sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kesän merkkejä

Se pääsi taas yllättämään minut pahemmin kuin talvi autoilijat. Yhtenä päivänä sitä kahlaa nilkkojaan myöten loskassa ja paasaa pojalle heijastinliivin käytöstä - ja sitten seuraavassa hetkessä onkin valkeat yöt ja vihreät niityt ja omenankukkalunta nurmikon täydeltä!

Ja Suvivirsi soi. Nieleskellään ne obligatoriset liikutuksen helmet silmäkulmista, kun nuo kuudesluokkalaiset - joista en muuten yhtä ainuttakaan tiedä edes etäisesti nimeltä - nyt lähtevät tästä tutusta ja turvallisesta alakoulusta suureen maailmaan, voi että sentään miten isoo ja haikeeta, eikä yhtään olla polleana kun oma pikku tähtönen esittää niin hienosti loruduettonsa, johon hänet valittiin, koska hän sattuu olemaan luokkansa paras lukija, koska vain sillä ehdolla on äiti saanut luvan tulla koko kevätjuhlaan, ettei sitten sanallakaan sivua jälkikasvunsa esiintymistä, ja ihmetellään kummallista todistusta, jossa on täyden sivun verran rasteja ruudussa kuvaamassa käyttäytymisen eri osa-alueita ja toisen sivun verran opettajan vapaasti muotoilemaa tekstiä oppilaan muista taidoista. Ja sitten se on siinä. Eka kouluvuosi.

Kesäloma. Paitsi äidillä, jonka täytyy tehdä täydet päivät töitä. Mutta keittiössä voi silti päteä. Maanantaina paistoin elämäni ensimmäiset letut (!!!), tiistaina kiehautin viimevuotisista pakasteraparpereista kiisselin (äiti tää on ihan superhyvää, sun tekemäks!), keskiviikkona upotin vuoden 2009 (!!!) mustaviinimarjat vispipuuroon (äiti tää on ihan huippuu, nää sun ekstrajutut on niin maailman parhaita!), torstaina nautiskeltiin jäätelöt terassilla auringonpaisteessa (huomaan pitäväni jäätelöstä vuosi vuodelta vähemmän, oikeasti teki tiukkaa saada sellainen Magnum kurkusta alas!), perjantaina mentiin ihan pähkinöiksi jalkapallon EM-kisojen alkamisesta ja rouskuteltiin ekan matsin kunniaksi alkupalaksi suolapähkinäsekoitusta ja jälkiruoaksi jogurttipähkinöitä, lauantaina tuli kaverikin grillailemaan, joten tein oikein tuoreesta raparperista piiraan (se on muuten oma kehitelmäni, ihan kuin mamman marjapiirakka, paitsi että marjat vaihdetaan raparperiin ja kermaviili tuorejuustoon - toimii!). Ja nyt on sunnuntai ja enimmät supermutsi-touhuvoimat varmaan kuitattu. Ainakin maha on killillään.

Kesä se vetää sisälemmikinkin väkisinkin puutarhaan ja tunkee isänmaata kynsien alle. Niinpä on meilläkin taas siemenperunat ja -sipulit mullan alla, hernekepitkin jo toiveikkaasti pystyssä ja mansikkatilaustakin vetämässä oikein uusien taimien voimin. Omalta maalta saa jo ruohosipulia ja persiljaa salaattiin, ja takaverannan yrttitarhassa valmiina taimina ostetut sitruunamelissa ja minttu voivat hyvin. Parveketomaatin selviytyminen on jännitysnäytelmä.

Meidän perheessä on uudeksi kesäperinteeksi muodostunut kirsikkapuun etsintä. Kun ostimme tämän talon, edelliset asukkaat kehuivat, että pihassa on kirsikkapuukin. Koska talon osto ja muutto tapahtuivat talvisaikaan, emme etukäteen saaneet opastettua puutarhakierrosta, mutta odotin innolla kevättä ja kirsikankukintaa. Ensimmäisenä kesänä ihastelinkin runsasta kirsikankukkamerta, kuvasin sitä ahkerasti ja intoilin aiheesta ympäriinsä - suuripa oli tyrmistykseni, kun se kirsikkapuuni sitten syksyllä tuotti mahtavan runsaan luumusadon. Seuraavana kesänä kiersin kaikki puutarhan puut suunnilleen suurennuslasin kanssa läpi, mutta kaikki ne osoittautuivat luumu- tai omenapuiksi, paitsi yksi, jota ei kukaan oikein tunnistanut, eivät edes asiantuntevat appivanhempani tai muutkaan tuttavani, ja kyselinhän minä asiasta täällä blogissakin vastausta saamatta. Luovuin jo toivosta. Kunnes nyt, kolmantena kesänä, heräsin tajuamaan, että se tuntematon puuhan kukkii! Kukat ovat niin samanvärisiä kuin lehdet, että olen aikaisempina vuosina jotenkin missannut koko kukinnan (joo, puutarhatonttulasta päivää vaan). Googlen kuvahaulla löytyi pari kuvaa, joissa oli selvästikin samanlainen puu ja selitteenä "kirsikkapuu", mutta mistään ei vieläkään löytynyt sen tarkempaa tietoa asiasta. Vaan jotta asia varmasti sekavaksi menisi, löytyi epäilyttävän samannäköisiä kuvia kylläkin myös nimikkeellä "koristeomenapuu". Kysynkin nyt epätoivoisesti vielä kerran, erityisesti eräältä nimeltä mainitsemattomalta alaan perehtyneeltä lukijaltani, mikä tämä nyt oikein on puitansa, onko tämä kirsikka vai omena vai jotain ihan muuta, ja ovatko ne tämän syksyllä tuottamat marjat syötäviä vaiko vain koristeita?!?






Sitten on vielä ihan pakko ottaa pieni, kesäinen loppukevennys tähän. Vaikka eihän sitä tietysti saisi naureskella aukoille toisten tietämyksessä, mutta olen minäkin sen verran kuittailua osakseni saanut esimerkiksi niistä albiinotalitinteistäni sun muista luontoaiheisista kömmähdyksistäni, että kyllä nyt vähän maksan takaisin. Nimittäin eilisaamuna isäntä sattui vilkaisemaan keititön ikkunasta ulos ja henkäisi silmät suurina: "Hei meillon tuolla sellainen jättikoiranputki, sehän pitää heti hävittää!!!" Tässä kohtaa muistuttaisin, että asumme tässä talossamme nyt kolmatta kesää, ja tähän aikaan vuodesta takapihalla on ollut kyllä ihan aina tämä sama näkymä (kuvakin on jo kahden vuoden takaa):


Sehän on meidän perintökalleus, miähen isoäidin kotitilalta Pohjanmaalta lähtöisin oleva raparperi, jonka appivanhemmat meille heti ekana keväänä tupaantuliaislahjaksi toivat. Ei siksi, joutaisihan tuon kukinnon tietysti hävittääkin, mutta koska sitä raparia joka tapauksessa tulee yli meidän oman tarpeen, ei ole mitään kiirettä optimoida satoa vaan voidaan vähän aikaa nauttia kauniista näkymästä. Ja herkkupiiraasta. Sitä onkin vielä vähän jäljellä.

7 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

En ole ammattilainen, mutta kovasti näyttää samalta kuin meillä koristeomenapuu... Meillä jännityksellä odotetaan, että minkälaisia koristeita siitä puusta tuleekaan.

Careliana kirjoitti...

Tuo meidän puu ainakin tekee sellaisia syvän viininpunaisia, melkein mustia, pienen kirsikan kokoisia marjoja (joo eikä tämäkään ole aikaisemmin herättänyt edes epäilyksiäni!). Tosin purppuraomenapuukin kuulemma tekee juurikin halkaisijaltaan 1,5-senttisiä hedelmiä, joten sopisi kyllä kuvaukseen sekin. Mutta kun minä ihan kauheestipaljon toivoisin, että tämä olisi kuitenkin kirsikka. Vaikken edes tykkää kirsikoista yhtään, mutta olenkin toistaiseksi ottanut kontaktia lähinnä vain sellaisiin ällömakeisiin lyllyviin limaisiin säilykkeisiin, oman puun antimet maistuisivat varmasti ihan ihanalta...

Aikatherine kirjoitti...

Kukat ovat vahvasti kirsikkapuun .
hae googlesta hakusanalla
kirsikkapuut, lajeja on satoja.

kuvaamasi marja muistuttaa aroniaa, tosin aronian marja on lähes musta

veikkaan kirsikkaa.

molemmat marjat ovat hillottavia ja erittäin terveellissiä Aroniassa on muitakin hyviä andoksiattteja

omenapuut ovat lähes aina valkeakukkaisia tai vaaleita

Careliana kirjoitti...

Ihanaa saada kommentteja ylipäätään ja varsinkin tästä aiheesta, kiitos Aikatherinellekin! Naapurin rouva oli myöskin sitä mieltä puun lehtiä hypistellessään, että eivät ne omenanlehdiltä tunnu. Hirvittää vain, uskaltaako niitä marjoja sitten maistaa, jos kuitenkin ovat myrkyllisiä. Mutta onhan tässä kesä aikaa selvitellä tätä asiaa.

Eloise kirjoitti...

Kuvasta on aina pikkuisen vaarallista mennä tekemään analyysiä, mutta sanoisin, että saattaapi olla koristeomenapuu. Purppuraomenapuissa on olemassa lajikkeita, jotka tekevät lähes mustat hedelmät.
Tällä alkavalla ammattitaidolla en silti sulje pois koristekirsikkapuunkaan mahdollisuutta...

Eloise kirjoitti...

vielä...tuon kukan muotoa kun tarkastelen, se tuossa kuvassa näyttäisi ehkä enemmän omenan kukalta kaarevine terälehtineen...

Careliana kirjoitti...

Okei, eli nyt näyttää kyllä vahvasti siltä, että koristeomenapuu on saanut lajiarvonnassa eniten ääniä. Harmi sinänsä, jos seKÄÄN ei nyt sitten ole se kirsikka - mutta kaunis puu on joka tapauksessa!