Muistaa sen pojan pienen voin - milloin mä vanhenin, hän milloin varttui noin..?
Tänään tunsin hyvin konkreettisesti, kuinka sukupolvien ketjua pyörittävä ratas loksahti taas ison pykälän eteenpäin.
Lupauduin viettämään lapseni kanssa laatuaikaa hänen lempipuuhansa, mato-onginnan merkeissä. Poika pujotti minulle madot koukkuun ja irrotti saamani kalat (joo, suorastaan sain pari ahvenentirriä). Siinä minä kökötin kivennokassa, tuijotin tummassa rantavedessä tuulenvirin tahdissa keikahtelevaa kohoa ja ajattelin, että ihan pianhan tuo jo vaihtaa minulle vaippoja.
Kehän muotoinen on ihmisen kehityskulku. Ja sillä kehällä kierrämme, halusimme tai emme.
Siemen niin pian maasta kasvaa auringonkukaks silmissäin
Onkiessa oli aikaa käydä myös filosofisia keskusteluja:
- Äiti sä näytät kyllä siltä, että olet aika reilusti mukavuusalueesi ulkopuolella...
- [spontaani ääninauru] No terävä havainto! Mutta jopas osasit hienoa sanaa käyttää, kuinka sinä oletkin noin nokkela!
- No kai ny kun on noin viisas äiti!
Nousee päivä, laskee päivä, vierii vuodet niin - talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti