keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Maalla, niin kuin taivaassa

Kello soi aamulla, tuntia myöhemmin kuin tavallisesti. Hiljennän sen, hengitän syvään aitan tuoreen puun tuoksua, venyttäydyn paijaamaan koiraa, joka on aina yhtä onnellinen ihan vain siitä että herään. Venyttelen hetken, pukeudun, astun ulos, hengitän syvään raikasta järvi-ilmaa. Lintujen sirkutus tulvii korviin.

Tassuttelemme koiran kanssa taloon. Poika huikkaa iloiset huomenet, nenään kiemurtelee kahvin tuoksu. Istun suoraan valmiiseen aamiaispöytään (paitsi tänään: "Voi kuule, tää kahvi on ollut tässä jo puol tuntia, odotapas, kyllä mää teen sulle uutta!").

Syötyäni aamiaisen avaan työkoneen - melko lailla tarkalleen samaan aikaan kuin kaupungissakin, vaikka olen herännyt tuntia myöhemmin! Anoppi vie lapsen pihalle riemukkaisiin touhuihin. Täällä maalla ei äitiä tarvita - eikä huolita! - oikeastaan yhtään mihinkään, täällä ollaan niin mummin ja vaarin poikaa että. Minä saan siis naputella töitäni kaikessa rauhassa koko päivän, mitä nyt anoppi välillä pyytää kahville ja syömään. Ja joskus poika haluaa tuutulauluksi Lounatuulen laulun, sen minä saan laulaa, koska mummi ei osaa sitä.

Illalla, kun lapsi on käynyt nukkumaan, nautin illallista ja hieman punaviiniä appisten kanssa, keskustelemme kaiken maailman asioista (asuntomarkkinoista perheväkivaltaan ja insestiin), sitten vetäydyn koiran kanssa taas aitan puuntuoksuiseen maailmaan, katson ehkä hieman TV:tä ja vaivun sikeään uneen.

Puhuinko hermolevosta..? Sitä tämä minulle on, melkein parempaa kuin lomamatkat! Tänään on kuitenkin edessä paluu kaupunkiin, mutta omanlaistaan hermolomaa se on sekin, ihan yksin olo. Tosin onhan minun määrä tavata useampiakin ystäviä siellä, mutta tiedä häntä sitten. Suunnitelmien tekeminenhän on joidenkin mielestä pahasta, mutta se hyvä puoli niissä silti on, että ne voi aina perua.

Ei kommentteja: