keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Montako airoparia on kirkkoveneessä?

huuteli äänestäjä kopistansa lehden pilakuvassa. Mekin kävimme jo omat koodimme äänestyslipukkeisiin raapustamassa, ja kyllä minä ainakin kiltisti ihan oikeita numeroita siellä mielessäni pyörittelin enkä kirkkoveneen airoja sentään. Puolisoni valinnasta en ole ihan varma, mutta kotimatkalla käytiin kyllä autossa seuraavanlainen keskustelu:

Poika: Äiti, ketä sä äänestit?
Minä: Meillä on katsos täällä Suomessa sellainen juttu kuin vaalisalaisuus. Se tarkoittaa, ettei kenenkään tartte kellekään kertoa, ketä äänesti, jos ei halua.
Poika: Isi ainakin kerto, se äänesti Aku Ankkaa!
Miäs: Ihan kaikkee ei välttämättä aina kannata uskoa mitä isi sanoo...
Minä: No eihän tuon ikäinen mitenkään voi tietää mitä eroa on jollain Aku Ankalla ja Timo Soinilla, eikä onneksi vielä moneen vuoteen tarvitsekaan tietää.
Poika: Timo Sonni?!? Timo-sonni, timosonni, hehhehhee, timosonni...

Eli jos eskarissa tulee puhetta vaaleista niin meidän poitsu todennäköisesti kailottaa riemukkaana, että meidän isi äänesti Aku Ankkaa ja äiti timosonnia...

Sen verran voin kyllä näin julkisesti paljastaa, että Timo Soinia emme äänestäneet - hän kun ei ole tässä vaalipiirissä ehdollakaan. Oman ehdokkaani löysin ilahduttavan helposti vaalikoneen avulla: näin tuloslistalla mielenkiintoisen nimen, perehdyin ehdokkaaseen tarkemmin ja havaitsin hänet itselleni sopivaksi. Niin kauan kuin Suomessa politiikkaa tehdään näinkin tiukasti puoluejärjestelmän viitekehyksessä, on aivan turha kuvitellakaan löytävänsä täysin yksi yhteen -yksimielisyyttä yhdenkään ehdokkaan (saati sitten puolueen) kanssa, mutta minä olen tyytyväinen bongattuani ehdokkaan, jonka perusarvot tuntuisivat olevan sangen lähellä omiani.

Yksi erittäin positiivinen seikka, joka vain vahvistaa valintaani, on se etten ole nähnyt yhtäkään oman ehdokkaani ulkomainosta (puolueen yhteisiä plakaateja lukuunottamatta). Voi se tietysti olla, että hänelläkin niitä jossain on, mutta minä en sitten ole sellaisilla seuduilla liikuskellut. Viikonloppuna ajelimme parinsadan kilometrin siirtymän pitkälti perisuomalaisen maaseudun halki, ja voi kauhistus miten rumalta se maisema näytti! Viimeisiään vetelevien, harmaantuneiden ja mustuneiden lumikinosten ja rusehtavina lilluvien tulvalammikoiden keskellä jos jonkinlaista pahvihäkkyrää ja lakanaviritelmää jos johonkin suuntaan kenollaan - siitä oli kyllä estetiikka kaukana!

Rupesin oikein miettimään, kuinka monen lopulliseen äänestyspäätökseen ne ulkomainokset muka vaikuttavat yhtään millään lailla. Kai senkin sitten on joku viisas tutkinut, että naaman, nimen ja numeron yhdistelmälle altistuminen jotain jälkeä ihmisen alitajuntaan jättää ja tämä muistijälki sitten äänestyskopissa putkahtaa sieltä mielen syövereistä esiin tuottaen hyödyllisiä ahaa-elämyksiä. Minä kun en tällä kertaa alitajunnan apua valintaani kaivannut, otin tuon ajukoppani ihan aktiiviseen käyttööni ja tuumin, että jatkossa voisin hyvinkin luvata ääneni ehdokkaalle, joka ihan tietoisena valintana kieltäytyy maisemasaastetta levittämästä (edellyttäen tietysti, että hän on muutenkin sopiva).

Ja sitten tietysti herää vielä sekin kysymys, että kuinkahan moni niistä pahvihäkkyröistä ja lakanaviritelmistä pönöttää niillä sijoillaan - entistä enemmän kenollaan vain - vielä parin kuukaudenkin päästä...

Ei kommentteja: