maanantai 2. syyskuuta 2013

Koiran elämää

Ote pienen corgin päiväkirjasta melko tavalliselta, joskin kuvitteelliselta päivältä.

Moro, meitsi täällä taas!


Aamu

Herätyskello soi. JEE, vihdoinkin herätään! Uusi päivä, mun lemppariii! Emännän ja isännän peti on näppärästi aivan omani vieressä, joten pääsen yhdellä ponnahduksella toivottamaan emännälle hyvät huomenet. Teen sen hyvin perusteellisesti. Onhan se hyvin tärkeää, millä jalalla sängystä nousee, kuten ihmisillä on tapana sanoa. Minulle on ihan sama, kumpi emännän jaloista ensin laskeutuu ulottuvilleni, ja sitä paitsi yleensä ensin tulee käsi ja sitten naama, mutta kyllä minulla suukkoja riittää kaikille raajoille.

Isäntä on ihmeellinen arkajalka: hän ei uskalla yksin käydä aamulehteä hakemassa, vaan minun on välttämättä lähdettävä seuraneidiksi. Yhtään ei kyllä huvittaisi, paljon mieluummin jäisin siihen sängyn viereen vielä köllöttämään emännän rapsuteltavaksi, mutta ei auta, emäntä nappaa minut tarvittaessa syliinsä ja toimittaa ulko-ovelle, missä isäntä pukee minulle pannan ja hihnan. No mutta, tuleepahan siinä sitten aamun vessa-asiat toimitettua, ja kaikki yön aikana pihassa käyneiden eläinten jäljet nuuhkittua, ja näin syksyisin on ajotie täynnä ihania naapurin puusta pudonneita omenoita ja... joo, aamulehden haku on oikeestaan mun lemppariii!

Kun palamme lehden hausta, emäntä on jo tekemässä aamupalaa. Hänellä on pahasti vääristynyt käsitys perheen sisäisestä hierarkiasta, sillä hän tekee aina ensin ihmisten ruoan ja minä saan omani vasta viimeisenä. Siis ha-loo, ikään kuin olisin jotenkin lauman pahnanpohjimmainen tai jotain! Olen yrittänyt ohjeistaa häntä kovaäänisesti komentamalla ja paimentaa jaloista näykkimällä, mutta tästä seuraa yleensä vain se, että joudun pihalle odottamaan aamiaisen valmistumista, ja se on aika ankeaa, paitsi että yleensä sinne pihalle on unohtunut jotain puruluitani, joita kyllä on ihan kiva jäystää siinä odotellessa, puruluut on mun lemppariii. On minulla toki käynyt  mielessä sekin vaihtoehto, että ne ensiksi pöytään katetut appeet olisivatkin minulle tarkoitettuja, kuten arvoni edellyttäisi, mutta ilmeisesti näin ei ole, ainakaan siitä päätellen, että kun kerran sitten hypähdin sinne pöydälle ja pistelin hyvällä halulla poskeeni sitä jogurttia (mun lemppariii!) niin pian kajahti se iänikuinen EEEEIIIII ja piha-aitaus kutsui taas...

Ihme nihilistit, vähän vain jäkelsin ja tänne pistivät jäähdyttelemään.


Mutta aikanaan saan kyllä aamiaiseni minäkin (raksuja, mun lemppariii), ja jahka emäntä saa kahvinsa juotua ja lehtensä luettua, lähdemme varsinaiselle aamulenkille. Mun lemppariii! Ojanpohjien koluaminen on huisin fantsuu, ja usein vastaan tulee kaikkia ihania ihmisiä, autoja, polkupyöriä ja kaikkee muuta mun lemppariii.

Päivä

Isäntä ja Pieni Ihminen lähtevät aamuisin johonkin, mutta me emännän kanssa jäämme kotiin. Emäntä istuu koneensa ääreen ja minä käperryn hänen jalkoihinsa. Kylläpä touhukkaan aamun päälle jo ramaiseekin!

Tänään on emännällä hyvä päivä: jonkin aikaa sitä konetta naputeltuaan hän nousee, ottaa herkkupurkkini ja sanoo, että lähdetääs pihalle ottamaan vähän corgihepulia. Ja sitten me mennään pihalle ja minä saan kirmata ihan vapaana. Emäntä heittää minulle pallon ja yrittää sitten muka ottaa sen minulta pois, mutta minä kiidän hurjaa vauhtia rinkiä hänen ympärillään. Eihän hän tietysti oikeasti minua kiinni saisi, mutta aina välillä annan hänen saada sen pallon ja heittää sen uudestaan. Palloleikit on mun lemppariii! Välillä treenataan myös tottelevaisuutta, emäntä käskee tulla luo, istua, antaa tassua ja mennä maahan, ja antaa sitten namia. Aina välillä se sanoo että paikka ja lähtee menemään, mutta vaikka miten nätisti menisin perässä, se sanoo että ähhh, eeei kuule kun paikka. Mutta sitten se paijaa ja sanoo, että opin kyllä varmasti pian, koska olen niin kovin fiksu.


Mun pallo!

Tänään onkin erityisen kiva pihapäivä: paikannan aivan erityisen messevän aromin pihan reunasta ja kieriskelen siinä sydämeni kyllyydestä. Kieriskeleminen on mun lemppariii! Sitten emäntä pyydystääkin minut syliinsä, sanoo että hyi helvetti mille sinä haiset ja sepä oli sen pituinen corgihepu se - ja pääsenkin saman tien kylppäriin, suihkuun! Voijee, vesileikit on niin mun lemppariii! Ja vaikka emäntä siinä samppoota kaulaani hieroessaan jotain jupiseekin, että miten ihmeessä sinä aina löydätkin ne vessaläjät kieriskelypaikoiksesi, niin lopulta se kuitenkin antaa vielä koirankeksiä kiitokseksi reippaasta pesutuokiosta. Erittäin hyvä ulkoiluhetki, etten sanoisi!

Ja juuri kun turkkini on suunnilleen kuivunut, pääsenkin päivälenkille. Siellä sattuu kyllä tällä kertaa ihan hassu juttu: yksi ihminen menee meistä ohi rapsuttamatta minua! En tiennyt, että sellaisiakin ihmisiä on. Hämmentävää. Ei ehkä ihan lemppariii. Mutta toisaalta, emäntä antaa namia, jos pysyn hänen vieressään enkä lähde rapsutettavaksi, ja nami nyt tietysti on aina namia.

Ilta

Pieni Ihminen ja isäntä palailevat ajastaan ja lähtevät sitten taas johonkin, näyttää olevan mukana yksi minun jalkapalloistani. No ehkä voin tämän kerran antaa Pienen Ihmisen lainata sitä, onhan se vähän ikävän iso minun kuljetettavakseni muutenkin. Joinain iltoina emäntäkin lähtee johonkin, mutta tänä iltana hän jää seurakseni. Sanoo katsovansa lempiohjelmaansa telkkarista ja kieltää häiritsemästä. Mutta ei kai sitä lasketa häiritsemiseksi, jos ihan vähän vain puree varpaasta, kiskoo lahkeesta ja haukahtelee? Kumma kyllä, emännän mielestä se ei ole järin kivaa, vaan hän komentaa minua ikävän kovalla äänellä ja uhkaa kiikuttaa taas sinne pihalle jäähdyttelemään. Hypähdän hänen viereensä sohvalle. Voi kuinka ketterä oletkaan, emäntä sanoo ylpeänä. Joskus hyppään saman tien ihan ylös selkänojan päälle asti, se tuppaa kovasti naurattaa emäntää. Nyt kuitenkin jään hänen kylkeensä ja alamme syödä yhdessä isoa puruluuta: emäntä pitelee sitä toisesta päästä käsillään ja minä toisesta päästä hampaillani. Emäntä paijaa ja puhuu hellällä äänellä. Tämä ei selvästikään ole häiritsemistä. Mun lemppariii.


Mun paikka.

Kun se lempiohjelma loppuu, emäntä vie minut vielä iltalenkille. Sen päälle alkaakin jo aika lailla ramaista. Pieni Ihminenkin menee pian palattuaan omaan huoneeseensa, ja isäntäkin ottaa lepoasennon sohvalla. Minä saan käpertyä  hänen vatsansa päälle, isäntä paijaa ja puhuu hellällä äänellä. Mun lemppariii.

Näen unta puruluista ja palloista ja ihmisistä ja koirista ja autoista ja polkupyöristä ja kieriskelemisestä ja kaikista mun lemppareista. Huomenna on taas uusi ihana päivä.




(Viimeisen kuvan (c) Myyräranta. Taisin äskettäin mainitakin jotain anoppini valokuvaustaidoista...)

6 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Söpöyden multihuipentuma. Oon vissiin ennenkin sanonut. :)

- S - kirjoitti...

Kyllä tässä hommassa lempparii on toi corgi korvineen. :)
Ihana penska!

Zepa kirjoitti...

Kyl on kiva kun pikkukoirulla on niin paljon lempparii! Tästä meikäläisetkin vois ottaa oppia.

Nätti hauvis, hyvät kuvat.

Careliana kirjoitti...

Kyllä joo. Toi corgi korvineen on vain niin valtavan söpö, ihana, nätti, kaiken mahdollisen mahtavan multihuipentuma!

(Kai koiraansa saa sentään kehua leimautumatta ylimieliseksi omahyväiseksi kusipääksi? Sen olen toki oppinut, että itsestään tai lapsestaan ei parane mitään myönteistä ääneen sanoa, tai kylmää olkapäätä tulee laakista, mutta tuon koiran erinomaisuus sentään on ihan sen omaa ansiota, vai voidaanko sekin jollain tapaa tulkita oman hännän nostamiseksi..? No ihan sama, kehun silti, koska koira on oikeasti ihan käsittämättömän upea olento ja hyvä tyyppi!)

Nollavaimo kirjoitti...

Koiraansa saa kehua ja niin myös lapsiaan ! Ainakin mä kehun estoitta. ;) Kukaan ei taida vaan uskaltaa mulle tulla sanomaan, että olen ylimielinen kusipää. :D

Juliet kirjoitti...

Ihana <3