keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Tyttöjen välisestä ystävyydestä taas

Joskus tuntuu et kaikki sortuu ja maailma kaatuu mun niskaan
synkät pilvet peittää auringon ja väreistä nään pelkästään harmaan
Mut frendit päivän kirkastaa, siihen luottaa voi...
(Tiktak: Minne vaan)

He ovat viime viikot kuunnelleet itkuani ja elämäntuskaani. Verkon yli he ovat halanneet ja pyyhkineet kyyneleitäni. Lohduttaneet ja valaneet uskoa. Tsempanneet, silloinkin kun olen ylidramatisoinut, tehnyt kärpäsistä härkäsiä ja pitänyt paljon melua tyhjästä. He ovat jaksaneet muistuttaa, että olen arvokas, tärkeä ja rakastettu.

Tänään oli pelottava päivä, kävin sairaalassa tutkimuksissa. Kotiin palattuani availin konetta, joka heräili harmillisen hitaasti. Jo ennen kuin ehdin saada chatiä auki, ponnahti ruutuun messenger-ikkuna: "Oletko kunnossa, olethan!" He olivat tahoillaan jännittäneet puolestani, mukanani. Ja kun pystyin vastaamaan, että kyllä, sen verran kunnossa ollaan että henkiin jäädään, he olivat yhtä helpottuneita kuin minäkin. Tieto siitä lämmitti melkein enemmän kuin ne tutkimustulokset.

Vähän kurja juttuhan tuo terveysvaiva kaikesta huolimatta toki on, olisi sen suhteen voinut parempikin arpa hatusta nousta. Mutta silti olen niin onnekas, kun minulla on heidät. Arvokkaat, tärkeät ja rakastetut. Ystävät.

Kiitos että olette olemassa!

1 kommentti:

Loviisa kirjoitti...

Voi kulta! Ei kahta ilman kolmatta, itku tuli taas. Sä olet tärkeä ja on myös tärkeää, että tiedät sen.