin aina ollut niin täsmällinen ihminen, jos jotain olet päättänyt tehdä tai saavuttaa niin sen olet myös toteuttanut." Hassua, olenko tosiaan jo silloin teini-iässä antanut itsestäni tuollaisen vaikutelman, vieläpä niin vahvan, että se tulee lähes viidentoista vuoden jälkeen heti toisen mieleen (kyseinen kaveri ei siis ole koskaan ollut mitenkään erityisen läheinen ystäväni, ihan tavanomaisissa luokkakaveriväleissä olimme)?!? Oman muistikuvani perusteella väittäisin kyllä olleeni siihen maailman aikaan herttaisen pihalla ihan kaikesta, varsinkin omasta itsestäni ja minuudestani... Mutta kukapa teini ei olisi?
Tietenkin heti puhelun jälkeen ryntäsin kaivamaan vanhan koulukuva-albumin esiin, koira pahalainen on sen pentuna askarrellut aika riekaleiseksi, mutta kuvat sentään ovat edelleen tallessa. Luokka 9 D, vuosi 1989. Minä seison keskirivissä neonvihreässä collegepaidassa (nykyään sitä väriä kutsuttaisiin limeksi ja se on taas melkein muodissa!), polkkapituinen tukka vaalennettuna. Ympärilläni on reilut parikymmentä muuta samanoloista nuorta collegeissaan. Muistaisinko edes kaikkien nimet, ellen olisi kirjoittanut niitä kuvan alle? Kyllä minä muistaisin. Useimmista minulla ei ole mitään tietoa, monien kanssa tiet erkanivat heti ysiluokan jälkeen, kun toiset lähtivät lukioon ja toiset ammattikouluun - siinä iässähän se nyt on ihan elämän ja kuoleman juttu, että lukiolaiset eivät hengaa amistyyppien kanssa ja päinvastoin. Ja nyt kun asialla ei ole enää mitään merkitystä, ovat ihmiset levinneet pitkin elämää, kuka minnekin. Koulukaverit.comista olen joidenkin kuulumisia nähnyt; tuosta taisi tulla sihteeri, tuosta sairaanhoitaja. Tuo poika, jolla oli päältä lyhyt ja takaa pitkä säkkärälle permanentattu tukka, rakasti örinäheviä jo yläasteella ja rummutti koko ajan jotain pulpetinreunaa... hän pääsi sittemmin rumpaliksi miäheni opiskelukaverin hevibändiin, joka aikanaan käväisi oikein Suomen listojen kärjessäkin - maailma on pieni! Mutta hyvänen aika, tuokin oli tosiaan meidän luokalla, ja tuo, mitähän ihmettä ja kummaa niillekin kuuluu?!? Onpa kyllä ihanaa saada tietää!
Oi oi, mitähän sinne panisi sitten päälleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti