Olimme lomamatkalla jossain umpitylsässä paikassa. Sääkään ei suosinut, mutta päätimme silti mennä rannalle. Sitten sää kuitenkin muuttui niin huonoksi, että siirryimme tylsään, nuhjuiseen ostoskeskukseen. Minua tympi olla siellä rumassa, nuhjuisessa biitsimekossa. Siirryimme rullaportailla kohti toista kerrosta, kun portaat yhtäkkiä pysähtyivät. Kaikki yrittivät silti tunkea niihin portaisiin. Sitten kaikki ykskaks muistivat, että pitää pitää ihan perkeleesti väliä muihin, ja alkoivat tunkea ja töniä vielä enemmän.
Jotenkin siitä kuitenkin pääsimme hotellillle. Loikoilimme sängyllä katsomassa televisiota, kun ovi aukesi ja sarjamurhaaja viritti videokameransa osoittamaan suoraan siihen sängyllemme kuvatakseen, kuinka hän tappaa meidät. Minä ammuin hänet.
Heräsin ja poikkeuksellisesti muistin tämän uneni. Se kiteyttääkin aika osuvasti tämänhetkiset fiilikseni. Plus sen kauhuleffan, jota illalla katsoimme.
Facebookissa kiertää haaste: Matkailua rakastavat, jakakaa mielen piristykseksi kuvia viimeisimmältä matkaltanne! Minä jos kuka rakastan matkailua, mutta tuo haaste ei todellakaan piristä mieltäni - se tekee kipeää.
Ei minulla siihen kovin paljon annettavaa olisikaan, sillä olemme parin viime vuoden aikana tehneet melko mitäänsanomattomia reissuja klisheisiin kohteisiin. Tämä on ollut ihan tietoinen valinta, sillä olemme keränneet sekä voimia että varoja Unelmiemme Matkaan. Siihen Kaikkien Aikojen Reissuun, joka rastittaa lähes kaikki loputkin ruudut bucket listaltamme. Siihen todennäköisesti viimeiseen matkaan, jolle poikakin vielä kanssamme innoissaan lähtee. Matkaan, josta olemme haaveilleet vuosia ja taas vuosia. Matkaan, jota emme halunneet toteuttaa, ennen kuin pystyisimme tekemään sen viimeisen päälle, ajan kanssa, kunnon hotelleissa asuen, aktiviteeteissa pihistelemättä.
Tämä matka meillä oli varattuna ensi kesälle. Pitkän pähkäilyn tuloksena päätetyt lentoreitit, huolellisesti mietityt hotellivalinnat. Kaikki viimeisen päälle. Vuosien - vuosikymmenten! - unelmien täyttymys odotti juhannuksena. Ja siihen alle vielä sellainen mahtava onnenpotku, että saimme kuin saimmekin myös liput jalkapallon EM-kisoihin Kööpenhaminaan.
Oli tulossa elämämme kesä.
Oli.
Eipä siitä sitten sen enempää.
Mutta ehkä se uneni loppuratkaisu oli alitajuntani viesti, että kyllä minä tämänkin mörön vielä voitan. Tai sitten se mukaili sen kauhuleffan loppuratkaisua. Koitan nyt kuitenkin uskoa ensin mainittuun vaihtoehtoon.
Ja laitetaan nyt tähän vielä kuva siltä viimeisimmältä reissulta. Huokaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti