tiistai 11. marraskuuta 2008

Eikä ne reissut...

Kertojaminän vaihteluhan on hieno proosallinen kikka. Siksi kirjoitankin tällä kertaa miähen "äänellä".

* * *
Tampere-Pirkkala
Isänpäivä, klo 04.45. Kello soi, nousen hiljaa ja hiivin ulos matkalaukkuineni. Toivottavasti vaimo ei herännyt tai jos heräsikin, toivottavasti nukahtaa uudelleen. Sillä on ollut niitä univaikeuksia viime aikoina. Nousen taksiin ja ajan kentälle. Lento myöhässä. Hyvin alkaa...

Helsinki-Vantaa
No eipä haitannut, että Tampereen-kone oli myöhässä - Helsinki - Lontoo -lento on myöhässä vielä enemmän, joku tietokonevika kuulemma. Käyn ostamassa vaimon tilaaman valokynän.

Lontoo, Heathrow
Helsingistä tullut lento oli niin paljon myöhässä, että emme ehtineet San Fransiscon -koneeseen. Seuraava lähtee ehkä joskus, pääsemme ehkä sillä. Ei tietoa, kuinka jatkolento Friscosta järjestyy. Laukut on otettava ulos. Soitan vaimolle. Se on onneksi saanut nukuttua, mutta muuten ei kuulosta hyvältä. Liian hiljaista kuulemma kotona, kun lapsi ja koirakin ovat jo mummolassa, liikaa aikaa ajatella. Hemmetti kun sitä nyt ahistaa, eikä tämä viikon työmatka tietysti auta asiaa yhtään. No onneksi sekin pääsee sinne maalle muutamaksi päiväksi, toivottavasti rauhoittuisi vähän. Viisi tuntia seuraavan lennon lähtöön. Määränpäässä on ajettava autoa, ei voi edes vetäistä päätä täyteen aikansa kuluksi.

San Fransisco
Myöhästyimme jatkolennolta viisi minuuttia. Seuraava lähtee neljän tunnin kuluttua. No jos jotain hyvää tästä tilanteesta hakee niin matkatavarat ovat edelleen mukana, ne piti taas ottaa ulos.

San Diego
Perillä. Matka-aika vaivaiset 29 tuntia. Täällä on kello yksi yöllä, Suomessa maanantaiaamupäivä. Soitan vaimolle vielä ennen kuin kaadun sänkyyn. Eihän se taaskaan ole saanut nukuttua, ja väsyksissä on sitten vaihteeksi tötöillyt parkkipaikalla, pysäköinyt auton johonkin pylvääseen. Tämä onnistuu ehkä vain minun vaimoltani: pysäköidä nyt päin sellaista pylvästä, jonka päässä oleva plakaati nimenomaan kertoo, ettei siihen ruutuun edes saa pysäköidä! No toivottavasti pitää paikkansa mitä vaimo sanoi, että vain rekisterikilpi olisi vähän lommottunut. Kun siitä autosta kuitenkin on jo ne myyntipaperitkin kirjoitettu. Hemmetti kun sitä nyt ahistaa, eikö se millään mene ohi. Toivottavasti se nyt puhuu faijan kanssa niistä lääkäriasioista, toivottavasti se rauhoittuu siitä. Tai jostain. Ihan tarpeeksi rankkoja nää reissut muutenkin, ja sitten toinen vielä flippaa niiden aikana, joka kerta. No ehkä se ilahtuu kun näkee ne kaikki vaatteet ja lelut jotka lapselle ostan täältä, tosin motkottaahan se yleensä niistäkin että muka liikaa. Itselleen se ei koskaan muuta tuliaista huoli kuin niitä täsmämeikkejään. Nyt unta. Soitan aamulla kun herään. Kerron merileijonista vaikka, niistähän se vaimo tykkää kovasti.

* * *
Rakkaat lukijat, ymmärtänette varmaan, että tämä on tietenkin kuvitteellinen tilanne, enhän mitenkään voi tietää, mitä toisen mielessä oikeasti liikkuu. Paitsi kun on kyse minun miähestäni, voisi aika suurella todennäköisyydellä veikata että jotain tällasta varmaan lähinnä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

:D

Kivan monipuolisia nämä tekstit, kun jokainen niistä on toiseen verrattuna erilainen.

No mutta, toivottavasti tuliaiset ovat passeleita ja erityisesti toivottavasti paineet pääsi sisällä piakkoin hellittävät.

sten kirjoitti...

Hihii, jotenkin mä luulen että tuo sun tekstin lopussa ollut arvelu pitää enemminkin paikkansa.. :D Miähet on miähiä, vaikka voissa paistais.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kirjoitus!
Hauskaa oli erityisesti tuo pysäköinti, kun tiedän kuinka hyvä siinä olet, itse olisin vielä tumpelompi, kun en aja autoa ollenkaan, vaikka kortti onkin. :)