Curaçao - Karibiaa kärsivällisille

Meidän alkaa olla jo hieman haastavaa löytää lomakohdetta, jota emme olisi vielä nähneet mutta jonka haluaisimme ja aikataulumme ja budjettimme rajoissa myös voisimme nähdä. Etsiskelin inspiraatiota matkatoimiston sivuilta – ja sieltähän se osui silmiin heti aakkosjärjestyksen alkupäässä: Curaçao, kaunis pieni Karibian saari. Sinne siis suuntasimme tällä talvilomallamme.

Curaçao on Alankomaihin kuuluva autonominen maa, ja sinne pääsee ihan näppärästi lentämään Amsterdamin kautta. Saarella myös pärjäisi hollannin kielellä (se on yksi saaren virallisista kielistä paikallisen papiementun ja englannin ohella), mutta euro ei sentään käy maksuvälineenä, vaan paikan virallinen valuutta on Alankomaiden Antillien guldeni. Tätä valuuttaa ei Suomen Forexista saa edes tilaamalla, mutta eipä sillä mitään teekään. Saari nimittäin elää pitkälti amerikkalaisista risteilyturisteista, joten ylivoimaisesti käytetyin valuutta on US-dollari. Hinnat ilmoitetaan lähes poikkeuksetta dollareina – ja lähes poikkeuksetta ne ovat Yhdysvaltain tasolla. Mistään halpiskohteesta ei siis ole kyse.

Hintatason huomioiden olimme päätyneet all inclusive -hotelliin, vaikka emme sellaisten ylimpiä ystäviä olekaan. Tämänkertainen hotellimme onnistui vielä iloisesti alittamaan odotuksemme (mistä syystä en mainitse sitä nimeltä), mutta siitä huolimatta pidämme vielä näin jälkikäteenkin valintaa hyvänä. Parasta hotellissa oli sen oma yksityinen ranta, jolla kelpasi loikoilla palmujen katveessa paahtavan auringon ja vilvoittavan merituulen hellittävänä. Miäs intoutui ottamaan snorklausvälineensä mukaan, mikä osoittautui erinomaiseksi päätökseksi: rantaa suojaamaan rakennetun aallonmurtajan liepeillä oli kuulemma erittäin vilkas vedenalainen elämä. Itsehän en snorklaa, sillä en edes tiedä, kumpaa pelkään enemmän: maskiin tukehtumista vai kaloja. Uimaan sentään uskaltauduin, vaikka siis annoinkin kertoa itselleni, että meressä oli kaloja runsain määrin. (Siltä varalta, että joku ei puhu sarkasmia, mainittakoon, että ei se minulle nyt sentään uutena tietona tullut.)

Monen mielestä varmaan Karibian lumovoima perustuu ennen kaikkea letkeään meininkiin ja kiireettömään elämäntapaan. Tämä rento raukeus olikin huomattavan vahvasti läsnä kaikkialla – erityisesti hotellissamme. Ja vaikkei lomalla tietenkään mihinkään kiire olekaan, kyllä vain se kävi optimoituun tehokkuuteen tottuneen pohjoiseurooppalaisen hermoille pahemman kerran. Kun ravintolan ulkopuolella on satakunta ihmistä jonossa (ei, tämä ei ole hyperbola vaan jono oli oikeasti niin pitkä!) ja ravintolassa on viisi pöytää juuri tyhjentynyt, mutta kaikki viisi tarjoilijaa vain käyskentelevät hyvin verkkaiseen tahtiin ympäri ravintolasalia johonkin kaukaisuuteen tuijottaen tekemättä elettäkään nostaakseen yhtäkään astiaa käteensä, niin ei siinä oikein enää don’t worry be happy korvissa soi... Poika totesi osuvasti, että jos joku risteyttäisi laiskiaisen ja etanan, tämän lajin edustaja sulautuisi erinomaisesti hotellin henkilökunnan joukkoon.

All inclusivesta huolimatta – tai osin juuri sen takia – haimme ravintoa niin ruumiille kuin sielullekin myös hotellin ulkopuolelta. Erityisen suuren vaikutuksen teki Mambo Beachin ravintolamaailman tarjonta: molemmat siellä syömäni annokset nousevat kirkkaasti top kymppiin parhaiden ikinä nauttimieni ravintolaruokien listalla. Unohtumattomin elämys sen sijaan oli varmasti paikallisen ruokatorin iguaanikeitto. Miäs oli eksoottisten ruokien ystävänä sopasta hyvinkin innoissaan ja poikakin ennakkoluulottomana syöjänä lusikoi oman annoksensa kakomatta. Minä kermapersehän voin pahoin jo paikan yleisestä hajusta ja vahakangasliinojen tahmeannaheasta pinnasta enkä todellakaan edes harkinnut panevani suuhuni muuta kuin taskulämmintä colaa, mutta silti pidin ruokatoria ehdottomasti kokemisen arvoisena.

Curaçaon pääkaupunki (ainoa kaupunki) Willemstad on Unescon maailmaperintökohde. Ja hyvä onkin, että kaupunkia vaalitaan – se on nimittäin aivan valtavan viehättävä, kuin satukirjan kuvitus pastellivärisine taloineen! Kuulin hauskan tarinan väri-iloittelun taustoista: Muinoin eräs kuvernööri ilmoitti saavansa päänsärkyä siitä, kun auringon valo heijastuu valkoisista seinistä, ja käski maalata kaikki talot jonkin muun väriseksi. Tästähän tietysti paikallinen maalitehdas hyötyi suuresti. Ja tämän maalitehtaanhan omisti... jep, kyseinen kuvernööri. Mutta nykyturisti kyllä kiittää moisesta ketkuilusta!

Willemstad koostuu kahdesta kaupunginosasta, jotka sijaitsevat St. Annan lahden vastakkaisilla puolilla. Kaupunginosien nimet ovat Punda eli “piste; paikka” ja Otrobanda eli “toispualjokkee” (kyllä, oikeesti!), ja niitä yhdistää hupaisa ponttonisilta, joka ei suinkaan aukea keskeltä vaan kulkee omalla moottorillaan tarvittaessa kokonaan sivuun lahdella kulkevien laivojen tieltä. Willemstadissa on ravintoloita sekä turistikrääsää ja amerikkalaisten suosimia merkkituotteita (amerikkalaisin hinnoin) myyviä kauppoja, mutta ylivoimaisesti parasta tekemistä siellä on vain kävellä ympäriinsä kamera laulaen. Ehdottomasti kaunein kaupunki, jonka ikinä olen nähnyt! (Niin kaunis, että tamperelainen voi jopa antaa Turku-vibat anteeksi.)

Liikenne on Curaçaolla melko kaoottista - liikennesääntöjä on kyllä, mutta niihin suhtaudutaan perikaribialaisella letkeydellä. Autonvuokrauksen sijaan päätimmekin kysyä hotellin palvelupisteeltä, olisiko mahdollista saada saarikierrokselle käyttöön auto kuljettajineen. Nuori kundi tiskin toisella puolella raapusti puhelinnumeronsa paperilapulle ja tokaisi: “Laita viesti tuohon numeroon, minä lähden kuskaamaan.” Ja joltisenkin sekavan viestittelyn jälkeen näin tosiaan tapahtui. Hän vihjaisi, että kyse ei varsinaisesti ole hotellin tarjoamasta järjestelystä, joten hotellilla ei muiden välttämättä tarvitse siitä tietää. Meitä tämä säätö lähinnä huvitti ja päätimme ottaa retken seikkailuna - vielä siinäkin vaiheessa, kun autoon noustessamme havaitsimme, että sen kojelaudassa paloi joka ikinen varoitusvalo. Don’t worry, be happy. 

Retki osoittautui lopulta todella antoisaksi! Kävi ilmi, että tämä parikymppinen kundi (jonka nimen jätän nyt varmuuden vuoksi mainitsematta) oli töissä kahdessa eri hotellissa ja teki tosiaan kuutamokeikkoina vielä turistikierroksia – JA oli juuri valmistumassa yliopistosta. Kunnioitettavaa. Kierros vei ensin Beekenburkin linnoitukseen ja sieltä Curaçao-likööritislaamoon, josta ostimme obligatorisia tuliaisia. 

Meressä seisova rakennelma on käsittääkseni öljynetsintätorni. Niitä oli rannoilla paljon.

Shoppailu jatkui Sambil-ostoskeskuksessa, jossa oli passelisti talviale juuri meneillään, ja teimmekin oikein kivoja löytöjä. Ostoskeskuksessa nautimme myös lounaan. Kun olimme odotelleet pikaruoka-annoksiamme 40 minuuttia, meillä alkoi jo hieman savu nousta korvista. Opaskundi nauroi meille maha kippurassa ja tokaisi: “In Curaçao you need patience!” Tuohon kyllä kiteytyy saaren ominaisluonne erinomaisesti!

Ostoskeskuksen jälkeen suuntasimme Porto Mari -rannalle, joka on tunnettu biitsipossuistaan. Enkä nyt tarkoita pulleita turisteja vaan oikeita luonnonvaraisia sikoja, jotka ovat tottuneet jakamaan kotirantansa turistien kanssa. Mekin pääsimme rapsuttelemaan yhtä röhköä, se oli hellyttävää! Retken huipensi vielä pysähdys suolajärvellä, jolla ihastelimme majesteettisesti käyskenteleviä flamingoja.

Se oli hieno päivä. Kannatti luottaa vilpittömään nuorukaiseen, joka ei ehkä ihan kaikkia historiallisia faktoja osannut meille kertoa mutta oli sitäkin aidommin läsnä kaikessa tekemisessämme. Retki jätti paljon paremmat muistot kuin aiemmin tekemäni sup-lautaretki, jonka opas ensi töikseen katsoi minua päästä varpaisiin, teki johtopäätöksensä iästäni ja kunnostani ja kysyi epäileväisesti, jaksaisinko varmasti olla polvillani laudan päällä niin kauan kuin lahden ylittäminen kesti. Ihmettelin, miksi olisi pitänyt polvillaan olla kun seisaallaankin voi meloa, mutta tyydyin vain pakkohymyn läpi vakuuttelemaan, että pärjäisin kyllä. Laudalla pysymistä suurempi haaste minulle oli pitkästyminen, koska retkeen kuului turhan paljon kellumista ja turhan vähän melomista. Mutta se lahdenselän ylitys oli kyllä kivaa, sai oikeasti vähän tehdä töitäkin kropallaan. Minun suppaillessani perheen miespuoliset olivat puolestaan obligatorisella kalastusretkellä, joka oli sekin kuulemma ihan jees kokemus, vaikkei suurta saalista tuottanutkaan.

Suosittelisinko Curaçaoa matkakohteena? Mjoo, mikä jottei, etenkin, jos seuraavat reunaehdot toteutuvat:

• Haluat aidosti trooppiseen lomakohteeseen talvella, et pidä Kanariansaaria aidosti trooppisena lomakohteena eikä Kaakkois-Aasia syystä tai toisesta houkuta
• Takalistosi kestää yli 10 tunnin lennot 
• Bujdettisi kestää korkeahkon hintatason

Meidän tapauksessamme tällä kertaa kaikki yllä mainitut kohdat saivat rastin ruutuun, ja minä kyllä nautin lomasta valtavasti! Vakikävijöitä meistä tuskin tulee, mutta mikä jotten voisi joskus mennä toistekin (johonkin toiseen hotelliin), jos tilaisuus tarjoutuisi.