perjantai 28. lokakuuta 2011

Siliää tietä paitsi yksi kanto kaskessa

Meidän ekaluokkalaisen koulunkäynti on alkanut paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Juuri ennen syyslomaa oli reissuvihossa opettajalta viesti, jonka mukaan pojan "syksy koulussa on lähtenyt käyntiin hyvin. Hän on erittäin taitava lukija ja laskija." Minusta tämä viesti oli erityisen rohkaiseva jo pelkästään senkin vuoksi, että se osoittaa opettajan vaivautuvan antamaan positiivistakin palautetta, mikä ei suinkaan ole nykymaailmassa itsestäänselvyys oikein millään alalla. Uskon tai ainakin toivon hänen laittaneen vastaavia mukavia terveisiä joka kotiin.

Joo, tähtiäippä vauhdissa: kun omasta lapsesta sanotaan jotain positiivista, epäilyttää heti, että se nyt on vain joku massakehu... Ei vaan, oikeasti toki olen sangen tietoinen lapseni taidoista, olenhan päivittäin seurannut hänen läksyjään ja tiedän, että hänellä on sekä äidinkielessä että matematiikassa käytössä lisätehtävävihkot, koska normaalit oppikirjat ovat, kuten hän itse asian ilmaisee, "ihan liian lällyjä". Ja olen allekirjoittanut sekä äidinkielen että matematiikan kokeita, joista on kerätty täydet pisteet (lähinnä olen taivastellut sitä, että ekaluokallakin on jo kokeita!).

Kaikkein eniten minua kuitenkin ilahduttaa se, että myöskin käytöspuolella poitsu tuntuu alkuhämmennyksestä selvittyään pärjäävän vähintäänkin siedettävästi. Luokalla on nimittäin käytössä sellainen liikennevalojärjestelmä, että asiattomasta käytöksestä menee valo ensin keltaiselle ja jos sekään ei auta niin lopulta punaiselle, ja punaisesta valosta lähtee aina muikkari kotiin. Poitsu on saanut näitä muikkareita vain kahdesti, ihan alkuaikana, ja siitä päätellen kuinka seikkaperäisesti hän jaksaa toisten aikaansaannoksia raportoida, niitä punaisia valoja kuitenkin edelleen väläytellään lähes päivittäin. (Joo vielä kun saisi hänet uskomaan, että kanteleminen on todella ärsyttävä tapa eikä toisten tekemisiin tarvitse kiinnittää huomiota vaan kannattaa pitää huoli niistä omista asioistaan. Mutta tämäpä on aika vaikea asia monelle aikuisellekin...)

Yksi kupru pojan menestyksekkäällä opintaipaleella kuitenkin on: uskonto. Meidän perheessähän poika on itse asiassa ainoa, joka enää kuuluu kirkkoon, ja pitkään pohdimme, laittaisimmeko hänet elämänkatsomustiedon tunneille. Tuumimme kuitenkin, että mukavinta lapsen on mennä enemmistön mukana ja ihan hyvästä yleissivistyksestä se uskontokin varmasti käy (jos kohta minä en ihan ymmärrä sitä, että jos ekaluokalla yksi "lukuaine" on niin miksi ihmeessä se on juuri uskonto eikä esimerkiksi vaikka nyt sitten historia!), joten laitoimme lopulta sitten rastin siihen ruutuun. Mikä, jos pojalta kysyttäisiin, oli ilmeisesti sitten väärä arpa.

Vastenmielisyys kyseistä kouluainetta kohtaan ei kylläkään mitenkään kumpua itse oppiaineen sisällöstä tai meidän kotimme arvomaailmasta. Itse asiassa uskonnonopetuksessa tunnutaan käsittelevän oikein mielenkiintoisia ja hyödyllisiä asioita, kuten ystävyyttä, kateutta ja anteeksipyytämistä. Ongelmana on vain se, että opetussuunnitelman tekijät ovat - kuten oikein onkin - halunneet ottaa tehtävänannoissa huomioon sen, että kaikki lapset eivät suinkaan vielä tässä vaiheessa osaa kirjoittaa, joten uskonnonläksyt ovat useimmiten piirtämistä. Ja meidän poitsu ei ole mikään Picasso. Hän ei ole koskaan harrastanut piirtämistä, eikä hän näin ollen ole kyseisessä taidossa kovinkaan harjaantunut. Ja koska hän ei varsinkaan ole kovinkaan harjaantunut pettymysten sietämisessä, on lopputuloksena useimmiten surkeaa itkua, huutoa ja lentäviä kyniä.

Okei, ovat ne ussan piirustusläksyt joskus äidinkin näkökulmasta aika vaikeita. "Piirrä jumala" - ehh... kuinkas te muut tätä aihetta lähestyisitte? Viimeisimpänä tehtävänä oli piirtää asioita, joita voi tehdä kavereiden kanssa, sekä sellaisia, joita voi tehdä yksin. Ja lisäksi piti piirtää ne kaverit. Tämä osio menikin vielä ihan hyvin, jässikkä taiteili vihkoonsa kaksi naapuruston poikaa sekä isin. Mutta ei äitiä?!? "No kun äiti on niin kaunis etten mää osais sitä piirtää..."

Joo. Ei se ehkä mikään Picasso ole mutta melkoinen ruuneperi kylläkin! Ihan mahtimukula.

4 kommenttia:

Aija kirjoitti...

Heh, ihan kuin omasta pojastani lukisin, ikäkin on sama, mutta meillä ollaan jo toisella luokalla Eurooppakoulun englanninkielisessä luokassa: matikka sujuu ja poika tekee ylimääräisiä tehtäviä, uskonto ja piirtäminen tökkii. Olisko teilläkin tähän lisäksi vielä vasenkätisyys? ;-) Hieman arvomme uskonnon vaihtamista "moraaliin" (kulkee sillä niemllä) ensi vuonna.

Varsinaisia kokeita täällä ei vielä ole, vain viikottaisia "spelling testejä", kun opetellaan kirjoittamaan 10 uutta englanninkielistä sanaa. Ja lisäksi kotiin tulee pieniä englanninkielisiä lukukirjoja, jotka aloitimme talosta 1 (muutama sana sivulla) ja olemme nyt tasolla 9 (32 sivua).

Lisäksi suomen opettaja lähettää viikottain kirjoitus- ja lukuläksyjä, jotka eivät yhtään huvita, "kun osaan jo lukea ja kirjoittaa". Enemmän innostaa ympäristöopin kirja, sen lukeminen ei ole LUKEMISTA.

Ihania nämä pienet koululaiset! :-)

Careliana kirjoitti...

Mukava tutustua, Aija, kiva kun kommentoit!

Niinhän se on, kuten olen pojallekin yrittänyt tolkuttaa, että jokainen on hyvä jossain mutta kukaan ei ole hyvä kaikessa. On tärkeää iloita siitä, mikä sujuu itseltä hyvin, ja tyynen rauhallisesti hyväksyä se, että joissain jutuissa ei sitten ole mikään suurmestari, ainakaan ihan harjoittelematta (itselleni käsityö oli tällainen kompastuskivi, ainoa oppiaine, jonka parissa pääsi auttamatta jokunen itkukin).

Eurooppakoulu kuulostaa mielenkiintoiselta! Kansainvälisyys tekee koulunkäynnistä varmasti vähän erilaista, välillä tavallista haastavampaa ja välillä erityisen palkitsevaa.

AuvoT kirjoitti...

Lapsillehan on niitä muovisapluunoja, jonka avulla voi piirtää erilaisia kuvia & kuvioita, jos vaikka sellaisella vähän avittaisi ja sitten lisäisi vielä jonkun viivan omalla kädellä... ei luulisi että opettajat on niin pikkumaisia ettei hyväksy jos ei homma muutoin meinaa sujua.

Mielestäni ei pitäisi pahoittaa uskonnon tuntia tällaisella jutulla, ja eikös sitä paitsi ollut kielto tehdä Jumalan kuvia, vanhassa testamentissa.

Viimeinenkin meillä on jo ylä-asteella, niin tässä on erilaisia niksejä joutunut keksimään

Careliana kirjoitti...

Auvollekin kiitos kommentista! Noissa ussan läksyissä ehkä se suurin ongelma liittyy siihen, että piirrettävät asiat ovat abstrakteja - "piirrä kaverit" on ihan selkeä juttu, mutta mites piirrät esim. konsolipelin pelaamisen tai ihan vain juttelemisen? Ei oikein ole sapluunoitakaan noihin. Mutta toisaalta se on hyvää harjoitusta lapsen mielikuvitukselle ja opettaa lähestymään asioita vähän erilaisesta näkökulmasta. Tosin voisin kuvitella, että se mitä niillä uskonnonläksyillä halutaan ajaa takaa, toteutuisi kyllä ihan kirjoittamallakin, tuo tuollainen näkökulmaharjoittelu voisi kuulua pikemminkin kuvaamataidon puolelle. Mutta tuskinpa se nyt ekaluokalla vielä niin tarkkaa on, pääasia että yrittää parhaansa ja menee mukana.