Hei me lennetään taas paitsi jos ei lennetä

Kun olin kuudentoista, vietin yhden kesäloman sukulaisteni luona Kanadassa. Vanhempani ovat jälkikäteen päivitelleet, missähän ihmeen mielenhäiriössä he siihen silloin suostuivat - nakkasivat vain pikkulikkansa Helsinki-Vantaalle suoriutumaan omin päin ison meren yli ja yhdellä koneenvaihdolla määränpäähän. Näin jälkeenpäin tajuan heidän näkemyksensä kyllä, mutta silloin nuorena en tietenkään nähnyt tilanteessa huolen häivää. Olinhan minä nyt lennellyt vaikka kuinka jo siihen ikään mennessä, Kanariansaarille lukemattomia kertoja ja Kreikkaankin ainakin kerran.

Se koneenvaihto oli Torontossa, kentällä, jonka kokoluokka oli hieman toista kuin keskiverto tyristirysän. Minulle kuitenkin suurin järkytys oli, ettei Kanadassa myytykään tupakkaa 16-vuotiaille (niin kuulkaas taas lapset kun täti turinoi niistä esihistoriallisista ajoista - Suomessa nimittäin siihen aikaan myytiin). Mutta sanavalmiina tytöntyllerönä minä reippaasti menin ja pummin röökin joltain ystävälliseltä kanssamatkustajalta. Joka sitten myös onnekseni selitti minulle, että kentällä oli tosi monta eri terminaalirakennusta eikä jatkolentoni suinkaan lähtenyt siitä, jonka edessä parhaillaan sauhuttelimme, ja paimensi minut vielä oikeaan terminaaliin vievään bussiinkin. Joten mitäs minä sanoin, oikeassapa olin, ei sitten mitään syytä huoleen, perille pääsin ihan tuosta noin vain.

Nyt olen taas lähdössä ypösen yksin maailman toiselle laidalle lentämään. Elämän- ja matkakokemusta on tuon Kanadan-reissun jälkeen toki karttunut rutkasti lisää, niin turistirysistä kuin jättikentistäkin, enkä usko että kovin suuria yllätyksiä tulee lähtöselvittelyissä vastaan. Niin, lentäminen ei minua jännitä taaskaan eikä vieläkään - mutta johan tässä taas saa jännittää sitä, lennetäänkö sitä ylipäätään.

Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun lentoliikenne uhkaa tyssätä lakkoiluun juuri silloin, kun meidän perheellä on matka varattuna. Per-ke-le.

Kyllä minä ymmärrän molempien osapuolten kannan tavallaan. Ja sitten tavallaan en ymmärrä kumpaakaan. Antaisitte nyt perkele ihmisten tehdä työtään ja maksaisitte siitä käypästä palkkaa, ette te niitä työntekijöitä ilmankaan pärjää. Tekisitte nyt saatana sitä työtänne vain ja pitäisitte jumalauta jotain rotia sen suhteen, mitä vaaditte - jos firmalla oikeasti paistaa rahakirstusta pohja niin paha siitä on nyhjästä sitten.

Meinaan tämän yhden yksittäisen matkustajan tilanne on nyt se, että ukkokulta on ollut Kiinassa koko kuukauden, ja tulee siellä pysymäänkin kuukauden loppuun. Ja tää on täällä ollut ehkä maailman ensteks reippain pakkorakoyksinhuoltaja, kertaakaan en ole edes lysähtänyt nurkkaan itkemään - ja minä sentään teen sitä säännöllisin väliajoin silloinkin, kun siippa on kotona! - enkä ole yksiäkään muksun treenejä unohtanut enkä edes autoa kolhinut mihinkään. Ja Skypestä minä näen ja kuulen, että sillä jäyhällä hämäläisellä äijälläkin on ikävä ja se odottaa vaimoaan käymään. Yksi vaivainen pitkä viikonloppu keskellä pitkää pimeää mutaista ja myrskyistä kuukautta. Onko liikaa vaadittu häh?

Ja te meinaatte leikkiä lakkoa ja tukilakkoa ja pysäyttää koko helvetin lentoliikenteen ja vähän kaiken muunkin just silloin kun minun pitäisi nousta siiville. Vähän armoo hei. Minä tahdon nähdä pandoja! Ihminen ei voi koskaan liian usein nähdä pandoja. Ja sama pätee puolisoon myös.

Että ette ny viittis jooko.