Tähän on tultu. Minulla on blogi.
Hemmetti soikoon.
Tällaiseksi suht. nuoreksi (eehhehehe), akateemiseksi, aktiivisesti nettiä käyttäväksi ihmiseksi olen kuitenkin melkoinen reliikki. En millään jaksaisi opetella uusia toimintoja, käytäntöjä ja ympäristöjä. Miksei kaikki voi vain jatkua aina ennallaan, tutuilla ja turvallisilla raiteillaan?
Blaah.
Mutta kirjoittamisen tarve voittaa muutosvastarinnan. Pakinointi on pakkomielle. Elämäni on avoin kirja, jonka sivut irtoilevat, jos niitä ei kukaan plärää.
Joten tässä tämä nyt sitten on, uusi lehti, houkutteleva puhtaanvalkoinen sivu huutamassa sanasalaattia särpimekseen. Minä kirjoitan. Jotain. Itsestäni ja muista. Itselleni ja muille. Lukekaa ja tukekaa.
8 kommenttia:
Jee reliikki! Ensin löytyi hanuri ja sitten Blogger, mahtavaa. Mitähän seuraavaksi?
Jihaa! :D
Täälläkin seuraan sinua
oih! huippua!!
odotan jatkoa.
mietin hetken, että joko sinäkin olet haitaria alkanut soittamaan, kunnes välähti *nolio*
Jee, oikein kommenttejakin! Ihanaa kun olette täällä(kin) seuranani!
Nyt kun olen tänne blogimaailmaan sitten enempi/vähempi vapaaehtoisesti sukeltanut, voisin vähän entistä aktiivisemmin käydä räpiköimässä muidenkin hengentuotosten äärellä. (Onko tämä nyt tunnustus? Ei, se on sormi...)
Ehkä se mese sitten olisi seuraava askeleeni kohti nykyaikaa...
Ja hetken kyllä raksutti minunkin iso pyöräni, ennen kuin pysähtyi oikean hanurin kohdalle - sen hyvännäkösen. ;D
Täällähän minä :)
Saako linkittää, saakosaako? :D Hitto, nyt kun säkin olet blogosfäärissä, tulee entistä suuremmat paineet omien höpinöiden julkaisemiseen. Täytynee painua kirjoituskurssille, sit joskus jahka ehtis, seuraavassa elämässä..
No tota mooses saa linkittää!
Mutta paineita ei saa ottaa. (tulkitsen lausuntosi kuitenkin kehuntapaiseksi - ja kehuahan taas sitten kyllä takuuvarmasti saa ihan niin paljon kuin ikinä huvittaa...)
Lähetä kommentti