torstai 22. marraskuuta 2007

Oikeus apuun

Kävin tänään oikeusaputoimistossa panemassa perunkirjoituksen alulle. Onneksi oikeusapua sentään annetaan perunkirjoitusasioissa autettavan tuloista riippumatta, tosin meidän tuloillamme täytyy kuitenkin maksaa täydet 100 % heidän taksoistaan, jotka eivät sinänsä ihan mitättömiä ole, mutta halvempia varmaan kuitenkin kuin yksityisillä asianajajilla.

Olin kuvitellut, että kunhan heti ovelta karjaisen "Kieltäydyn pesästä!" (kyllä, tuo kuulostaa pervolta) ja lykkään vain tarvittavat paperit avustajan nenän eteen, voin saman tien marssia ulos vapaana naisena ja pestä käteni koko jutusta niin, ettei minun hautajaisten jälkeen tarvitse enää kuulla saati sanoa sanaakaan vainajan jäämistöön liittyvistä asioista. No joo, ei ihan... Lainsäädäntö on nyt muuttunut niin, että minä en joudu vastaamaan vainajan veloista, kunhan vain hoidan perunkirjoituksen asianmukaisesti - tämä on kyllä iso plussa vainajan velan määrän tietäen! - MUTTA hänen jäämistöstään en silti voi sanoutua irti. Tai voisin toki kieltäytyä perinnöstäni, mutta sitten se siirtyisi seuraavalle lailliselle perilliselle. Pojalleni. Joka on kolmen. Eli minulle. Arrrrrgh!!!

Mutta kai siitä selviää (eh, onko taaskaan vaihtoehtoja?). Osalle omaisuuttahan on jo ostajaehdokkaita ilmaantunut (ah nuo ihanat korppikotkat), ja onhan niitä sellaisia, jotka ostavat kokonaisia kuolinpesiä, ja jos jotain vielä jää niin kummitätini välityksellä saa ilmeisesti sitten toimitettua hyväntekeväisyyteen.

Ensin täytyy kuitenkin tehdä perunkirjoitus, sen ne sentään siellä oikeusaputoimistossa tekevät (kunhan ensin pengon vainajan arkistoista esiin joitain tarvittavia lisäasiakirjoja).

Ja sitä ennen täytyy itse vainaja vielä saatella viimeiselle matkalleen. Siunaustilaisuus on ylihuomenna. Haikeaa siitä tulee, haikeaa, vaikeaa ja surullista. Tavan sotkun sinä käsiini jätit, mutta kyllä sinä silti, kaikesta huolimatta, minulle rakas olit ja sinulla on paikka sydämessäni aina.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voimahali huomiselle *hal*

Terveisin Pesästäkieltäytyjät ry:n sääntömääräinen puhelinvastaaja.