sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Taas vuosi on mennyt

Minun on pitänyt kirjoittaa vaikka mistä: siivoamisesta, liikunnasta, vanhenemisesta, suhteellisuudentajusta (ja aina tarvittaessa myös teini-ikäisen lätkäjätkän ruokahalusta), mutta loppuvuoden työkuorma oli juuri niin posketon kuin kuvittelinkin, joten eipä ole ollut minun päänsisäisellä valtatielläni kaistaa edes lukea muuta kuin työpaikan intranetiä, saati sitten kirjoittaa mitään omaa.

Tai no, kirjoitin minä tällaiset uudet sanat Antti Tuiskun hittibiisiin. Syntyi jotenkin luonnostaan siinä sivussa, kun korjattavana oli 30 harjoitustyötä + 30 esseetä yhden viikonlopun aikana. (Niin, viikonlopun - viisipäiväinen työviikko, mitähäh..?)


Iltakasilta
kyllä väsyttää
mut viel yhden harkkatyön korjaan
Hei sä siellä miks sä kirjotat
tän taas väärin, tää on helppo muistaa
(En mä osaa)
Lukisit nyt tarkkaan

Pilkku, kirjoita reippaasti tähän
Piste, lyhentäisit virkkeitäsi vähän
kirjoitat eloisaa tekstiä vaa
kuka vaa kuka vaa tän ossaa
Ajatusviiva, älä ole erkki
unohda se turha lainausmerkki
antaisit sanojen virrata vaan
virrata vaan

No mut korjataan korjataan
Joo joo ja blaa blaa, saisko jo lopettaa
Korjataan korjataan
Korvissa soi kai Pushkin vaiko Tolstoi
soi Pushkin taikka Tolstoi, huoh, Pushkin vaiko Tolstoi
Ja sekä eli tai vaan
Korjataan

Iltakympiltä
maikka nuokkuu
pakko jaksaa pari näitä vielä kattoo
(Olispa joku hyvä!)
Jos et vielä tiedä kuinka tää menee
niin tässä uudestaan
(täti kertoo teille)

Pilkku, kirjoita reippaasti tähän...

Korjataan korjataan…

Haluisko joku muukin tulla korjaan?

Monenlaista tekstiä, tarinaa
sinnikkäästi treenataan
sääntöjä tankataan
pilkuista jankataan
ei tää työ ole lainkaan hankalaa
se on kivaa ja mukavaa
mä en oo korjannu vielä sataakaan
Se on vikidi viimine purkissa nyt
ope on ehkä vähän väsynyt

Ja kyllä, olen totisesti muistanut kiittää itseäni siitä suuresta kaukonäköisyydestä ja viisaudesta, jota osoitin kieltäytyessäni opettajavierailusta vielä tämän konkurssin päälle! Sitä paitsi sittemmin kävi ilmi, että minun asiantuntemukseni on oikeasti siinä määrin harvinaislaatuista ja haluttua sorttia, että vierailujärjestelyt suostuttiin ihan minun pyynnöstäni panemaan kokonaan uusiksi, ja lähden nyt sitten keväällä ulkomaanihmeitä sivistämään. Kannatti siis pitää päänsä mutta kuitenkin samalla pyrkiä rakentavaan ratkaisuun - kaikki osapuolet lienevät nyt tyytyväisiä.

Poika kysäisi tässä eräänä päivänä minulta, mitä nyt sitten olen saanut kuluneena vuonna aikaan. Totesin, että sainhan minä vakituisen työpaikan, se on näinä aikoina paljon se. Tokihan kahden sijaisvuoden jälkeen tämä työsopimus käytännössä tarkoitti sitä, että jokapäiväinen elämäni nimenomaan ei muuttunut, mutta olihan se kuitenkin iso asia pienen ihmisen elämässä. Varmasti vuoden merkittävin tapahtuma.

Ryhdyin siinä sitten miettimään muita vuoden kohokohtia, erityisesti mieleen painuneita hetkiä. Mieleeni nousi pari tuokiokuvaa:

* Malesian-matkalla nähdyt luonnonvaraiset sarvinokkalinnut. Ajatus siitä, että olen päässyt näkemään niin eksoottisia luontokappaleita aivan spontaanisti omassa luontaisessa elinympäristössään, synnyttää edelleen kylmiä väreitä.

* Kesäinen kohtaaminen vähemmän eksoottisen luontokappaleen kanssa: Kuuman päivän iltana sivuterassilla istuskellessani huomasin, että iso siili oli kivunnut sisäänkäynnillemme johtavalle tasanteelle ja lyllersi vakain aikein etuoveamme kohti. Hälytin pikaisesti miähen hätiin, ennen kuin siili ehtisi soittaa ovikelloa ja havahduttaa koiran, joka varmasti räksytyksellään karkottaisi sympaattisen vieraan. Miäs kiikutti siilille hieman koiran kuivaruokaa ja vettä, ja sitten me vetäydyimme sivuterassille katselemaan ja kuuntelemaan, kun piikkipallo tyytyväisenä rouskutteli koirankraksujaan.

Tässä kohtaa poika pyöritteli silmiään ja totesi, että on sullakin elämä, vuoden kohokohta on koiranruokaa syövä siili! Mutta minä näen asian niin päin, että minulla tosiaan on hieno ja tasainen elämä, jossa on kaikki perusasiat kohdillaan, kun minulla on mahdollisuus ja kyky löytää kauneutta ja hienoutta näin pienistä hetkistä! Jos onneen tarvittaisiin mullistavia tapahtumia, maailmanmestaruuksia tai lottovoittoja, sehän olisi kauhean raskasta!

Elämä on hyvää, juuri tällaisena, juuri näin. Tavallista, arkista, täyttä ja kiireistä, mutta hyvää.




Lähisukulaistaan yksisarvista siteeraten tämä (lintupuistossa kuvattu) sarvinokka muistuttaa, että elämä on helppoa kuin heinänteko. Kannattaa ennemmin ihailla sateenkaarta kuin etsiä sen päästä kultaa ja tuntea kiitollisuutta aina, kun ei astu kakkaan!


Hyvää elämää myös vuonna 2019 toivotan kaikille lukijoilleni!



4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

Iloa alkavaan vuoteen!

Ana kirjoitti...

Kiitos blogista ja oikein hyvää uutta vuotta sinne suuntaan!

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mukavaa tulevaa vuotta teillekin sinne!!

On mukavaa, että joku muukin pitää aivan tavallisesta arjesta. :))
xx

Careliana kirjoitti...

KIITOS toivotuksista ja kommenteista ja ennen kaikkea siitä, että jaksatte lukea ja kommentoida, vaikka päivityspuoli tuppaakin olemaan vähän huterissa kantimissa!