Jarrua

Minähän olen tunnetusti totaalisen vauhtisokea, mitä työntekoon tulee, mutta joskus sentään minullakin jarruvalot välähtävät. Kuten nyt siinä vaiheessa, kun käyn asiakkaan kanssa seuraavanlaisen puhelinkeskustelun:

- Arttu Asiakas [vanha hyvä tuttu] tässä moi. Mikä boogie?
- Yhymmmhäh..?
- Ehh, niin että mikä boogie?
- Jaa juu, sorppa, on vähän hiljaista buugien kanssa, olen vähän väsynyt, taisin nukkua huonosti viime yönä...
- No mutta siis mulla olis tällanen duuni tässä [kuvailee projektia]. Että milloinhan voisit luvata valmista?
- Ööötota jos nyt aloitetaan siitä, että mikähän päivä tänään on..?

Sehän lienee kaikille itsestäänselvää, mitä tuossa tilanteessa ei tehdä: ei tietenkään oteta sitä projektia. No tietenkin minä sen otin (ihme kyllä, että asiakas sen vielä tuon "ajatusten"vaihdon jälkeen halusi minulle antaa!), mutta onnekseni se sittemmin peruuntui minusta riippumattomista syistä. Silloin minä tartuin tilaisuuteen - ja puhelimeen. Oli selvästikin ehdottomasti taas sen aika: minä-päivän!

Ensin soitin kauneushoitolaan ja varasin jalkahoidon (olin saanut äitienpäivälahjaksi lahjakortin). Sitten soitin ystävälle ja sovin kahvittelutreffit. Siihen väliin jäi passelisti shoppailuaikaa, ja sen jälkeen ehdin vielä jumppaan. Koko päivän täydeltä suosikkiasioitani siis!

Päivä olikin mitä onnistunein ja ihanin. Tosin yksi päivä ei nyt selvästikään riitä kompensoimaan viime aikojen eläimellistä työtahtiani, mutta onhan sekin jo alku. Olen jo buukannut ensi kesälle kaksi ihan täyttä viikkoa lomaa (ei peräkkäisiä sentään)! Tästä se lähtee.