Joulumaahan matkamies jo tietä kysyy

Kaksi viikkoa jouluun. Mitähilloo?!? Ei tunnu missään. Joulumieli on pahemman kerran hakusessa. En ymmärrä, miten tässä on näin käynyt. Minähän olen jouluihminen! Rakastan joulua - ja nautin myös sen odotuksesta kaikkine puuhineen ja touhuineen. Viime vuonna tähän aikaan kirjoitin joulukalenteria joka päivä, valmistelin ruokia ja koristeita ja lahjoja ja kaikkee ja olin ihan tohkeissani ensimmäisestä omassa kodissa vietettävästä joulusta (okei joo, uskollisimmat lukijat muistanevat, että kyllähän minä siitä ihan kiitettävästi suorituspaineita ja stressiäkin revin, mutta voittopuolisesti kuitenkin riemua). Tänä vuonna olemme sopineet vuorostamme viettävämme aattoa anoppilassa, joten ruokapuolesta tai suursiivouksesta ei tarvitse niin suurta numeroa tehdäkään - eli periaatteessa nyt olisi täydellinen tilaisuus keskittyä vain iloiseen, täysin stressittömään juhlamielen rakentamiseen.

Mutta kun ei vain mikään tunnu miltään. Mitä nyt ajoittain ahistaa.

Yleisen v*tutuksen maksimoimiseksi tietokoneenikin vielä sanoi sopimuksensa irti just tähän saumaan. Onhan minulla kannettava varakone, jolla pystyn töitä tekemään, ja onnekseni olin sentään napsinut varmuuskopiot kaikesta olennaisesta, mutta kaikki se tiedostojen ja kirjanpidon eestaas siirtely on minun pirtaani ihan sietämättömän työlästä. Puhumattakaan siitä, että läppärillä naputtelu kiskaisee niska-hartiaseutuni todella tehokkaaseen takalukkoon alta aikayksikön.

Joten joo, kireänä ollaan, sekä fyysisesti että henkisesti. Sinnikkäästi kuitenkin yritän huhuilla sitä joulumieltä esiin. Hätäpäissäni jopa jynssäsin kaapinnurkkia - vieläpä roskiskaapin! - siltä varalta, että martat sun muut tietäjät olisivat maailman sivu olleetkin väärässä ja se joulumaa sittenkin lymyilisi siellä kaiken sen tauhkan alla. Vaan eipä näkynyt tunturia ja lunta tahi maailmanrauhaa tuovia puurokauhoja siellä, ei. Mutta nyt voin siis ainakin tarvittaessa hyvillä mielin viettää jouluni roskiksessa. Tuon %¤##&n tietokoneenromun seurana.

Huokaus. Vaan eipä tässä kai muuta voi kuin olla ja odottaa. Joulua ja jouluista mieltä. Näillä mennään...

Jonttu on meidän perheen ikioma joulutonttu, joka seikkaili
viimevuotisessa joulukalenterissanikin.

Pojan ikkunassa vilkuttelee sympaattinen Kuuraparta.

Ettei totuus unohtuisi vessassakaan...

Tämän possun olen Ihan Itse huovuttanut äiti-vauvakerhossa aikanaan,
se on yksi perheemme ehdottomista Virallista Jouluntuojista.

Tuunasin kaupan joulukranssia itse poimituilla ja lumispraylla maalatuilla kävyillä.

Tämä on suosikki-joulukoristeeni, meidän värimaailmamme mukainen
ja minun makuuni sopivan hillittyä keltaista valoa tuikkiva.

Yksi kauneimmista esineistämme, asemankello olkkarin ja keittiön välissä,
on saanut kukkivan ja tuikkivan kaulanauhan.