Fantsuu!

Olemme nyt saaneet nauttia pienen "kookin" seurasta jo yli kuukauden, ja tässä ajassa olemme oppineet uudesta perheenjäsenestämme jo yhtä ja toista.

Aloitetaan nyt siitä itsestäänselvyydestä, että tuo koirahan on ai-van ihana, kertakaikkiaan maailman valloittavin olento. Kyllähän minä jo etukäteen tiesin, että koiranpennut ovat ihaninta maailmassa, mutta en sittenkään ihan hiffannut, että ne voivat olla näin ihania!

Kaunotar kesälaitumella

Onks kukaan kertonu, et sullon aika isot korvat?
Ai on vai? Ai kaikki vai?

Welsh Corgihan on paimentava rotu*, ja sen kyllä huomaa pennun luonteesta! Tämä pikku corgi on osoittautunut aivan käsittämättömän touhukkaaksi ja ketteräksi, sekä huomattavan oppivaiseksi ja "taipuisaksi" tapaukseksi! Nimensä pentu oppi tuntemaan oitis, luoksetulo lähti toimimaan saman tien, hyvin pian koira jo istui käskystä (ja tietyissä tilanteissa, kuten ruokaa odottaessa, käskemättäkin), ja sangen vähäisellä selittämisellä opittiin tassuakin antamaan. Myös "odota"-käsky menee jakeluun jo oikein hyvällä prosentilla (koira ei esim. änge ovesta kulkijan mukana kiellettyyn huoneeseen vaan istua nakottaa oven edessä, jos niin käsketään).

Eikä tämä pentu ole pelkästään kaunis ja älykäs, vaan se on myös ihan hulvattoman hauska tyyppi. Kasvattajahan totesi jo pennun emosta, että "siitä vaan kaikki on niin kovin fantsuu" - ja totisesti on äitiinsä tullut tämä tytsy! Oletteko nähneet sen vitsijutun, missä on kissan ja koiran päiväkirja? Kun sen kissan mielestä kaikki on niin kovin rasittavaa ja hänen arvolleen sopimatonta, kun taas koira tuumaa joka ainoasta asiasta, että "jee, mun lempparii!" Se voisi olla suoraan meidän pikkuneidin päiväkirjasta (ja jos sillä vain olisi peukalo, se varmasti osaisikin jo kirjoittaa!).

Jee, luu, mun lemppariiiii!

Leluja ja puruluita tuolla elikolla on aivan säädyttömän paljon (miäs ei pysty hillitsemään itseään lemmikkikaupoissa, huoh) - ja se rrrrakastaa niistä joka ikistä! Se viihtyy pitkät tovit pehmolelujaan riepotellen ja puruluitaan jäystäen, ja siitä vasta riemu repeää, kun annetaan ratkottavaksi kunnon askartelutehtävä, esimerkiksi ujuttamalla jokin puruluista tyhjään maitotölkkiin.

Kuten yllä olevista kuvista voi huomatakin, koira on niin mahtavan tottelevainen, että jopa minä vanha kontrollifriikki olen uskaltautunut pitämään sitä kotipihassa jo vapaanakin, mutta lenkillä täytyy toki olla kytkettynä. Ja pentu onkin kulkenut hihnassa alusta asti aivan uskomattoman mallikelpoisesti - sitä ihastelee koko naapurusto! Ja pentu ottaa suosion vastaan supertähden elkein. Koska toistaiseksi emme ole kohdanneet vielä yhtään kaksijalkaista, joka ei välittömästi menettäisi sydäntään tämän olennon edessä, on pentu oppinut huomattavan ihmisrakkaaksi."Ihmisiiiiii, mun lemppariiii!"

Ei elämä koiranpennun kanssa toki silkkaa auvoa ole. Paimenrodun edustajana pikkuinen on turhan innokas kaitsemaan isäntäväkeä sen klassisen hampaat nilkassa -menetelmän avulla. Eikä pahoista tavoista pois opettaminen ole aivan yksinkertaista, kun toinen vain innostuu kaikesta mahdollisesta. Tietenkin ensimmäiseksi aina yritetään tyrkätä koiralle suuhun jotain purtavaksi sopivampaa  - "Ollaan purevinaan luuta mutta haukataankin emännän kättä -leikki, mun lempparii!" Yritetään hellästi selättää tai sylittää koira niin, ettei se yletä puremaan - "Kurmootusta, mun lemppariiii!" Olemmepa kokeilleet myös suihkupullolla ampumista - "Vesileikkii, mun lempparii!" Huoh.

Mutta eipä tässä muu auta kuin hokea sitä samaa mantraa, jonka avulla säilyin järjissäni tuon ihmispennun vauva-ajasta: tämä on vain vaihe, joka menee ajastaan ohi! Tietenkin on tärkeää tässä vaiheessa pitää tiukkaa linjaa ja katkaista puremistilanteet aina heti kärkeensä (meillä se onnistuu parhaiten, kun poistaa tilanteesta jommankumman osapuolen eli joko sulkeutuu itse tai sulkee koiran hetkeksi jonkin oven taakse rauhoittumaan) - varmasti koira oppii tämänkin kupletin juonen ihan sujuvasti, kuten on kaiken muunkin tähän mennessä oppinut.

On se vain niin tolkuttoman ihana! Ja kuten useimmat luontokappaleet (ihmiset mukaanlukien), jotakuinkin parhaimmillaan nukkuessaan...

Mä oon ihan skarppina...

 ZZzzZ...

*(Ai mitäkö tuollainen töppöjalka muka paimentaa? No esimerkiksi nyt lehmiä erinomaisen hyvin; matala koira nimittäin pystyy näppärästi väistelemään vikuroivien kantturoiden potkaisut - ja tarmoahan näissä otuksissa riittää! Joku on sanonut aika osuvasti, että corgi on melkeinpä kuin saksanpaimenkoira, jolta on vain jätetty 80 % jalkojen pituudesta pois.)