Tunnustettu

Oih, olen saanut tunnustusta!



Iki-ihana Nollavaimo nimesi minut tämän tunnustuksen sajaaksi, ja vieläpä melkoisen makoisien ylisanojen kera: "Carelianan juttuja on ilo lukea. Ei vain siksi, että ovat hauskoja ja mielenkiintoisia, vaan myös siksi, että hänen kielensä on niin kaunista. Virheetöntä, soljuvaa ja helppolukuista. Carelianan postauksia oikein odottaa. Ikinä ei tiedä, mistä hän sillä kertaa on keksinyt kirjoittaa, mutta takuuvarmaa on, että jotain mielenkiintoista se kuitenkin on. Matkoista, keikoista, töistä tai ihan vaan ihanasta arjesta."

Olen kovasti otettu. Ja koska Nollis on näissä blogipiireissä Suuri Mielipidevaikuttaja, sain hänen kehujensa myötä heti uusiakin ystäviä (joista esim. Marra myös ehti jo tosi nätisti kuvailla hengentuotteitani) - tervetuloa vain kaikille tasapuolisesti, kiva olisi jos jäisittekin.

Blogitunnustuksille tyypilliseen tapaan tähänkin liittyi tiettyjä toimenpiteitä: Pyydettiin kirjoittamaan postaus tunnustuksesta ja jakamaan logo (check ja check), mainitsemaan ja linkittämään nimeäjä (check) sekä jakamaan iloa eteenpäin (joudun skippaamaan, pahoittelen). Lisäksi oli pari mielenkiintoista haastattelukysymystä, joihin vastaan oikein mielelläni:

Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

Minulla on jotenkin sisäänrakennettu, kieroutunut tarve jakaa elämäni tarinoita kirjallisessa muodossa tuttujen ja varsinkin tuntemattomien kanssa. Ensimmäisen julkisen nettipäiväkirjani perustin hääsivustolle. Sitä seurasi ("luonnollisesti") perheaiheinen sivusto, ja kun tältä kyseiseltä sivustolta lopetettiin päiväkirjaosio (mikä tietenkin oli hirrrrvee draama, kuten nyt ihan kaikki muukin sivustossa, jossa pyörii lähinnä raskaana olevia hormonihirmuja ja univajeesta sekopäisiä pikkulasten äitejä), siirsin jorinani tuttavani ylläpitämään, suhteellisen pienimuotoiseen yleiskeskustelufoorumiin. Kun hänkin joutui sitten lopettamaan koko foorumin, oli minun päiväkirjani seuraava pysäkki tämä Blogger.

Perustin blogin ihan yleiseksi pääntuuletuskanavaksi, tarkoituksenani oli (ja on) nimenomaan edelleen vastata siihen kummalliseen kuvitelmaan, että ajatukseni ja elämäni voisivat jotakuta muutakin kiinnostaa. Sitten kuitenkin kävi niin, että hetikohta tämän blogin avauduttua äitini kuoli, ja blogista tulikin ensi alkuun surutyön kanava. Siitäpä sitä sitten on taaperrettu, valoa kohti, välillä uusien varjojen, vesilätäköiden ja ajoittain ihan umpihangenkin kautta aina tähän päivään asti. Ja edelleen mennään. Valoa kohti. Aina.

Anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle

Hmmm, no tämän oman blogini "huimasta" suosiosta voisin päätellä, että minulla ei ihan hirveän relevanttia tietoa ole siitä, miten tehdään suuriin lukijajoukkoihin vetoavaa blogia. Siitä minä sen sijaan tiedän yhtä sun toistakin, miten ylipäänsä kirjoitetaan hyvää tekstiä (vaikka tämä tietämykseni ei suinkaan läheskään aina jalostu käytännöksi asti); ehkä listaan tähän pari siihen liittyvää teesiä:

• Mieti, kenelle kirjoitat. Kuka tekstiäsi lukee? Miksi hän sitä lukee? Mitä hän aiheesta jo tietää, mitä hän mahdollisesti tahtoo tietää siitä lisää?
• Löydä oma äänesi. Millainen teksti, millainen kielenkäyttö, heijastaa juuri sinun persoonaasi tai sitä "henkeä", jota haluat tekstissäsi välittää? Kaikkien tekstien - varsinkaan blogikirjoitusten - ei tarvitse olla viimeisen päälle moitteetonta, kaikkien kielenhuollon sääntöjen mukaan korrektia kieltä, mutta toki oikeakielisyyden sääntöjen rikkominen toimii tehokkaimmin tehokeinona silloin, kun se tehdään tietoisesti - ja voidakseen tietoisesti rikkoa sääntöjä täytyy tietenkin ensin tuntea ne säännöt.
• Lyhyys on talantin systeri, kuten kunnioitettu edeltäjäni "Taisto" jo minullekin aikanaan opetti. Eli älä jaarittele turhia vaan mieti, kuinka paljon yksityiskohtia, taustoja, sivujuonteita tms. se kuuluisa lukijasi oikeastaan haluaa tai jaksaa lukea.
• ...ja siitä tulikin mieleeni, että ehkä tämä jo alkaisikin riittää tästä aiheesta. Paitsi että yksi pakkotoisto vielä, koska kertaus on kyllästymisen äiti: Muista aina ajatella lukijaa!

Tähän loppuun vielä pikaisesti kuulumisia kahden erillisen keskustelun muodossa.

1. Minä ja poika istumme ruokapöydän ääressä, miäs tulee tohkeissaan paikalle.
Miäs: Sain tosi hyvät ja halvat liput sinne koripallomatsiin!
Poika: Ai Tampereen Pyrinnön?
Miäs ja minä: Ehm, öhm, yhm... notota siis...
Poika (terävähän se on kuin mikä, äitiinsä tullut, osasi heti yhdistää asian aiempiin keskusteluhin): Hohoo! Nättii! Siis Orlando Magicin vai Miami Heatin?!?


2. Työpaikalla pitkän kokouksen loppuhetkillä keskustellaan siitä, kuka omasta väestä eräällekin vierailuluennolle ehtisi/jaksaisi/viitsisi mennä paikalle.
Professori: No Careliana ainakin tulee!
Minä (puoliääneen hänelle): Ai tulen vai?
Professori (puoliääneen takaisin): Tietysti sinä tulet, ethän sinä ikinä mihinkään osaa sanoa ei.

Jepujee. Kuten keskustelusta 2 voi päätellä, keskustelun 1 aihe tulee todellakin tarpeeseen! (Ja kyllä, oikea vastaus pojan kysymykseen on Miami.)

Haastetta!

Oi! Minut on taas haastettu! Kuinka mukavaa! Tällä kertaa kunnian soi Tessa, ja kyseessä on vanha tuttu 11-haaste: 11 asiaa itsestä, vastaus 11 kysymykseen, 11 uutta kysymystä 11 uudelle haastetulle. Tosin tällä(kin) kertaa aion olla tylsä ja täyttää vain kaksi ensimmäistä kohtaa.

Siispä, vielä 11 asiaa minusta, joita en olisi jo lörpötellyt. Tämä se käy kerta kerralta vaikeammaksi... Ehkäpä haen inspiraatiota Kodin Kuvalehden "toimitus innostuu juuri nyt" -pikkujutuista ja listaan 11 asiaa, jotka ovat tällä hetkellä elämässäni ja maailmassani tavalla tai toisella jee ja pop.

1. Tappara! Tänään olisi kannu katkolla...

2. Juoksu. En uskalla (lue: jaksa/viitsi/halua) juosta talvella ulkona, mutta nyt säät ja kelit taas suosivat jolkottelijaa. Olen tänä keväänä yrittänyt kokeilla vähän pidempää ja hitaampaa lenkkiä, mutta ei tässä kyllä vielä maratonmatkoja hätyytellä.

3. Sports Tracker -sovellus. Liittyy tietenkin kiinteästi tuohon juoksuun. En omista sykemittaria, koska en treenaa millään muotoa tavoitteellisesti enkä näe mitään syytä tarkkailla sykelukemiani, mutta juostu matka ja juoksuvauhti minua kyllä kiinnostavat, ja Sports Tracker on vallan riittävä väline niiden, ja muidenkin ihan mielenkiintoisten juttujen, seuraamiseen.

4. Marianne-Kismet. En ole yleisesti ottaen perso makealle, ruokin herkuttelunhimoani useammin sipsipussilla kuin suklaalla, saati millään irtokarkeilla tai vastaavilla, mutta tämä yksi suklaapatukka on minulle ihan ylitsepääsemätön vastus. Väkisin lähtee mukaan aina kun kaupassa tai kahviossa silmään sattuu, ja saman tien livahtaa kitusiin.

5. Amaranthe. Vain ruotsalaiset voivat saada hard rockin kuulostamaan Abbalta. Minä satun tykkäämään sekä hard rockista että Abbasta, joten tämähän osuu ja uppoaa ihan napakymppiin. 

6. Kylppäriremppahaaveet. Lottovoittoa tai salatun Ameriikan-pohattasedän perintöä odotellessa... 

7. Oman kasvimaan kesäiset antimet. Enää tarvitsisi vain laittaa se kasvimaa ja saada ne antimet kasvamaan... Satun nääs olemaan ihan täystohelo puutarhatonttu, jolla ei edes persilja penkistä nouse. No mutta ehkä jo tänä kesänä näemme kasvun ihmeitä (paino sanalla "ihmeitä").

8. Selfiet, siis sellaiset omakuvat. Kevään ajan meillä oli miähen kanssa suorastaan kilpailu siitä, kumpi saa ensin napattua onnistuneen me & my corgi -selfien, sillä koira, joka muuten kyllä poseeraa kameralle ihan asiallisesti, saa jostain syystä aina hepulin nähdessään kännykän etukameran käsivarren mitan päässä kuononsa edessä. No minä sen kisan lopulta voitin (ei, yksityisyyssyistä en näytä sitä otosta), mutta vielä on paljon treenattavaa sillä saralla. Sitä paitsi oikeasti minusta selfiet ovat vähän sellaisia narsistipissisten kaakatusjuttuja, enkä oikeastaan kehtaa räpsiä moisia muuta kuin ihan harvakseltaan salaa melkein itseltänikin.

9. T-paidat. Olen vilukissa, joten suurimman osan vuodesta pidän visusti kahta pitkähihaista paitaa (yleensä pitkähihainen trikoopaita + neule) päällekkäin, mutta oi kuinka tyttömäinen ja kepeä olo tuleekaan lyhythihaisessa paitasessa! Olen ostanut pari uuttakin sitten viime kesän, kiva päästä ulkoiluttamaan niitä.

10. Minilomat. Minun on päästävä kotoa pois, jotta voin aidosti rentoutua (ettei se joka nurkassa väijyvä pesun, puunauksen tai muun kotityön tarve koko ajan tao takaraivossa), mutta osaankin sitten ottaa pienistäkin irtiotoista kaiken irti. 

11. Saanko sanoa vielä kerran että Tappara? Kannu? Ai en vai... No sanotaan sitten oman pojan jääkiekkoharrastus. Junnulätkä on vallan valloittavaa seurattavaa! Oma junskari on vieläpä kehittynyt niin huimin askelin, että pääsee ensi vuodeksi vuotta vanhempien joukkueeseen, joten onpa siinä vähän aihetta rinnanröyhistykseenkin. Tosin juurihan se lätkäkausi on loppumassa, ja kesäharjoittelu kuitataan jalkapallolla. Joka on ihan ookoo ajanvietettä sekin.

Puuh.

Sitten se helpompi osuus eli vastaukset valmiisiin kysymyksiin:

Mikä oli lapsuuden toiveammattisi? Laulaja (on periaatteessa utopiatason haaveeni edelleen), puutarhuri (voi hah, ks. kohta "puutarhatonttu" yllä), opettaja (tätähän aina silloin tällöin olenkin).


Jos saisit tavata kenet tahansa elävän tai kuolleen musiikkiartistin, kenet haluaisit tavata?
Linkin Parkin laulajan Chester Benningtonin. Koska lääh. (Lisää aiheesta aiemmissa vastauksissani vastaavaan haasteeseen)


Mikä on lempikirjasi ja miksi?
En osaa nimetä yhtä kirjaa, mutta lempikirjailijani on Jo Nesbø (kuten niin monella muullakin - miljoona kärpästä -efekti ehkä). Sujuva kerronta on kaikkein tärkeintä, ja tietenkin hyvä, johdonmukainen ja jonkinlaista draaman kaarta tarjoava juoni.
 

Onko sinulla lemmikkejä ja jos on niin mitä?

 

Fani. Welsh Corgi Cardigan. Ikää tällä hetkellä yksi vuosi ja pari viikkoa. Mahtavin olento mitä maa päällään kantaa!

Maitosuklaa vai tumma suklaa?

Maitosuklaa! Vielä mieluummin valkoinen suklaa; tumma jää vallan syömättä.

Ensimmäinen ikinä näkemäsi elokuva (jonka siis muistat nähneesi)?

Asterix-piirretty.

Maustatko lihan ennen vai jälkeen paistamisen?

Ennen, ja paistamisen aikana vielä lisää. Kuulun siihen (ruoasta mitään ymmärtävien syvästi paheksumaan) koulukuntaan, jolle liha on oikeastaan vain alusta mausteille. Makua pitää olla runsain mitoin, se kuuluisa lihan oma maku ei riitä mihinkään. Moukka mikä moukka.

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle (max. 3 asiaa!)?

Vettä, sytkärin nuotion tekemistä varten ja pressun auringon- ja sateensuojaksi / alustaksi eli suojaksi ökkömönkiäisiltä.

Maailman paras tuoksu?
Suihkunraikas (rakas) ihminen.

Luetko paperisia sanomalehtiä, jos kyllä niin kuinka usein ja mitä?

Luen. Aamulehden ihan joka aamu ja tämän pikkupaikkakunnan paikallislehdenkin viikoittain.

Omistatko kirjastokortin, jos kyllä niin milloin viimeksi käytit sitä?

On minulla kortti, mahdollisesti jopa tallessakin vielä. Viimeksi käytin sitä jokunen vuosi sitten, kun poika oli vielä sen verran pieni, ettei häntä voinut päästää yksin kirjastoon, ja hänen seuranaan käydessäni lainasin itsellenikin jotain. En oikein viitsi lainata kirjastosta kirjoja, koska ne kuitenkin jäisivät kesken / myöhästyisivät / edellyttäisivät rasittavaa uusimista (kyhyyllä se varmasti olisi rasittava prosessi, en tosin tiedä miten se toimii), koska minulla on tätä nykyä vaikeuksia saada kuukaudessa kokonaista kirjaa luettua. Tämä ei johdu siitä, ettäkö olisin erityisen hidas lukija, eikä kyllä oikeasti edes siitä, etteikö minulla muka olisi aikaa lukea, vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että kaiken maailman muut asiat, varsinkin netti ja telkkari, ajavat arjessani lukemisen edelle. Lueskelen lähinnä matkoilla, ja sinne taas en halua kirjaston kirjoja ottaa hukkaamisen pelossa.

Puolustuksekseni haluan kuitenkin kertoa itsestäni vielä sellaisen asian (hei boonus!), että vaikka en ole vuosikausiin lueskellut kuin satunnaisesti, olen silti todennäköisesti elämäni aikana lukenut enemmän kuin useimmat muut. Minähän opin lukemaan jo 3-vuotiaana ja olin siitä lähtien aina teini-ikään asti ihan tajuton kirjatoukka; jo reilusti ennen ala-asteen päättymistä olin lukenut paikallisen sivukirjaston antimet suunnilleen seinästä seinään. Olen joskus sanonutkin puolitosissani, että luin lapsena koko elämän kirjakiintiöni täyteen.

Kas näin, olipas mukavaa saada taas jutunjuurta. Kiitos vielä kerran Tessalle siis!

Ykstoistaset

Oi, minua on taas muistettu haasteella! Kivaa! Haastajana tällä kertaa Bee's Knees Britain -blogin Ringa ja haaste seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa itsestään 11 faktaa.

1. Osaan kuutta kieltä: suomea, englantia, venäjää, ruotsia, saksaa ja ranskaa; kolmea ensimmäistä jotakuinkin erinomaisesti, kahta seuraavaa kohtalaisesti ja viimeisenä mainittua vain alkeiden verran.
2. Osaan lukea nuotteja (järkytyin tajutessani, että tämä tuli miähellenikin yllätyksenä, kun pari vuotta sitten ostin pianon), joskin soittotaitoni rajoittuu melodioihin ja yksinkertaisiin sointuihin, vasemmalla kädellä soitettavaksi kuuluvien bassoviivaston nuottien sielunelämä on päässyt pahasti unohduksiin sen jälkeen, kun n. 13-vuotiaana ne pianotunnit lopetin.
3. Laulussa äänialani on korkea sopraano, ja joskus laulutunnilla olen kajauttanut puhtaasti sen kuuluisan korkean c:n (voin kertoa, ei se oikeasti lasia riko); nykyisellään en varmaan ihan sellaisiin korkeuksiin kyllä enää pääse.
4. Osaan ulkoa pitkät pätkät Reinikainen-sarjan repliikkejä. Tarvittaessa irtoaa Reinikainen-sitaatti melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen.
5. Olen suorittanut uimakandidaatin testin, mutta maisteritasolle asti ei ollut mahdollisuuksia, koska en uskaltanut (enkä edelleenkään uskalla) sukeltaa metriä syvemmälle enkä hypätä kolmea metriä korkeammalta veteen.
6. Hämeenkadun approsta minulla sen sijaan on plakkarissa kunniakas tohtorin tutkinto.
7. Olen muinaisen Kymen läänin konekirjoitusnopeusmestari vuodelta 1988. Paukuttelin lääninmestaruuskisoissa sähkökirjoituskoneella reilusti yli 3 000 merkkiä 10 minuutissa ja sain palkinnoksi herätyskellon. Valtakunnallisista kisoista ei menestystä sitten enää herunutkaan; vetoan siihen, että vireeni herpaantui, kun bussimatkalla kisapaikalle pääkaupunkiin joku nuorempi koulumme edustaja yrjösi bussiin.
8. Minulla on ollut kissa sylissä tasan kolme kertaa elämässäni. Ensimmäinen oli umpiunessa syliini ja myös siitä pois nostettaessa, kaksi seuraavaa vain kävelivät ylitseni istuessani (kauhusta kankeana) sohvalla. Minulla ei ole mitään kissoja vastaan, mutta pelkään niitä vain aika turkasesti.
9. Juuri kissoja enempää en myöskään ole sylitellyt muiden ihmisten lapsia; äkkiseltään muistan juurikin kolme tapausta: kummipoikani, yhden kaverin muksun ja miähen veljentyttären, joita kutakin olen kanniskellut yhden (1) kerran. Kyllä, myös kummipoikaani. En ehkä ollut maailman paras kummi, mutta niin vain hänestäkin on tosi salskea aikuinen mies kasvanut (mikä tietysti on sinänsä hassua, että enhän toki itsekään ole vielä juuri yli 25:n ja kuitenkin minulla on jo parikymppinen kummipoika...)
10. En osaisi vaihtaa autoon öljyjä tai tehdä muitakaan huoltotoimenpiteitä. Hitto, itse asiassa en taida edes tietää, kuinka nykyisestä autostamme saa konepellin auki!
11. En myöskään osaa vaihtaa hehkulamppuja, siis näitä nykyisiä halogeeni-ledi-mitäikinä-juttuja. Älykkyyteni ja sorminäppäryyteni eivät vain kertakaikkiaan riitä niiden kapineiden irrottamiseen, oikeanlaisen vaihdokin paikantamiseen ja paikalleen kiinnittämiseen. En ole tästä seikasta ylpeä.

2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen:

1. Mitkä ovat heikkoutesi?

Liika puheliaisuus ja avoimuus. Tietynlainen yliherkkyys negatiivisuudelle. Taipumus ylenpalttiseen itsekritiikkiin. Aivan käsittämättömän olematon suuntavaisto. Näin aluksi.

2. Entä vahvuutesi?

Suhteellisen nopeasti leikkaava lanttu ja epätavallisen (joku on joskus sanonut että pelottavan) hyvä muisti. Keskimääräistä parempi kyky (ja suurempi into) oppia vieraita kieliä. Tunnollisuus ja luotettavuus.

3. Mitä tahtoisit osata tai osata tehdä paremmin?

(kaikkien yllätykseksi en nyt vastaa tähän että "suunnistaa" - utopiat sikseen) Käsitöitä ja kaikkea sellaista askartelu-paskartelu-tyyppistä toimintaa. En kyllä usko, että mikään mahti maailmassa saisi minua mitään villasukkia neulomaan tms., mutta olisihan se kiva, jos vaikka poikasen nimen saisi ommeltua lätkäpelipaidan selkämykseen oikealle kohdalle ja edes suunnilleen suoraan ilman kiroilua, tuskanhikoilua ja raivoparkua.

4. Onko jotain jota olisit halunnut tehdä toisin ? Mitä ?

No, kuten olen aikaisemminkin maininnut, näin jälkiviisaana olisin toivonut, että olisin nuorempana yrittänyt hieman pontevammin ponnistella laulun saralla vähän johonkin. Mutta toisaalta en kyllä edes näin jälkiviisaana osaa sanoa, että mitä se ponnistelu sitten niinku olisi voinut olla, kun - kuulkaas lapset kun täti kertoo niistä esihistoriallisista ajoista, kun täti oli nuori - ei siihen maailman aikaan noita talent-kilpailujakaan juuri ollut muita kuin Tangomarkkinat (joille muuten osallistuinkin kerran, etenin alkukarsintojen toiselle kierrokselle, mutta itse koen suurimmaksi onnistumiseksi niissä geimeissä sen, etten laskenut alleni esiintymisjännityspaniikista; ei ole ihan pystymettästä putkahtaneiden kisat ne...)

5. Minkä hetken haluaisit kokea uudelleen ?

Ylioppilaaksi päästessäni tuntui kuin koko maailma olisi ollut minua varten olemassa ja kaikki ovet minulle auki - oi nuoruus ja kaikkivoipaisuuden illuusio... Toinen syvästi vaikuttanut ja mieleen painunut hetki oli se, kun käräjäoikeuden tuomarin ja läheisimpien ystävieni edessä lupasin siitä eteenpäin tätä elämäntaivalta taittaa miäheni rinnalla - se "tahdon" on voimassa edelleen.

6. Mikä on pahin pelkosi?

Fobia-osastolla se on tukehtumiskammo. Sitten on tietysti tämä hypokondria eli normaalia pahempi sairastumisen/kuoleman pelko, unohtamatta sitä itsestäänselvää pelkoa läheisimpien menettämisestä.

7. Kuinka irroittelet?

(naurattaa jo etukäteen, kun edes yritän miettiä vastausta tähän) Ööötota otan ehkä vielä sen neljännen siiderin ja laulan (koti)karaokea..?

8. Minne et matkustaisi mistään hinnasta?

Sota- tai katastrofialueelle. Mihinkään kehitysmaan slummiin. Kaikki kunnia niille mahtaville ihmisille, jotka kyseisissä paikoissa mittaamattoman arvokasta avustustyötä tekevät - minusta ei siihen olisi.

9. Mitä tekisit jos kuulisit että sinulla on kolme päivää elinaikaa jäljellä?

Parkuisin hysteerisenä. Lamaantuisin. Parkuisin lamaantuneena.

10. Jos sinun pitäisi jättää ruokavaliostasi pois liha tai hiilarit, kumpi se olisi?

Liha. Mutta en kyllä ole yhtään innostunut mistään sellaisista ruokavalioista, joissa hypätään kokonaan jonkin ruokaympyrän sektorin yli. Kohtuus kaikessa ja kaikkea kohtuudella, sano.

11. Mitä nimeä et missään tapauksessa antaisi lapsellesi?

No en mitään ihme-ja-kumma-osastoa, kirosanoja tai sarjakuvahahmojen nimiä tms. Myöskään se miähen suvussa (muka) kulkeva Bartolomeus ei oikein kolahda...

3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille. 4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa. 

Olen nyt tylsä enkä jatka haastetta ihan sellaisenaan. Sen sijaan muokkaan sitä hieman: Olen marraskuun ajan toteuttanut Facebookissa "30 Days of Gratitude" -meemiä eli listannut joka päivä yhden kiitollisuuden tai ilon aiheen. Nyt haastankin kaikki mahdolliset lukijat tekemään samoin - sovitaan vaikka, että alkuperäisen haasteen hengessä mietittäisiin 11 syytä olla kiitollinen, iloinen ja onnellinen! Kaikki joukolla mukaan, joohan!

Kehuja!

Minua on kehuttu! Julkisesti! Okei, arpaonnella oli osuutta asiaan, mutta joka tapauksessa Neon mukaan

Careliana kertoo blogissaan omasta elämästään ja arjestaan mukaansa tempaavalla tyylillä. Kovin moni ei onnistu ottamaan avainnipun sijasta mukaansa villasukkia ja kokoamaan siitä virkistävää tekstiä pidemmältikin.

Onpa herttaisesti sanottu! Saman asian nimittäin voisi toki nähdä niinkin, että kovin moni ei katsoisi tarpeelliseksi generoida kappaletolkulla tyhjänpäiväistä tuubaa ilmaistakseen niinkin yksinkertaisen seikan kuin sen, että tulipa lukinneeksi itsensä kotinsa ulkopuolelle.

Mutta siis Neon perimmäinen ajatus on aivan mahtava:

Laitettaisiinko blogistaniassa hyvä kiertämään ja levitetään omalla tavallamme nettirakkautta? 

Se lähtisi liikkeelle siitä, että minä kehun ensin jotakuta. Se, jota kehutaan, ottaa kopin ja seuraavassa postauksessaan kehuu taas yhtä bloggaajaa. Yksi siksi, että se on sopiva määrä lisätä mihin tahansa postaukseen eikä vaadi omaa erillistä tekstiä.

Joten *koppi*! Ja seuraavaksi kehupallon kiinniottajaksi valitsen Rozin ja hänen Autiolla saarella -bloginsa. Jos te tämän blogin lukijat ette jostain syystä ole autiolla saarella vielä käyneet niin suosittelen ehdottomasti Rozin tammikuun sana päivässä -juttuja - valtaisan mukaansatempaavaa ja ajatuksia herättävää pohdiskelua siitä, millaista olisi, jos kaikki muut ihmiset mystisesti kaikkoaisivat maailmasta! Lisäksi haluan todeta, että ihminen, joka rakastaa chilipähkinöitä ja saunoo yksin löylyä heittämättä ja lauteella maaten, ei voi muuta olla kuin ihan selkeästi parasta A-ryhmää!

Joko Neo on jonkinlainen internetin läpi ajatuksia lukeva meedio (melko spooky ajatus, että sellaisiakin voisi olla) tai sitten sattui vain arpa osumaan harvinaisen osuvaan kohteeseen. Olen nimittäin jo jonkin aikaa pyöritellyt päässäni postausta aiheesta positiivisuus ja miksi se onkin joskus/joillekuille niin vaikeaa.

Minusta positiivisen perusvireen ylläpito ja mielellään myös ympäristöön levittäminen on hyvin tärkeää. Jostain syystä huono tuuli tuntuu tarttuvan paljon herkemmin kuin hyvä tuuli - oletteko te muut huomanneet samaa ilmiötä vai olenko minä vain jotenkin erityisen herkkä näille viboille?

Jos esimerkiksi aamulla ensimmäiseksi korviin kantautuu jupinaa, mutinaa ja/tai rutkutusta, siitä tulee tosi ankea startti päivälle, ja nurja fiilis saattaa hyvinkin jäädä päälle koko loppupäiväksi. Itselläni on jo vuosia ollut tapana, että joka ainoa aamu ennen kuin nousen vuoteesta ajattelen yhden positiivisen ajatuksen tulevasta päivästä. Ei sen tarvitse olla iso asia, se voi olla vaikkapa illan TV-ohjelmistossa oleva lempiohjelma tai aamiaiseksi luvassa oleva erityisen herkullinen sämpylä. Ihan mitä vain, mistä tulee sellainen "kannatti herätä" -fiilis. Voi kuulostaa teennäiseltä tai lapselliselta, mutta ainakin minulla tämä menetelmä ihan oikeasti toimii!

Mutta kaikki eivät näe asioita samoin. Toisille se kuuluisa realismi (jota minun kaltaiseni positiivisuuspellet kovin usein erehtyvät pitämään pessimisminä ja perusnegatiivisuutena) on vain se ainoa oikea lähestymistapa, kaiken takana vaikuttava kantava voima. Tästä esimerkkinä referoin erään taannoin käydyn keskustelun (osallistujien henkilöllisyyttä paljastamatta, syyllist yleisen anonymiteetin suojelemiseksi):

Hlö 1: Me ollaan lähdössä talvilomalla Meksikoon!
Hlö 2: Jaa, eikös se nyt oo pyssymiesten vallassa koko maa, miten sinne muka kukaan uskaltaa mennä?
Hlö 3 [todennäköisesti yrittäen paikata Hlön 2 lausunnon aiheuttamaa kiusaantunutta tunnelmaa]: Minkäslainen sää siellä sitten on, onkos siellä tähän aikaan vuodesta sateita juuri lainkaan?
Hlö 2: Niin, ja entäs ne hurrikaanit?

En usko, että Hlö 2 oikeasti tarkoitti sanoillaan mitään pahaa, mutta minun matkafiilistäni hänen kannanottonsa auttamatta latistivat aika lailla.

...mutta ohihan se meni. Nyt alkaa lähtö olla jo aika lähellä, ja ihana odottavainen täpinä alkaa vallata alaa. Tänään ostin uudet bikinit ja lentomatkalle (ynnä biitsille) sopivan mekonkauhtanankin! Elämä hymyilee! Hymyilethän sinäkin?

:)

Hyvää mieltä

Hii miten hienoa, minua on taas muistettu - hyvän mielen haasteella, jonka suuntaani heitti Rillo: 

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle."


Tämä on itse asiassa sellainen seikka, jota olen ihan aktiivisesti pohdiskellut viime aikoina: Kuinka tärkeää onkaan oppia tunnistamaan ne - usein hyvin pienet - asiat elämässä, jotka tuottavat onnellisuutta. Joskus tuntuu siltä, että liian monen ihmisen vaakakuppia eivät juuri lottovoittoa pienemmät asiat paljon ylöspäin hetkauta - mutta vastaavasti pakkasen puolelle vetävät kyllä sitten ihan suhteettomankin pienet vastoinkäymiset.

Minusta ainakin jollain tasolla hyvän elämän reseptin keskeiset ainesosat ovat maltti pysähtyä hetkeen, taito löytää siitä iloa ja onnea - ja uskallus nauttia siitä!

Joten tässäpä niitä, pieniä ja suuria ja pieniä suuria asioita, jotka minulle tuottavat onnellisuutta:

1) Poikani. Suloinen, reipas, teräväpäinen lapseni. Minun silmissäni maailman kaunein olento (vaikka joku juuri totesikin noita lapsuudenkuviani nähtyään, että nyt se selvisi, keneltä poika näyttääkään - äitiinsä tullut, poikaparka) ja pelkästään hänen kasvojensa, kirkkaiden harmaiden silmien, harvahampaisen hymyn ja kurtulle menevän nenänvarren katselu saa minut tuntemaan sisälläni jotain lämmintä ja pehmeää. Varsinkin silloin, kun hän sattuu olemaan suhteellisen kiltillä ja ihanalla päällä. Kuten eilen, kun kävimme Tapparan pelissä, jonka jälkeen oli erityinen nimikirjoitustenjakotilaisuus. Poika pääsi fanikuvaan Ville Niemisen kanssa ja tuumasi jälkeenpäin, että "ei sitä Niemistä ees yhtään jännittäny olla fanikuvassa mun kanssa!"

2) Koirani. Mantelisilmät, silkkikorvat, lakunenä. Pumpulinpehmeä turkki käden alla, kylmän nenänpään töykkäisy, kylkeen nukahtaneen lämpö ja tyyneys, jälleennäkemisen riemusta aina yhtä villisti vispaava häntä. (Okei, ihan mikä tahansa koira. Sellainen joka tulee nuuhkimaan ja silitettäväksi, eikä haittaa vaikka ehkä jopa vähän lipaiseekin.) Sanotaan, että lemmikieläimen silittely alentaa verenpainetta - minun kohdallani tämä ainakin pätee, ja minulla onkin aina ollut todella hyvät, alhaiset verenpaineet. Onneksi välillä tulee vastaan painetta nostattaviakin asioita, muuten pyörtyilisin paineettomuuteeni varmaan tämän tästä.

3) Miäheni. Ajatuskin siitä, että joku rakastaa minua tarpeeksi paljon jakaakseen koko elämänsä kanssani, on aika huikea. Miäheni on peruskallioni, vankkumattoman luotettava kumppani tässä firmassa nimeltä avioliitto, ja samaan aikaan myös untuvatäkkini, pehmeä ja lämmin syli, johon voin käpertyä suojaan maailman kylmyydeltä. (Ei nyt mennä siihen, että todellisuudessa olen untuvatäkeille allerginen, saan niistä inhoja flunssaoireita; joku sellainen "60 % puuvillaa 40 % polyamidia -täkki" ei oikein olisi toiminut tuossa vertauksessa. Ja rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että toki miähelläkin omat ärsyttävät piirteensä on - voi pojat että onkin! - mutta ne hyvät ja myönteiset painavat vaakakupissa huisasti enemmän.)

4) Työ. Tästä olen kirjoittanut ennenkin. Olen hyvin työorientoitunut ihminen ja tunnen vilpitöntä onnellisuutta siitä, että voin työpanokseni antamalla kokea olevani jollekulle hyödyksi. Lisäksi, kuten olen myöskin jo moneen kertaan todennut, ihan vilpittömästi tykkään nykyisestä nimenomaisesta työstäni tosi paljon.

5) Kiireettömyys. Aamut, joina voi kellon soitua vain kierähtää tiukemmin miähen kainaloon, pyydystää huoneeseemme kipittäneen pojan toiseen kainaloon ja jatkaa torkkumista hänen suosikki-tv-ohjelmiensa säestyksellä. Illat, kun poika on rauhoittunut tuhisemaan uniaan ja me käperrymme miähen kanssa sohville katsomaan omia lempisarjojamme. Ja ehdottomasti myös tällaiset omat hetket, kuten juuri nyt, kun perheen miesväki on omissa menoissaan ja minä saan tehdä juuri mitä itse haluan - esimerkiksi blogata.

6) Hyvä ruoka. Itse tehtynä, jolloin on mukana myös onnistumisen ilo, tai ravintolassa nautittuna, jolloin lisämausteena on hemmottelun tuntu.

7) Pähkinät. Paahdetut ja ehkä hieman maustetutkin pähkinät. Makeanhimoon jogurttipähkinät. Olen niin pähkinöinä pähkinöihin, että ne ansaitsevat ehdottomasti oman kohtansa tällä listalla!

8) Kauneus. Pakkastimantit hangella, sokerihuurretut puut, tyyni järvenpinta kesäyönä, syksyn ruska. Kauniit taulut. Kauniit vaatteet. Kauniit rakennukset. Kauniit astiat. Kun silmä lepää, sielu lepää.

9) Hyvä musiikki. Kuuluu myös kohtaan "kauneus" mutta ansaitsee ehdottomasti myös oman kohtansa. Hyvän musiikin kuuleminen, varsinkin livenä, vie minut johonkin ihan toiseen maailmaan, irrottaa todellisuudesta, kuplii sisällä ja usein pakottaa koko kropan liikkeeseen. Itse laulaminen tuottaa hieman toisenlaista mutta yhtä lailla merkittävää ja ihan fyysisestikin havaittavaa onnentunnetta. Ja jos saan laulaa muille ja kokea tuottavani heille iloa ja onnea, kaikki edellämainittu vielä moninkertaistuu.

10) Liikunta. Tästäkin aiheesta olen paasannut aiemmin ja tulen varmasti paasaamaan jatkossakin vaikka kuinka. Kaikille se ei toimi samalla tavalla, mutta minuun iskee kuin sata jänistä. Se tunne, kun saa kerta kerran jälkeen antaa kaikkensa, ylittää itsensä, hikoilla pois kaiken turhan energian, rasituksen ja harmistuksen. Silkkaa fyysistä euforiaa. Olen endorfiininarkkari ja ylpeä siitä!

...ja vielä kerta kiellon päälle:

11) Blogimuistamiset. :D Ihan oikeasti olen aivan tohkeissani joka kerran, kun joku muistaa minua tunnustuksella tai haasteella. Lisäksi olen keskimääräistä pahempi meemifani, eli vihjeeksi vain jatkossakin: kaikki mahdolliset hömpät otetaan tässä osoitteessa kyllä riemumielin vastaan!

Josko tuo ylimääräinen onnenaiheuttaja rittäisi sitten kompensoimaan sitä, että en taaskaan taida jatkaa haastetta eteenpäin. Minusta nimittäin tuntuu, että kaikki seuraamani blogistit ovat tehneet sen jo. Mutta hyvää mieltä, sitä toivotan tasapuolisesti ihan kaikille blogiystäville ja kaikille muillekin, tutuille ja tuntemattomille!

Ihastuttavaa

 

Ihka oikea tunnustus! Oi kuinka otettu olenkaan! Tällä post it -lapulla päiväni (viikkoni, syyskesäni jne.) pelasti Rillo, hänelle siitä vilpittömän riemastuneet kiitokset!

Tunnustuksen tuoteseloste:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post It –lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Muihin kohtiin lävähtää iso rasti ruutuun, mutta kohdan 2. skippaan tälläkin kertaa, lähinnä sen takia, että jotakuinkin kaikki seuraamani blogit ovat saman tunnustuksen jo saaneet. En kyllä kovin monta blogia seuraakaan, mutta ne mitä seuraan, ovat tietysti kaikki tosi hyviä. Käykää Blogger-profiilini kautta katsomassa jos ette usko.


* * *


Minun on viime aikoina pitänyt bloggailla kaikenlaisesta - kuten nyt hullun hektisestä elämänmenosta, työruuhkasta, liikunnan puutteesta, syysflunssasta, 26 tuuman farkuista ja muusta sellaisesta syvällisestä - mutta enpä nyt jaksakaan. Sen sijaan kerron vain yhden pienen taideaiheisen asian.


Tokaluokkalaiseni tuli hyvin ylpeänä koulusta ja kaivoi repustaan kuvistunnilla tekemänsä mestariteoksen. He olivat tehneet kivitaidetta: etsineet metsästä mieleisensä pikku kivet, pesseet ne ja maalanneet sitten haluamaansa kuosiin. Toiset lapset olivat kuulemma tehneet esimerkiksi Angry Birdejä ja leppäkerttuja ym. eläimiä. Meidän pojan murikka oli maalattu kokonaan mustaksi ja keskelle oli lähmäisty punainen löntti. Se on tietokoneen hiiri.


Tuppasi vähän hymyilyttämään. Ensinnäkin on kiehtovaa, miten nykyajan lapsen mielikuvitus toimiikaan: että tietenkin soikeahkon puolipallon muotoisesta kivestä tulee ensimmäiseksi mieleen tietokoneen hiiri. Toisekseen täytyy kyllä todeta - vaikka tokihan oman jälkikasvun itseilmaisun tulokset aina ovat varauksetta huikaisevan upeita - että selvästikin on taiteellisilta taipumuksiltaan molempiin vanhempiinsa tullut tämä lapsukainen, ei ole kovin suuren kauhan kanssa esimerkiksi kuvataiteilija-mumminsa geenikopalla käynyt...

Kiitos kaunis!

Tällaisen kunnian minulle antoi Eloise - olen kovin otettu!

Vastalahjaksi nakkaankin sen kysymysmeemin Eloiselle (ja muutkin saavat vapaasti vastailla, jos innostuvat). Valitsen aihepiirin, josta olen jo pitkään ollut aikeissa väsätä blogitekstiä, mutta olen jumittunut lähtökuoppiin; jospas tämä kysymyslista tyrkkäisi minuakin vihdoin eteenpäin...

Mutta nyt jo asiaan, joka on: 11 kysymystä kauneudesta

1. Mitä kauneus on? (Että ihan tällaisella helpolla ajattelin aloittaa... Kerro vaikka ihan vain ensimmäinen assosiaatio, joka tuosta sanasta mieleesi tulee!)

2. Oletko omasta mielestäsi kaunis?

3. Mikä on kauneinta sinussa? (Pitäydytään nyt tässä kohtaa vain ulkoisessa kauneudessa.)

4. Mikä on kaunein esine/paikka kodissasi?


5. Mikä on kaunein vaatekappaleesi?
6. Mainitse yksi naispuolinen julkisuuden henkilö, joka on mielestäsi kaunis.

7. ...ja sitten yksi miespuolinen.

8. Mainitse yksi kaunis musiikkikappale.

9. Uskotko, että kauniit ihmiset pääsevät elämässä helpommalla, vai onko heidän päinvastoin tehtävä muita enemmän osoittaakseen, että ovat muutakin kuin päältä kauniita? Vai onko ulkonäöllä merkitystä esimerkiksi työelämässä?

10. Mitä mieltä olet kauneusleikkauksista?

11. Oletetaan, että olet hyvä taidemaalari. Eteesi annetaan tyhjä kangas ja kehotetaan maalaamaan todella kaunis taulu. Mitä se taulu esittää?

* * *

Ja tähän loppuun vielä vähän kauneutta meidän kotiverannalta. Ajatella, että minä olen joskus pitänyt yksivuotisia koristekasveja ihan turhuutena... Olenpa ollut hoopo, kyllä näistäkin vaatimattomista pikkuistutuksista vain on ihan valtavasti iloa!

 

Haastis

Iih,  ooh, tämähän on melkein kuin tunnustus: olen saanut haasteen! Haasteessa on siis tarkoitus vastata 11 kysymykseen ja sen jälkeen laatia 11 omaa kysymystä 11 uudelle vastaajalle. Minä olen tosi tylsä enkä kierrätä tätä eteenpäin (hitto, hädin tuskin tiedän 11 bloggaajaa enkä varsinkaan sellaisia, jotka eivät olisi tähän jo vastanneet), mutta kun Nollavaimo kysyy niin tokihan minä vastaan:

jos oletuksena on, että olet villi ja vapaa vailla huolia ja velvollisuuksia, niin
Minkä yhden... ottaisit mukaasi autiolle saarelle ja miksi ?



1. ...äänilevyn ?

Apuaah, yhdelläkö pitäisi pärjätä?!? No mutta eihän missään sanota, kuinka kauan siellä saarella pitäisi olla. No jos yksi vain pitäisi näin äkkiseltään mukaan napata niin ehkä se olisi Nightwishin Dark Passion Play. Se on aika monipuolinen - ja ennen kaikkea sairaan hyvä! - kattaus munaa ja meisseliä, roisketta ja ryminää mutta myös heliseväistä herkkyyttä.

2. ...kirjan ?

Jonkin sellaisen, jota en ole vielä lukenut. Jo Nesbø on tällä hetkellä lyhyen suosikkilistani kärjessä, jokin hänen tekeleensä olisi varmasti aika varma valinta.

3. ...elokuvan ?

Voi ei, tämä on vaikeaa. Olen tosi huono katsomaan leffoja moneen kertaan, mutta sitten taas jos valitsisin jonkin, jota en ole vielä nähnyt, niin mistä voisin tietää, onko se sittenkään mistään kotoisin? Ehkä kuitenkin menisin kauas arkistojen uumeniin ja ottaisin Housut pois (The Full Monty). Näinköhän sille jaksaisi montakin kertaa vielä nauraa? On siinä ainakin iloista musaa.  
(Luettuani tekstin jälkeenpäin tajusin, kuinka hoopolta vaikuttaa lause "menisin arkistojen uumeniin ja ottaisin housut pois." Kontekstista irrottaminen on aina yhtä hedelmällistä. Mutta miksei sellaisella autiolla saarella voisi ilman housujakin olla. Mistä muuten syntyykin tosi hyvä aasinsilta seuraavaan kohtaan!)

4. ...julkisuuden henkilön (käyttötarkoitus vapaa) ?

Tämä sen sijaan on sikahelppo. Hetkeäkään epäröimättä ottaisin Linkin Parkin laulajan Chester Benningtonin. Siinäpä muuten ratkeaisi näppärästi tuo äänilevypulmakin, kun hän saisi laulaa minulle JA minun kanssani päivät pitkät. Eikä niitä muitakaan käyttötarkoituksia ollenkaan pois suljeta, muistaen tuo olettamus, että villejä ja vapaita oltaisiin...

5. ...syötävän herkun ?

Fetasalaattia, ilman oliiveja. Jostain syystä oletan, että autiolla saarella olisi kuuma (no olisi ainakin jos Chester olisi siellä!!!), joten kevyt ja kylmä ruokalaji tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.


6. ...juotavan herkun (vettä on saarella) ?

Mumm demi-sec, merci beaucoup


7. ...harraste-asian ?

Eehhehehe, tuo Chester se vastaa tähänkin tarpeeseen! Jos hänellä olisi vaikkapa kitara vielä mukana niin siinäpä, kuten sanottua, menisi aika rattoisasti lauleskellessa.


8. ...telkkarisarjan ?

Selviytyjät! Sopisi teemaan ja kaikkee.

9. ...pelin ?

Ööö jääkiekon, telkkarista katsottuna, tai jalkapallokin kävisi..? Jos pitäisi itse pelata niin eiköhän pelikorteista eniten iloa olisi.


10. ...urheiluvälineen ?

No urheilurintsikat, sitten voisin juosta avojaloin samettisella hiekkarannalla auringonlaskuun (ja määränpäässä odottaisi Chester, kitara ja kylmä samppanja...)


11. ...minkä vaan ?

Kuten edeltä ehkä on jo käynytkin ilmi, niin tuo tuollainen salskea lempilaulaja on kyllä aika näppärän kokonaisvaltainen ratkaisu. Mitä sitä muuta ihminen muka tarvitsisi?


Joko kyyti saarelle kohta lähtee, minä olen jo pakannut..?

IIIH! OOOH!

Ja vielä pari !!!!!!!!!

Olen saanut ihka oikean tunnustuksen!!!



Tämän mielettömän kunnian minulle soi Pilvitehtaamon Ti. Olen ihan muikeana, KIITOS!!!

Tähän kunnianosoitukseen ei liity mitään velvoitteita eikä eteenpäinjatkamistakaan, ja koska Bloggerkin on viime päivinä vähän jumpitellut, en nyt sitten edes yritä listata tähän omia Liebster Blogejani; palaan asiaan ehkä myöhemmin. Sitä paitsi tiedostan olevani blogeineni aika kaukana blogistanian periferiassa, joten tunnustus on ehtinyt jo useimmat tuotelmat kiertääkin.

Tähän loppuun vielä kuitenkin pieni episodi tältä päivältä. Keittiön suunnalta kuului tömähdys: lintu oli törmännyt ikkunaan, tömähtänyt pää edellä pehmoiseen kinokseen ja jäänyt sinne avuttomana jumiin, pyrstö vain väpätti. Miäheni, joka on poikkeuksellisesti tehnyt tämän päivän töitä kotoa käsin, lähti oitis pelastuspuuhiin, kaivoi tirpparaukan esiin ja asetteli sen hellävaraisesti kuistille toipumaan. Minuun moinen ritarillisuus teki suuren vaikutuksen. Ja kyllä, ihan pikkuisen ymmärsin myös hävetä omasta puolestani, koska ensimmäinen ajatukseni oli, että nythän saankin hyviä lähikuvia linnusta kerrankin niin, ettei ole ikkunaa välissä!

Vähän on siipi maassa pikkuinen, mutta toivotaan, että se siitä vielä lähtee lentoon, jahka toipuu shokista. Pari tuntia se on jo siinä paikallaan nököttänyt... Mieli tekisi kyhätä sille jonkinlainen pesäntapainen lämmikkeeksi, mutta eiköhän tähänkin päde se vanha vinha totuus, että useasti ihmiset ylitsevuotavassa auttamishalussaan vain turhaan sotkevat luonnon kuvioita; parasta on antaa luontokappaleen vain olla. Toivotaan parasta!