keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Uskoako vaiko eikö?

Sukulaiset ja tuttavat ovat kyselleet, vieläkö ekaluokkalaisemme uskoo joulupukkiin. Samaa asiaa olemme pähkäilleet itsekin - nuorenherran kanta asiaan on nimittäin samaan aikaan sangen monimutkainen ja täysin luonteva.

Jo vuosia on poitsulla ollut ihan looginen käsitys siitä, että ihmiset kyllä ostavat ne lahjat toisilleen, mutta pukki sitten kuitenkin aattona tuo ne. Tämä on helpottanut meidän vanhempien elämää mukavasti, kun lapsen on voinut ottaa jouluostoksille mukaan selittelemättä itseään ihan umpisolmuun. Toinen elämää helpottava seikka on se, että myöskin käytöstä tarkkailevilla tontuilla uhkailu/lahjonta/kiristys on toistaiseksi toiminut vallan mainiosti. Tosin ihan kaikkea soopaa ei sentään ole nielty,  mutta toisaalta sitten taas monikansallinen propaganda tuntuu purreen paremmin kuin kotikutoinen kansanperinne, hrmph. (Oheiset linkit johtavat viimevuotisiin joulukalenteriteksteihini; kaivoin ne esiin ja lukaisin läpi joulumieltä metsästääkseni ja totesin, että ihan hyvin se kalenteri toimii näin kierrätettynäkin, ei sitä joka vuosi tarvinnekaan uutta raapustaa.)

Eilen sain vihdon ostettua joitain joululahjoja, jopa tuolle armaalle aiviopuolisolle, joka varmasti on maailman vaikein lahjottava, ja löytyipä poitsullekin vielä jotain pientä. Pahaksi onnekseni paketointiurakkani oli vielä pahemman kerran kesken, kun lapsukainen kotiutui koulusta. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin visusti sulkea kodinhoitohuoneen ovi ja ilmoittaa tiukasti, että tänne ei nyt ole tulemista, äidillä on tonttujen juttuja meneillään! Joo saa arvata kaksi kertaa, miten hyvin tuo ilmoitus toimi... Tosi hyvin, uteliaisuuden lietsojana nimittäin. Sain kuin sainkin kuitenkin lahjat peitettyä kääröihin ja sujautettua kauas yläkaapin uumeniin, ennen kuin pikku nuuskija ryntäsi nurkkia koluamaan.

- Täällon lahjoja! Sullon lahjoja täällä jossain! Missä ne on, kyllä mä ne löydän...

Poika kävi läpi ihan kaikki mahdolliset paikat, pesukonetta ja saunan lauteenalusia myöten, tuloksetta. Hämmennys oli suuri.

- Mihin sä ne lahjat muka panit?

- No nehän lähti tietysti pikasädetyksenä Korvatunturille!

Uskomatonta mutta totta, tämä selitys upposi ihan täysin, etsinnät loppuivat siihen paikkaan.

Veikeä on lapsen mieli. Varsinkin se joulumieli.

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

:)

Careliana kirjoitti...

Joo, joulussa on paljon :) -juttuja, kuin myös ;) -juttuja.

Kiva kun jätit puumerkkiä, Ti!

Tanja kirjoitti...

Meillä ekaluokkalainen oli ainakin viime jouluna sitä mieltä, että Joulupukki on olemassa, mutta eihän yksi tyyppi voi ehtiä joka paikkaan niin on sitten ihmisiä, jotka pukeutuvat joulupukiksi.

Careliana kirjoitti...

Taitaa tuossa iässä olla jo vähän niin, että haluaisi kyllä uskoa mutta vähän alkaa jo epäilystä hiipiä mieleen... Me ollaan yritetty vähän kysellä, miten muut samanikäiset suhtautuu, että tiedetään sitten tarvittaessa hellävaraisesti paljastaa totuus ennen kuin lapsiparka joutuu kiusatuksi uskomustensa vuoksi. Mutta vaikuttaa kyllä siltä, että ainakin tämä joulu voidaan vielä mennä ihan kirkkain otsin. :)