sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Meksiko - mucho gusto

Olipa kerran, ei niin kovin kauankaan sitten, enimmäkseen pienistä kalastajakylistä koostuva viidakkoinen Quintana Roon maakunta Jukatanin niemimaalla Meksikossa. Tulivatpa paikalle amerikkalaiset, jotka olivat maan toisella laidalla sijaitsevan Acapulcon hyväksi  lomakohteeksi havainneet ja lisää vastaavia paikkoja haikailivat. Syntyi turismin keidas, jolle sittemmin annettiin nimeksi Riviera Maya.

Riviera Maya (Cancunin ympäristö) on erittäin kaupallista matkailualuetta. Tämä tosiasia on syytä tiedostaa, jos suunnittelee lomaa niillä seuduin - aitoa meksikolaista elämänmenoa etsivien on syytä hakeutua muualle. Mutta niille, jotka kaipaavat lomaltaan lähinnä auringonsäteiden ja meren aaltojen syleilyä, leppoisaa oleilua ja ehkä jotain mielenkiintoista katseltavaakin, kohde sopii mainiosti.

Meidän pesue lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, ja viihdyimme Meksikossa erinomaisesti.

Heti hotelliin kirjauduttuamme kohtasimme iloisen yllätyksen: Jostain syystä saimme erinäköiset all inclusive -rannekkeet kuin muut. Matkaopas vilkaisi niitä ja totesi ohimennen, että "aha, teillä onkin tuo Premium-paketti, eli saattekin vähän enemmän etuja kuin perusvieraat".  Jopa minun hölösuun pokka piti ja älysin olla möläyttämättä, että ei me käsittääksemme mitään ekstraa olla tilattu tahi maksettu. Kävimme sittemmin varaustietomme suurennuslasin kanssa läpi emmekä kyllä löytäneet mitään merkkiä mistään lisäpalveluista, mutta sangen tyytyväisinä toki otimme vastaan kaiken, mitä tarjottiin. Ekstrapalveluihin lukeutui mm. huone aivan uima-altaan ja rannan äärellä (mikä valtavassa hotellikompleksissa oli iso etu), maksuton Internet-yhteys huoneessa, ilmainen ympärivuorokautinen huonepalvelu ja, mikä tärkeintä, oikeus syödä joka ilta illallinen a la carte -ravintolassa; normaaliin all inclusive -pakettiin  kuuluu korkeintaan kolme a la carte -illallista, ja muina iltoina on tyytyminen ruuhkaisen, meluisan ja muutenkin jossain määrin ankean buffetin keskinkertaisiin antimiin.

Yksityiskohta hotellialueelta
 
Aikaero Suomen ja Meksikon välillä on kahdeksan tuntia Suomen "hyväksi". Tämä yhdistettynä 12 tunnin lentoon takasi ensimmäisenä iltana sangen intensiiviset tärskyt nukkumatin kanssa. Sinnittelimme hämärän rajamailla iltayhdeksään, mutta silloin sammuikin sitten saunalyhty kertapuhalluksella. Ja syttyi uudelleen alle puolen tunnin kuluttua, kun oveemme koputettiin. Miäs kömpi unenpöpperössä kalsarisillaan avaamaan oven ja kohtasi tarjoilijan, joka kovasti tyrkytti herkkutarjotinta ja skumppapulloa. Miäs yritti selittää, että emme me ole niitä tilanneet, mutta kyyppari intti, että ne kuuluvat meille - sen Premium-paketin etuja tämäkin. Miäs pyysi tarjoilijaa palaamaan seuraavana iltana asiaan, mutta valitettavasti kyseiset antimet olivat tarjolla vain tulopäivänä. Eipä olisi uskonut, että joskus maailmassa sitä ihminen joutuu ilmaisesta samppanjasta kieltäytymään... (jälkeenpäin harmittelimme, ettemme hoksanneet ottaa skumppapulloa jääkaappiin odottamaan seuraavaa iltaa - mutta koittakaapa itse, kuinka liukkaasti se järki juoksee, kun olette valvoneet ensin 48 tuntia putkeen ja sen päälle juuri nukahtaneet!)

Hotellin allasalueelta löytyi selkävaivaisen taivas: riippumattoja! Minusta ainakin tuntui, että sellaisessa on fyysisesti mahdotonta saada huonoa asentoa. Sielläpä kelpasi istumatyön raskaan raatajan köllötellä ja varpaidensa lomitse jälkikasvunsa altaassa puljaamista tarkkailla (ihana, ihana lapseni osaa jo uida niin hyvin, ettei hän kovinkaan haukansilmäistä valvontaa enää tarvitse). Kun miäs lähti pojan kanssa rantalaiturille kaloja katsomaan, minä uppouduin kirjaan. Tajusin, että se oli jotain, mistä olin koko ikäni haaveillut: löhötä riippumatossa lueskelemassa. Pienen ihmisen pieniä unelmia... Elämä maistui raukeasti keinuttavalta Karibianmeren tuulelta ja pina coladalta. Täydelliseltä rentoutumiselta. Lomalta.



Pina Colada ja kaverinsa Margarita

Ja se ranta - paratiisi! Pehmeää, sileää, valkoista hiekkaa, vilvoittavasti havisevia palmuja, lempeänlämmintä merivettä. Minähän pysyttelin oikeastaan parikymmentä vuotta sinnikkäästi rannan puolella, vierastin merta lapsena kokemani ison aallon aiheuttaman säikähdyksen takia, mutta nyt pompin, pärskin ja puljasin aalloissa sydämeni kyllyydestä ja mietin, kuinka paljosta olenkaan jäänyt paitsi ihan turhan pelon takia! Rakastuin meressä uimiseen niin korviani myöten, että halusin ehdottomasti vielä matkan viimeisenä aamunakin käydä juuri ennen huoneen luovuttamista pikaisesti pulahtamassa, vaikka juuri silloin satoikin reippaasti vettä (sään puolesta kotiinlähtöaika oli siis sangen osuva).



Niin, peloista puheen ollen. Olin jo etukäteen odottanut matkan kohokohtana retkeä Maya-intiaanien muinaisille asuinsijoille, erityisesti Cobaan, missä saa kiivetä 40-metrisen Nohoch Mul -temppelin huipulle maisemia ihailemaan. Retki olikin oikein mielenkiintoinen, saimme paljon kiehtovaa tietoa Maya-intiaaneista ja Meksikon historiasta. Lopulta pääsimme temppelille ja lähdimme kiipeämään. Vaan kuinkas sitten kävikään. Huipulle johtavat portaat olivat melkoisen muodottomiksi kuluneet (niinno, puolisentoista tuhatta vuotta ensin viidakon armoilla seissyt ja sitten vielä turistilaumojen tamppaamaksi päätynyt huokoinen kalkkikivi, mitähän minä oikeastaan kuvittelin... käykö se lieventävästä asianhaarasta, jos kerron läpäisseeni lukion kemian ainoastaan laulutaitoni ansiosta?), ja reilusti ennen puolimatkaa minun oli pakko tunnustaa tosiasiat: minä en jukoliste kertakaikkiaan uskaltanut nousta ylemmäs! Harmitti ihan vietävästi (minkä tahansa edellisistä kolmesta sanasta voi vapaasti korvata sillä v-alkuisella), mutta ei siinä auttanut muu kuin hivuttautua peppukiitoa takaisin maankamaralle. Perheen miespuoliset (niin, 8-vuotias lapseni ja jonkinasteisesta korkean paikan kammosta kärsivä puolisoni) sen sijaan kapusivat ylös asti kuin vuorikauriit. Miäs lohdutti, että ei sieltä huipulta juuri muuta näkynyt kuin viidakkoa. Joten enhän minä sinne yhtään olisi halunnutkaan...

Nohoch Mul, Coba
 
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Riviera Maya on käytännössä amerikkalaisten luoma kaupallinen turistialue. Niinpä siellä on myös useita kaupallisia teemapuistoja turistien ajanvietteeksi: pääsee uimaan delfiinien kanssa, kiitämään köysiradalla viidakon yllä, snorklaamaan jättiakvaariossa jne. Näiden teemapuistojen kiertämistä helpottaa suuresti, jos sattuu olemaan samaa ihmislajia kuin se puhelinoperaattorimainoksen perhe: rich and brainless - kohteet ovat nimittäin amerikkalaiseen tyyliin aika iloisesti yläkanttiin hinnoiteltuja. Me olimme tästä seikasta jo etukäteen tietoisia, ja (joulupukin suosiollisella avustuksella) olimme varanneet tavanomaista reilumman retkibudjetin. Niinpä poika sai varmasti mieleenpainuvan muiston delfiinin eväkyydillä kiitämisestä (delfiinit kuulemma stressaantuvat kovasti, jos niiden eviä nykii, mutta ilmeisesti tämä tarkkojen ohjeiden mukaan tapahtuva kyyditys on sitten eri juttu). Todisteeksi kohtaamisesta lunastimme muutaman kymmenen US-dollarin kiskurihintaan aivan ihanan valokuvan, jossa delfiini "suukottaa" poitsun poskea; parisenkymmentä kuvaa ja muutaman videonpätkän sisältävä CD olisi maksanut n. 150 taalaa - siis reilusti yli sadan dollarin pääsymaksun lisäksi. Ihan niin rich tai brainless emme ole.

Kävimme myös Xcaretin luonnonpuistossa, joka on paikallistenkin suosima retkikohde. Siellä oli mahdollisuus snorklata n. kilometrin mittainen, osittain luolissa kulkeva joki. Jukatanin niemimaallahan on paljon luonnon muovaamia tippukiviluolia, joihin pääsee uiskentelemaan makeavetisiä jokia pitkin. Valitettavasti matkaohjelmamme ei venynyt tällaiseen kohteeseen tutustumiseen, mutta arvelimme Xcaretin snorklausreitin mahdollisesti jossain määrin vastaavan tätä kokemusta. Olimme väärässä. Kyseinen snorkkelointireitti oli kokonaan ihmisen kaivama, vedessä ei kasvanut yhtäkään kasvia eikä uiskennellut yhtäkään kalaa - mutta kaikenkarvaista roskaa ja enempi/vähempi uimataidotonta turistia sitten senkin edestä. Henkilökohtaisesti olin kyllä tyytyväinen itseeni, kun voitin ahtaan paikan kammoni ja tukehtumispelkoni ja urheasti lilluin snorkkelimaski naamalla niiden pimeimpienkin luolien läpi, ja vastaavasti poitsu oli tohkeissaan käytettyään ensimmäistä kertaa elämässään uimaräpylöitä sangen menestyksekkäästi - mutta kaiken kaikkiaan se lähes tunnin kestänyt koettelemus oli melkoisen helvetillinen. (Mainittakoon , että puistossa olisi ollut muitakin snorkkelointikohteita - ilmeisesti myös sellaisia, joissa olisi ollut jotain nähtävääkin - mutta me satuimme menemään sille reitille, jota henkilökunta meille suositteli, eikä sen jälkeen enää snorkkelointi kyllä napannut pätkääkään.)

Snorkkelointijoki. Hienompi rannalta katsottuna.

Xcaretissa elelee turistien pällisteltävinä ainakin papukaijoja, flamingoja, peuroja, perhosia, hevosia, jaguaari, puuma, rauskuja, haita, merikilpikonnia ja maneetteja sekä välittömästi suosikkiluontokappaleideni top vitoseen singahtanut eläinlaji: tapiiri. Tarjolla on myös erilaisia sekä eläinten että ihmisten tarjoamia show-ohjelmanumeroita, joista me emme kylläkään sattuneet näkemään yhtään. Toki niitä elikoita ihan ilokseen katseli, ja myös paikan meksikolaisen buffetin ruoka ansaitsee erityismaininnan, mutta eivät nuo positiiviset puolet kyllä riittäneet kompensoimaan sitä katastrofaalista snorkkelirupeamaa tahi reilusti yli sadan dollarin pääsymaksua.

Tapiiri
 
Ja kyllä, kuten pidempään matkakertomuksiani seuranneet lukijat jo varmasti arvasivatkin, tietenkin kävimme myös kalastamassa. Suhasimme tuntitolkulla ees taas ulapalla, mutta paikalliset purjekalat kävivät vain ilkkuen pari kertaa takavasemmalla näyttäytymässä osoittamatta minkäänlaista kiinnostusta syöttejämme kohtaan. Pojalle tämä oli ensimmäinen syvänmerenkalastusreissu, joten emme voineet etukäteen tietää, tulisiko hän merisairaaksi kuten isänsä (joka aikaisemmista kokemuksista viisastuneena lähti matkaan asianmukaisesti lääkittynä) vai onko hän mahdollisesti perinyt minun rautaisen merenkäynninsietokykyni. Kling, oikea vastaus on vaihtoehto a: lapsiparka makasi naama vihreänä kajuutassa ja oksensi lattialle. Hehkeetä. Lopulta miehistö totesi marliinijahdin toivottomaksi, pysäytti veneen ja otti käyttöön pohjaonget, ja sellaisella poitsu sitten kiskoi kannelle itsensä pituisen nokkahauen, pienehkön "banaanikalan" (suom. ilmeisesti naiskala) sekä sangen hyvänkokoisen säppikalan - eikä pahasta olosta ja kalpeasta naamasta ollut enää tietoakaan, vaan lapsi säteili Suuren Kalastajan ylpeyttä ja riemua. Voi minun pientä suurta kalamiestäni!

Meksikon-lomasta kerrottaessa täytyy vielä ehdottomasti mainita iguaanit. Niitä oli kaikkialla. Useimmat ottivat aurinkoa ihan itsekseen, mutta Tulumin arkeologisella alueella pesi myös kokonainen haaremi, Herra Igu ja useampi frouva. Kyllä minua aluksi tietysti hieman säpsähdytti, kun liukas pikkulisko mennä viuhahti tai isompi yksilö kaikessa rauhassa löntysti ihan varpaiden edestä, mutta pian niihin tottui. Miähen ja pojan mielestä iguaanibongaus oli yksi matkan hauskimmista aktiviteeteista.

Iguaani patsastelemassa Tulumin arkeologisella alueella

Niin, niitä hauskoja aktiviteetteja mahtui lomaan monenlaisia. Reissu oli mielestäni valtavan onnistunut. Tämä johtuu ehkä osittain siitäkin, että minulla oli jonkin verran ennakkoluuloja toisaalta all inclusive -alueen persoonattomuuden ja toisaalta taas seudun yleisen siisteys- ym. tason suhteen, mutta pääsinkin yllättymään positiivisesti. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla oli lähtöpäivänä oikeasti haikea olo, ja olisin kernaasti jäänyt vielä päiväksi tai pariksi riippumattoon lillumaan ja mereen kellumaan. Siltikään paikasta ei sellaista kutinaa jäänyt, että sinne uudestaan halajaisimme, mutta voin kyllä suositella sitä kohteeksi muillekin kaltaisillemme matkaajille - myös sellaisille, jotka eivät koe olevansa rich and brainless.  Minun mielestäni ainakin hohtava aurinko ja hellivä Karibianmeri riittävät loistoloman aineksiksi ihan ilman ylihintaisia teemapuistojakin!

3 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Matkakuumeeni on nähtävästi kroonistunut. Toi kuulostaa ihan meidän paikalta ! Kiitos vinkistä. :)

Careliana kirjoitti...

Matkakuume onkin sangen helposti kroonistuva ja vaikeasti parantuva tauti. Kysy sitten vaikka lisätietoja, jos päädytte noille main suuntaamaan!

Seppä kirjoitti...

Tuonne piti aikoinaan lähteä, mutta tulin hulluksi. Emme sitten lähteneet.