torstai 7. elokuuta 2014

Painajainen lentokoneessa

Tänään on ensimmäinen koulupäivä, meidän poitsulla alkaa neljäs luokka (mihin aika oikein menee?!?). Valmistautuminen tulevaan kouluvuoteen aloitettiin hyvissä ajoin, jo eilisiltana nukkumaanmenoaikaan. Reppu löytyi tasan siitä kohdasta eteisen nurkkaa, mihin se toukokuun lopussa oli nakattu, ja se sisälsi kaiken sen tauhkan, mitä viimeisenä koulupäivänä oli kotiin tuotavaksi laitettu. Esimerkiksi yhden erityisen kouluaineen, jännitystarinan, joka oli kirjoitettu oikein tietokoneella puhtaaksi ja kuvitettu omalla piirustuksella. Sitä oli kuulemma pitänyt näyttää vanhemmille jo ajat sitten, mutta olihan siinä kesälomaa jäljellä vielä. Monta tuntia.

Minusta tarina on ihan huippu, nauroin spontaanisti ääneen sitä lukiessani. Poitsu antoi luvan jakaa sen teidänkin kanssanne:

Painajainen lentokoneessa

Oli aamu. Ossi heräsi, hyppäsi sängystään ja puki reippaasti vaatteet päällensä.

- Vihdoin! Ossi huudahti. Tänään he lähtisivät ensimmäiselle lentomatkalleen Afrikkaan. Lentokentät olivat Ossille uusi tuttavuus. Ossi luuli, että he vain kävelisivät suoraan koneeseen. Ossin luulot eivät pitäneet paikkaansa. Kun he pääsivät koneeseen, Ossia alkoi pelottaa. Keskellä matkaa moottori alkoi yskiä ja lentokone alkoi täristä. Matkalaukkuja lenteli siellä sun täällä. Ossin tuoli tärisi aivan hillittömästi.

- Oletko kunnossa Ossi? Ossin äiti kysyi.

- Olen, Ossi vastasi. Yhtäkkiä kuului: MUU! Silloin lehmä lensi koneen halki. 

Hetken kuluttua koneeseen laukesi hiljaisuus, mutta se ei kestänyt kauan... Hetken kuluttua kone alkoi pudota. Kone putosi 3000 kilometristä 2 kilometriin. Siihen kului vain hetki, koska kaikki Ossia lukuun ottamatta olivat ylipainoisia. Ossi näki, kuinka meri pauhasi ja salamat iskivät reikiä ilmaan. Sitten yksi valtava salama iski hajonneeseen moottoriin, mutta se salama lopetti koneen putoamisen, koska se antoi moottorille riittävästi sähköä käynnistymiseen. Silloin ohjaamosta kuului kuulutus: Anteeksi äsköisestä. Kone lähti vähän käsistä. Sori.

Lentokone nousi takaisin 3000 kilometriin. Siinä kesti kauan, sillä kaikki Ossia lukuun ottamatta olivat ylipainoisia. Loppumatka Afrikkaan sujui turvallisesti.

Mukavaa, jännittävää, sopivasti huumorintäytteistä ja ennen kaikkea turvallista uutta kouluvuotta kaikille koululaisille!



* * *
P.S. Näinä kukkahattujen, poliittisen korrektiuden ja sen puutteen kulta-aikoina katson tarpeelliseksi huomauttaa ihan erikseen, että lastamme ei todellaKAAN ole kasvatettu kiinnittämään erityistä huomiota kenenkään painoon!!! Toivottavasti kaikki lukijat ymmärtävät, että lapsen näkökulmasta on luonnollista olettaa matkustajien painon vaikuttavan koneen lento-ominaisuuksiin, minkä vuoksi tukevat matkustajat toimivat tässä tapauksessa lisäjännitystä tuovana elementtinä.

Ei kommentteja: