Temppu ja miten se tehdään

Poikani täytti eilen viisi vuotta. Aika uskomatonta - korkeintaan vuosihan siitä on, kun hän kesken karviaisenperkuun ilmaantui maailmaan ja mullisti elämämme! Ajankulun hämmentäminä tai jonkin muun mielenhäiriön vallassa olimme miähen kanssa menneet lupaamaan, että tänä vuonna saa synttärijuhliin kutsua vaikka kaikki tarhakaverit jos haluaa. Ja poikahan halusi. Vähän kyllä alkoi ajatus parikymmenpäisestä tenavalaumasta kylmätä viimeistään siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että miäs olisi reissuillaan kaksi viikkoa putkeen juuri ennen suurta päivää. Mutta eihän lapselle annettua lupausta voi perua (ainakaan vain sillä perusteella että äitiä nyt vähän ottaa kupoliin tää homma), joten eihän siinä muu auttanut kuin järjestää juhlat.

Ja jotenkin kummassa siinä pääsi käymään niin, että kemut onnistuivat ihan yli odotusten! Kas näin me sen teimme:

Hyvissä ajoin jaoimme päiväkodissa lasten lokeroihin kutsukortit, joissa oli pyyntö ilmoittaa sähköpostitse tai puhelimitse, pääseekö lapsi tulemaan. Tämä oli kullanarvoinen seikka, ei pelkästään lopullisen vierasmäärän arvioimiseksi vaan myös siksi, että ilmoittautumisien myötä saimme näppärästi myös vanhempien yhteystiedot talteen!
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 1: Pyydä ilmoittautumiset tai hanki muilla keinoin lapsivieraiden vanhempien yhteystiedot.

Lopulta hieman yli puolet kutsutuista pääsi tulemaan: 12 lapsivierasta, joista yksi halusi äitinsäkin mukaan. Tämän äidin läsnäolo olikin ihan korvaamatonta! Hän nimittäin on meille vanha tuttu jo vauvakerhoajoilta, joten minusta oli ihanaa jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa, ja lisäksi hän on kyllä aivan armoitettu lahjakkuus lasten kanssa toimimisessa, onpa hän ollut lyhyen aikaa sijaisenakin juuri meidän pojan tarharyhmässä, joten hän tunsi suurimman osan lapsista oikein nimeltäkin!
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 2: Huij... eikäku, houkuttele tai pyydä paikalle lisäaikuisia tarvittaessa.

Poika odotti juhliaan kuin kuuta nousevaa, ja kemut olivat kuulemma päiväkodissakin viikon puheenaihe. Vaan kun perjantaina noudin pojan kotiin, hän valitteli vaisua oloa ja pyysi mittaamaan kuumeen. Ja kappas: 38,5. Siinä vähän hypokondrikkoäidin pumppu otti ylimääräisiä kierroksia... Yritin kuitenkin pysytellä rauhallisena (vaihtelevalla menestyksellä...) ja totesin, että koskapa pojalla ei mitään muita flunssan tms. oireita ollut, kyseessä oli mitä ilmeisimmin ramppikuume. Päätin odottaa seuraavaan aamuun, ennen kuin tekisin lopullisen päätöksen juhlien mahdollisesta lykkäämisestä myöhemmäksi. Onneksi oli niitä yhteystietoja!
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 3 (- 10 000): Älä panikoi!

Suuren päivänsä aamuna poika oli ihan oma touhukas joskin edelleen hieman jännittynyt itsensä, joten päätimme jatkaa juhlavalmisteluja suunnitelmien mukaan. Minä kävin kaupassa ja edellisyönä toiselta puolelta maapalloa kotiutunut miäs siivosi ja raivasi. Olin vakaasti vaientanut sisälläni asuvan suuruudenhullun karjalaisen pitokokin äänen ja päättänyt hankkia tarjoilut härskisti suoraan kaupan hyllyiltä - eivät lapsivieraat juhliin syömään tule vaan touhuamaan, ja sitä paitsi pikkuväelle useasti einekset maistuvatkin paremmin kuin kotiruoka (valitettavasti). Täytekakun olin sentään tehnyt itse ja tilannut siihen sigamageen Turtle-koristeen huipputaitavalta ystävältäni (tästä lisää oikein kuvienkin kera mahdollisesti lähitulevaisuudessa toisaalla), ja lisäksi tarjolle laitettiin lihapullia ja prinssinakkeja, raffeleita, suolakaloja sekä muutamaa sorttia lastenkeksejä. Tämä osoittautuikin oikein toimivaksi setiksi, lapset kävivät välillä leikin lomassa nappaamassa keksejä tai raksuja, ja ilmeisesti täytekakkukin oli ihan hyvän makuista, koskapa useimmat lapset jopa yllättäen jaksoivat istua pöydän ääressä paikallaan sen aikaa, että mutustivat palasen; yksi poika taisi syödä viisi palaa.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 4: Älä stressaa tarjoiluista. Panosta naposteltaviin, joita voi mutustaa ohimennen sen sijaan, että pitäisi istua nätisti pöydän ääressä.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 4b: Tarjoa enemmän suolaista kuin makeaa. Ilmeisesti on ihan tieteellisesti osoitettu, ettei sellaista olotilaa kuin sokerihumala ole olemassakaan, mutta ei kannattane ottaa riskiä...

Ja tietenkin tarjolla oli päivän teeman mukaisesti Turtle-limsaa ja Turtle-mehua! Olimme jo alkuviikosta pojan kanssa ostaneet Turtle-limsaa, jokaisen hahmon nimikkopullon (niitä turtlejahan on siis neljä, siltä varalta etteivät kaikki ole asiaan yhtä vihkiytyneitä kuin me tehotoiston uhrit). Meidän poika ei limsaa oikein tykkää juoda, koska hiilihapot selvästikin inhottavat häntä, ja oletin, etteivät kaikki muutkaan lapset halua tai edes välttämättä saa juoda limsaa. Siksi uhrauduinkin ja viikon mittaan tissuttelin kaksi pullollista tyhjäksi limsasta (ei oikeasti ollut maailman miellyttävin tehtävä, ei sellainen myrkynvihreä esanssilitku ihan kamalasti vetoa meikäläisen makuhermoihin), pesin pullot ja laitoin niihin sitten vastaavanväristä päärynämehua tarjolle. Limsaa jäi siis tarjottavaksi vain kaksi pullollista, ja se loppuikin sittemmin kesken, mutta eipä hätää: jääkaapin oven suojissa vaivihkaa lorotin tyhjentyneeseen Turtle-pulloon Pommacia ja selitin pokkana, että tämänniminen kilppari tarjoaa nyt vähän eriväristä limsaa kuin äskeinen - täydestä meni ja hyvin maistui.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 5: Käytä omaa mielikuvitustasi ja ruoki lasten mielikuvitusta - pienet spesiaalijutut voivat olla lapsille yllättävän isoja.

Mutta kuten sanottua, lapset eivät tokikaan tule juhliin syömään vaan touhuamaan.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 6: Järjestä puuhaa!

Meidän rivitalokolmiossamme ei varsinaisesti ole tilaa, johon mahtuisi toistakymmentä touhukasta leikki-ikäistä sopuisasti kerrallaan, joten päätimme jakaa asuntomme alueisiin. Pojan huoneessa teippasimme lattian kokonaan peittoon piirustuspaperilla ja laitoimme tyrkylle ison laatikollisen puukyniä - kuningasajatuksena oli, että kun kerrankin saa luvan kanssa piirtää lattiaan, ei tule edes mielitekoa raapustella tapettiin. Tämä toimikin erinomaisesti, varsinkin tyttövieraat piirustelivat mielellään, ja juhlien jälkeen jopa oma viisivuotiaamme, joka ei yleensä kynä kädessä viihdy yhtään, taiteili lattiaansa hienon Linnunradan planeettoineen ja meteoriitteineen!
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 6a: Piirtäminen on aika varma kestohitti lasten keskuudessa, ja erikoisjärjestelyillä siihen saa vielä lisähohtoa. Ainakin lelukaupoista saa piirustuspaperia isoina rullina.

Makuuhuoneestamme teimme elokuvateatterin. Olimme etukäteen valinneet kaikille lapsille sopivia, lyhyitä jaksoja sisältäviä ohjelmia (Tomi Traktori, Manu ja Matti, Franklin...), ja tunnelma niiden äärellä olikin parhaimmillaan harras.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 6b: Videoiden katselu on myöskin yleensä hittikamaa. Valitse katsottavat etukäteen ja tee myös lapsille selväksi, että sitä katsotaan mitä telkkarista sattuu sillä hetkellä näkymään - jos rupeat vekslaamaan levyjä lasten toiveiden mukaan, saat viettää koko juhla-ajan sormi eject-napilla tauotonta huutoäänestystä ja tyytymätöntä itkuntihrustusta kuunnellen.

Olohuoneen lattialle levitimme sitten pojan huoneesta piirustuspaperien alta evakuoidun autotiematon ja köijäsimme viereen pojan leikkiautokokoelman, josta kyllä riittääkin vaikka miten ison lapsilauman tarpeisiin. Kun sohvapöytä ja muut ylimääräiset pikkutavarat varastoitiin väliaikaisesti saunaan, riitti olkkarissa tilaa myös niille obligatorisille supersankarileikeille. Leikit etenivätkin sopuisasti, kun leluja ja leikkitilaa riitti kaikille. Kuin ihmeen kaupalla lapsille myös meni kerrasta perille se ukaasi, että lentäviä leluja tai muita esineitä ei meidän asunnossamme sitten ole ollenkaan, eli mitään ei saa heitellä tai tulee sanomista. Olihan se kieltämättä hieman pelottava näky, kun viisivuotias istuu akvaarion vieressä silmät kiiluen leikkionki kädessään, mutta onneksi leikkikalojen onkiminen oli riittävän jännää ja elävät eväkkäät saivat uiskennella rauhassa.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 6c: Raivaa tilaa.

Olimme jo kutsukortissa määrittäneet juhlien kestoksi kaksi tuntia, ja se osoittautui juuri sopivaksi juhla-ajaksi; meininki alkoi osoittaa hienoisia ylikierroksille lipsahtamisen merkkejä juuri siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä lapsia tultiin noutamaan. Mitään oikeasti ikävää ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua, joten uskoisin, että juhlista jäi myös vieraille yhtä hyvä mieli kuin meille isännille.
*Lastenkutsujen Järjestäjän Opas, kohta 7: Rajaa juhla-aika.

Kaiken kaikkiaan olen aika pöllämystynyt siitä, kuinka täydellisesti kaikki meni. Vai olenko ainoa, jonka mielestä seuraava tuntuu lähtökohtaisesti mahdottomalta yhtälöltä: 13 lasta, 76 m2, kaksi tuntia, nolla pisaraa verta, nolla kyyneltä, nolla lasin tai minkään muunkaan sirpaletta - ja kaikilla kuulokin ihan entisellään! Meillä tuo kuitenkin toteutui. Me onnistuimme, me teimme sen, vähänkö me hei ollaan hyviä (ainakin tumpelovanhemmiksi, jotka eivät oikeastaan, omaansa lukuunottamatta, yleensä edes pidä lapsista)!