Minä en ole mitenkään leimallisesti kesäihminen; päinvastoin, minähän olen syksyn lapsi. Pidän syksyssä monestakin asiasta: hämärä on parhaimmillaan miellyttävää ja sateen ropina kotoisaa (kunhan vain saa olla kuivissa lämpimissä sisätiloissa sitä kuuntelemassa), mahtavista ruskan väreistä puhumattakaan! Viileys on vain pukeutumiskysymys, ja kumisaappaissa on oikeastaan ihan veikeää litsiä. Olen jo vaihtanut kesäkukat callunoihin ja asetellut kynttilät takanreunalle. Erilaista tunnelmaa, mutta vähintäänkin yhtä kaunista! Pidän valtavasti sekä työstäni että harrastuksistani, joten sangen mielelläni polkea jurskutan tätä arjen oravanpyörää.
Niin että ei, minuunhan ei mikään syysmasennus iske!
…mutta jokin nyt vain tuntuu kuitenkin iskeneen, mikä lie. Työt tympivät, kotihommat kuvottavat. Kaiken maailman asiat huolettavat ja pelottavat. Kalenteriin kertyvät mukavista menoista kertovat varaukset sinkoilevat flipperikuulina pääni sisällä valoja vilkuttaen ja kelloja kilistäen niin, etten lopulta jaksa yhtään ajatella, missä milloinkin pitäisikään olla ja mitä tekemässä (ja, mikä tietysti tärkeintä: miten pukeutuneena!). Tilanteen vakavuudesta kertonee sekin, että edes ostosterapia ei saanut minua kuiville tästä suosta. Onhan tämä Esprit-kaupan aletangosta kympillä löytynyt paita ihan sigamagee ja supermukava päällä – mutta ne työt tympii ja kotihommat kuvottaa ja huolet huolestuttaa ja flipperikuulat vilkkuu ja kilkkuu silti edelleen…
Hetkellisen piristysruiskeen ja vilpittömän ilahtumisen aiheen sain sentään eilisiltana lukiessani poikani kirjastosta löytämää kirjaa: Emilia Lehtisen ja Laura Valojärven lohikäärmeaiheista runoteosta Kulta, voisitko syöstä tulta? (WSOY 2010). Tällaisena suurena wannabe-runoilijana en voinut kuin ihastella sitä raikasta, tuoretta, luontevaa riimittelyä ja soljuvaa kerrontaa. Runomuotoon kirjoitetuissa pikkutarinoissa on onnistuttu välttämään kaikki perinteiset klisheet niin riimeissä, rytmeissä kuin juonenkäänteissäkin, ja vaikka kirja onkin lapsille suunnattu, lukijaa ei aliarvioida ja se on sangen mielekästä luettavaa aikuisellekin. Visuaalisesti näyttävä, yhtä lailla epäklisheinen kuvitus täydentää kiehtovan kokonaisuuden. Suosittelen lämpimästi! Tähän loppuun vielä pieni katkelma kirjasta, tekijänoikeuksia kunnioittaen:
(Tässä kohdassa rouva Gloria on vienyt lemmikkilohikäärmeensä hienostoväen juhliin nokittaakseen aikaisemmin pantterilla leuhkineen herra Pörhön.)
Joku vieraista silmiään hieraisi:
"Sehän on aivan kuin oikea!"
Oli Gloria onnesta soikea.
"No, kulta.
Voisitko syöstä pikkuisen tulta?"
Silloin herra Pörhö vahingossa pieraisi.
Käärmeen sierain värähti.
Se syöksi lieskan, ärähti
ja herran pylly kärähti.
(P.S. Tuon yläotsikkofraasin takana on Apulanta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti