Eilen oli ensimmäinen hammashoitokäyntini, hammaskiven poisto. Heti suuhygienistin tuoliin asettauduttuani varmistin, että olihan tiedoissani varmasti merkintä tavanomaista suuremmasta pelokkuudestani - oli kuulemma. Tosi ystävällisesti hygienisti heti alusta alkaen selittikin, mitä tuleman pitäisi:
- Koitetaan ensin ottaa tuollaisella ultraäänilaitteella ja sitten manuaalisesti loput...
- Sattuuko se ultraääni?!?
- No kyllä se joitain kieltämättä vihloo aika lailla, mutta eihän se kuitenkaan samanlaista ole kuin esimerkiksi poraaminen. Kokeillaan sitä nyt ainakin, ja jos sattuu niin otetaan sitten kaikki noilla käsi-instrumenteilla. No niin, laitan sulle tällaisen pienen imurin poskeen, kun laitteesta tulee paljon vettä, ja sitten tällaisen pumpulitupon myöskin vettä imemään. Noin. Ilmaise sitten vain jotenkin heti, jos sattuu, niin lopetetaan.
- Juu voit uskoa, että huomaat kyllä, jos minuun sattuu! Kannattaisi ehkä harkita tuollaisia pumpulituppoja omiin korviisikin... Mutta lupaan että yritän ainakin olla purematta!
Hetken aikaa vaikutti siltä, että hoitajaa pelottaa vähintään yhtä paljon kuin hoidettavaa.
- Mjoo se olisi kyllä kiva jos et purisi... No niin, aloitetaas.
Iyiyiy sanoi ultraäänilaite. IYIYIY!!! parkaisin minä. Ultraäänikokeilu loppui siihen. Jos heikkohermoisuuteni hygienistiä ärsyttikin, ainakaan hän ei mitenkään tätä ilmaissut vaan kaivoi kiltisti vanhanaikaiset rapsutinpiikit esiin.
- Koeta nyt vain sitten ajatella jotain mukavaa, älä välitä siitä, että tästä voi ajoittain kuulua aika kovaakin rapsutusta, kun tätä hammaskiveä on sulla aika paljon ja se on päässyt jo aika kovaksi, kun edellisestä poistosta on niin kauan...
Enkä minä siitä rapsutuksesta ja rouskutuksesta ollut millänikään, eihän se ole sellainen alitajuntaan pureutuva kivun ääni, toisin kuin kaikki hammaslääkärien sähköinstrumenttien kimeät vinkunat ja surinat. Siinä minä makoilin ja ajattelin, että oli kyllä hieno juttu, että odotushuoneessa oli Koiramme-lehti, siinä oli ihania koiranpentujen kuvia, minä ajattelin koiranpentuja, koska koiranpennut ovat suunnilleen ihaninta mitä tiedän, ja oikeastaan minua harmitti lähinnä vain se, etten saanut kerrottua sille hygienistille, miten hyvä ajatus oli tuoda odotushuoneeseen Koiramme-lehti...
Säännöllisin väliajoin hygienisti kyseli hurmaavalla turkulaistyyppisellä murteellaan, että "sattuuk tää ihan kauhiam paljo?" - ja minä hymyilin niin autuaasti kuin vain kahden käden sormet, peili ja piikki suussa voi hymyillä ja vakuutin, että ei oikeasti satu yhtään, eikä oikeastaan tunnu edes yhtään epämiellyttävältä. Kyllä minä tällaisessa puhdistuksessa voin hyvin käydä vuosittain, päätin.
Session päätyttyä hygienisti kyseli vielä kertaalleen, eikö toimenpide tosiaan sattunut yhtään, se olisi kuulemma hyvinkin voinut sattua, koska hammaskiveä tosiaan oli niin paljon ja se oli kivettynyt jo niin kovaksi. Mutta kun ei se sattunut! Vähänkö olin siis urhea ja reipas!
En sitten tiedä, kuinka suuri apu oli ennen vastaanotolle tuloani nappaamastani tujakasta särkylääkkeestä, mutta joka tapauksessa kokemus oli minulle valtavan positiivinen. Osittain tietysti kyse on myös "pessimisti ei pety" -ilmiöstä: periaatteessa kyllä tiesin jo etukäteen, että hammaskiven poisto on hyvin vähäpätöinen toimenpide, mutta olin siitä huolimatta onnistunut suggeroimaan itseni suhteettoman suuren pelon valtaan, ja kun tämä pelko sitten osoittautui turhaksi (ja se alkuperäinen tietämykseni oikeaksi), koin yllättyneeni iloisesti. Mutta niin tai näin, en voi tarpeeksi kiittää hygienistin kärsivällistä asennetta ja taitavaa hoitoa!
Mukavasta hammaslääkärikäynnistä (voi hyvänen aika, että piti tämäkin päivä nähdä, nuo kaksi sanaa ihan oikeasti samassa kontekstissa!!!) sain koko päiväksi hyvää mieltä ja ylimääräistä energiaa. Sen voimin vetäisin jopa body pumpissa useammassakin lihasryhmässä sarjat läpi ennätyspainoilla, ja hyvin jaksoin! Ajattelin, miten leveästi elämä minulle juuri tällä hetkellä hymyileekään. Selkäkin on toipunut niin hyvin, että reissun jälkeen aion palata myös body combatin pariin. Ja voi miten paljon kaikkea ihanaa odotettavaa minulla onkaan: mahtava talvilomareissu, kesällä kaksikin mahtavaa keikkaa, kesän perheloma... mahtavaa arkea unohtamatta.
...ja huomenna se todellinen tulikoe: hampaan paikkaus. Jaiks! No toivottavasti se hammaslääkäri on yhtä kiltti ja kärsivällinen ja mukava ja taitava kuin suuhygienisti!
2 kommenttia:
Juu, se laitteiden ääni on lähes yhtä inhottava kuin niiden kosketuskin...ii-iiiuu-iii... Varsinkin se korkeaäänisempi pora, pelkkä ääni tekee kipeää.
Hienoa, että sait noin positiivisen kokemuksen :).
Mainittakoon muuten vaikka tässä yhteydessä, että myös se hampaan paikkaus sujui mahtavan kivuttomasti ja kaikin puolin miellyttävästi (siis niin miellyttävästi kuin hammaslääkäröinti nyt voi sujua). Olin niin iloinen ja tyytyväinen, että jätin hammaslääkäriasemalle oikein asiakaspalautteena kiitokset pelkopotilaan erinomaisesta kohtelusta!
Lähetä kommentti