Surkeuden surkeus

Päätin julistaa tämän viikon henkilökohtaiseksi itsesääliviikoksi (jaa minäkö kontrollifriikki, suunnittelen masennuspuuskankin etukäteen...). Suurimpana syynä tähän on tuo armas tuki- ja liikuntaelimistöni, joka ei taaskaan eikä vieläkään eikä tosiaankaan toimi kuin hyvin rasvattu koneisto. Viimesyksyisen kaltaista selkäkipupiinaa en onneksi ole joutunut kokemaan ja olen sentään pystynyt jumppaamaan ja juoksentelemaan ihan entiseen malliin (mistä hyvästä päättelen, että kuolemanvakavasta sairaudesta ei ehkä ole kyse), mutta kaikenlaista kremppaa ja krätinää riittää silti. Ja sekös ottaa kupoliin.

Kun siis työrintamallakin sattui olemaan hyvin hiljainen vaihe (lisää surkuttelun aihetta), päätin vajota sohvannurkkaan, vetää torkkupeiton korvilleni ja keskittyä märehtimään elämän kurjuutta, polttaa ketjussa tupakkaa ja potea siitä hyvästä vielä lisämorkkista ynnä huonoa oloa, puhumattakaan siitä itseinhosta, joka seuraisi kaikkien mahdollisten kotihommien ym. puuhien laiminlyönnistä. Nih kerta.

Ylväs teemani otti ensimmäisen kolauksen jo heti maanantaina aamupalapöydässä, kun poika innostui kyselemään, voisimmeko joskus mennä laivalla Ukha-Pukhaan. Varovasti kyselin hieman lisätietoja, ja poika kärsivällisesti selitti, että kyllä sinne pääsee laivalla, muistatko kun käytiin kesällä siellä Ahvenanmaalla niin se laiva jatkoi sieltä matkaansa sinne Ukha-Pukhaan, vai mikä se nyt olikaan. Ahaa, okei, Tukholma... Joo, kuinka moni teistä olisi pystynyt käymään kyseisen keskustelun myrtsillä naamalla, kysyn vaan.

Maanantai-iltana meille siunaantui miähen kanssa ylimääräistä vapaata aikaa poitsun ollessa kaverinsa synttäreillä. Päätimme käydä ostamassa minulle vihdoin uuden työtuolin; tähän astihan olen pönöttänyt sellaisella legendaarisella, lähes kymmenen vuotta sitten hankitulla Sotkan Gardemaister-rimpulalla - ihmekö tuo jos on istumalihaksisto vähän suivaantunut. Uusi tuolini on aika ihana, saa nähdä, tekeekö se ihmeitä muutenkin kuin henkisellä puolella. Samalla teimme muutaman joululahjahankinnan ja minä haalin kokoon myös joulukorttiaskartelutarpeet. Hämmentyneenä havaitsin, että meillä on jo melkein kaikki jouluvalmistelut tehty - marraskuun puolivälissä, jestas sentään! (Paitsi että mitä ih-met-tä minä sille miähelle taas keksin lajaksi?!?)

Vastoin suunnitelmiani päätin kuitenkin mennä vielä maanantain myöhäisillan body pumpiin. Ja tulinkin tehneeksi niin hyvän treenin, ettei sen jälkeen voinut olla kuin iloinen ja tyytyväinen itseensä. Päätin paneutua viikon teemaani sitten tiistaista alkaen.

Vaan kun tiistaiksi olin sopinut lounastreffit ihanan ystävättären kanssa. Ja aamupäivällä soitteli toinen ihana ystävätär, jonka kanssa sovimme niin ikään tapaamisen parin viikon päähän. Väkisinkin meinasi hymyä puskea suupieliin. Ja sitten poika tuli koulusta mukanaan taas yksi täysin pistein suoritettu äidinkielen koe ynnä ilmoitusasia, että hän oli saanut ylimääräisen hyvän käytöksen kukkasen autettuaan kaveria. Kaiken huipuksi poitsu vielä vetäisi minulle serenadin: "Sullon maailman paras uniperse" - oli, pahalainen, päässyt altistumaan tälle Klamydian biisille - minkä toki päättäväisesti kielsin heti, kun vain sain nauruntyrskähdykseni hallintaan.

Ja sitten kuurasin vessat ja varasin kirpputoripöydän ja setvin ja hinnoittelin vinon pinon poitsun pieneksi jääneitä vaatteita ja varusteita. Ja olin auttamattoman iloinen ja tyytyväinen itseeni. Ja päätin lykätä sitä itsesääliviikkoa johonkin hamaan tulevaisuuteen.

On tämä kanssa. Kun ei edes surkeudessa rypeminen onnistu suunnitelmien mukaan. Hrmph ja prkl.