Lapsenmielellä Floridassa

Jo kauan sitten tuumimme miähen kanssa, että ehdottomasti haluamme viedä muksun (ja tietysti myös itsemme) joskus Disney- ym. teemapuistomatkalle Ameriikkaan – mutta ehdottomasti vasta sitten, kun lapsi on tarpeeksi iso päästäkseen kaikkiin vehkeisiin ja vemputtimiin ja ylipäätään osatakseen oikeasti nauttia siitä kaikesta. Tämänvuotista hiihtolomareissua suunnitellessamme meillä oli jo kursori Thaimaan-matkan varauspainikkeella, kun tämä ajatus äkkiä pälkähtikin taas päähän. Ja siitähän se sitten lähti...

...ja hiihtolomaa edeltävänä torstaiaamuna lähti meidän sortin sakki matkaan. Lensimme Lontoon kautta Miamiin, mistä otimme allemme vuokra-auton ja ajoimme parinkymmenen kilometrin päähän elpymään yhdeksi yöksi ennen matkan jatkamista.Tämä oli tavallaan ylimääräinen pit stop, mutta yli 20 tunnin matka-ajan ja 7 tunnin aikaeron huomioiden lepotauko oli ehdottomasti tarpeen, ja hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme hyvillä mielin hurauttamaan vielä ne viimeiset parisataa mailia Orlandoon (tai tarkalleen ottaen Suur-Orlandon alueeseen kuuluvaan Kissimmee-nimiseen kaupunkiin).

Saavuimme perille puoliltapäivin, ja koska arvelimme, että huvipuistoon olisi ollut turha lähteä enää siinä vaiheessa jonottamaan, käytimme iltapäivän shoppaillen. Miäs löysi etsimiään farkkuja (hänen suosikkimerkkinsä maksaa Suomessa maltaita ja Amerikassa ihan pennosia) ja poika sai uudet hienot lenkkarit; minä suuri suunnistusihme tietenkin eksyin enkä koskaan päässyt Guessin outletiin asti, mutta ostin sentään lohdutukseksi veikeän, iloisen raidallisen paidan Gapilta. Mainittakoon, että myöhemmin matkan aikana pääsin kuin pääsinkin myös Guessin tehtaanmyymälään, missä mahdollisesti pimahdin hieman: kiikutin kassalle kolme (3) paria farkkuja, yhden paidan, suuren olkalaukun ja aurinkolasit, ja pulitin tästä koko satsista aika lailla sen verran, mitä Suomessa maksaisivat yhdet normaalihintaiset Guess-farkut! (Huom.: Jatka vain lukemista; lupaan, etten puhu ostoksista tämän enempää! Enkä ainakaan tunnusta, että meidän täytyi  paluumatkalla laittaa käsimatkatavaralaukkummekin ruumaan, ja silti meinasivat painorajat ylittyä...)

Ensimmäiseksi illaksi miäs oli varannut meille liput Orlando Magicin koripallo-otteluun. Koripallo ei täällä koto-Suomessa lukeudu aktiivisimmin seuraamiimme lajeihin, mutta miäs oli muinoin työmatkallaan Dallasissa käynyt NBA-peliä katsomassa ja kehui tunnelmaa huikeaksi. Lupaavasti alkoi otteluilta Orlandossakin: miäs ja poika pääsivät poseeraamaan Magicin cheerleadereiden kanssa. Itse ottelu osoittautui kuitenkin sekä urheilullisesti että tunnelmaltaan odotettua laimeammaksi – eivätkä ne cheerleaderit edes käyneet taukojen aikana kentällä hetkuttelemassa – joten lähdimme ennen viimeistä neljännestä jo hotellille. Aikaero vaati vielä veroaan, varsinkin lapselta.

Olihan siellä äidillekin silmäniloa

Sitten päästiin vihdoin asiaan – teemapuistoihin!

Universal Orlando käsittää kaksi erillistä, joskin aivan vierekkäin sijaitsevaa aluetta: Universal Studios ja Islands of Adventure. Molemmat alueet ovat vähintäänkin suuren suomalaisen huvipuiston kokoisia, joten kannattaa varata kokonainen päivä kummankin läpikäymiseen – sesonkiaikana jopa useampi, sillä pahimmillaan suurin osa ajasta voi mennä jonottamiseen. Meillä ei tätä ongelmaa ollut, koska olimme liikkeellä todella hiljaiseen aikaan; lauantaisella visiitillämme oli sentään jonkin verran jonoja, mutta kun palasimme paikalle maanantaina, pääsimme oikeastaan kävelemään joka ainoaan laitteeseen ihan suoraan, jonottamatta hetkeäkään! Sesonkiajan ulkopuolella matkustamisessa on toki se kääntöpuoli, että jotkin suosikkilaitteet saattavat olla huollossa ja pois käytöstä. Mekin koimme muutamia tällaisia pettymyksiä, mutta uskon, että jonotukselta välttyminen kellauttaa kokonaisuutena vaa'an reilusti plussan puolelle.

Universal Studios on puiston vanhempi osio, joskin sekin uusiutuu jatkuvasti. Siellä on yksi perinteinen vuoristorata, Hollywood Rip Ride Rockit, johon suuntasimmekin poitsun kanssa ihan ensimmäiseksi. Poika oli etukäteen jännittänyt kovasti, pääseekö hän vuoristoratoihin – hän oli tuoreimmassa kouluterkkarin mittauksessa paljain jaloin 137,5 cm pitkä, eli esimerkiksi Särkänniemen vuoristoratojen pituusrajasta uupuu vielä muutama hassu sentti. Varmuuden vuoksi hän oli sonnustautunut oikein paksupohjaisiin lenkkareihin, mutta pituusraja olikin vain 51 tuumaa eli n. 130 cm, joten heittämällä mentiin sisään. Ja ulos. Ja ylös ja alas ja ympäri... Hiuuuuu vain, hauskaa oli! En ollut itsekään ajellut vuoristoradassa aikoihin (koska miähellä ei kestä pää ja pojalla siis ei ole mitta riittänyt) enkä muistanutkaan, kuinka hurjasti siitä vauhdin hurmasta tykkäänkään.

Muut osion laitteet ovatkin pääosin 3D-ja-risat-simulaattorityyppisiä, muiden aistien tukemaan visuaaliseen illuusioon perustuvia elämyksiä. Nekin olivat minusta järjestään huikean hienoja kokemuksia. Onpahan kuulkaa kummitusjunien maailma kehittynyt melkoisesti sitten lapsuuteni päivien – silloin sitä kiljahdeltiin naamaa hipoville villalangan pätkille, vaan nykytekniikkapa täräyttää autonnokalle valtavan robottihirviön, joka ampuu hurjan tulipallon suoraan päin näköä niin, että kuumuuden tuntee konkreettisesti naamallaan!

Minusta Universal Studiosin hienoin osa oli uusi Simpsons-alue, ja Simpsons Ride oli yksi suosikkilaitteistani koko reissulla.

Islands of Adventure puolestaan koostuu toinen toistaan upeammin toteutetuista teema-alueista: Marvelin supersankareiden maailmasta siirrytään hulvattomaan sarjakuvaympäristöön, sieltä edetään Jurassic Parkin kautta Tylypahkan kylään ja edelleen Tuhannen ja yhden yön tunnelmiin, mistä putkahdetaankin erityisesti pikkulapsille suunnattuun Dr. Seussin väri-iloitteluun.
Alue on jo visuaalisestikin niin riemastuttava, että pelkästään sen läpi kävelemällä ainakin tällainen "kun silmä lepää niin sielu lepää" -tyyppi kokee jo saavansa täyden vastineen rahoilleen. Mutta elämyksen kruunaavat vielä lukuisat mahtavat laitteet, joista minun kirjoissani ykkössuosikeiksi nousivat vuoristoradat Dragon Challenge ja Incredible Hulk sekä simulaattoriseikkailut Harry Potterin ja Hämähäkkimiehen seurassa. Lisäksi miäs kehui, että täkäläistä Tukkijokea ja Koskiseikkailua vastaavissa vesivehkeissä totisesti kasteltiin koko rahan edestä eikä turhia pirskoteltu (minä kun tykkään leikkiä vesileikkini mieluiten uikkareissa uima-altaalla, jätin nämä kyydit suosiolla perheen miehille vain). Tämä oli minun mielestäni ylivoimaisesti mahtavin kohde koko reissulla!

Marvel Superhero Island

Seuss Landing

Tylypahka

Floridan talvisää voi ailahdella aina 30 asteen helteistä ukkosiin, kaatosateisiin ja kymmenen asteen tuntumassa kyhjöttäviin lämpötiloihin. Meidänkin lomaviikkoomme mahtui kaikkia yllämainittuja säätiloja, mutta yleisesti ottaen voimme sanoa sään suosineen meitä. Erityisen helteiseksi povattuna sunnuntaipäivänä suuntasimme yhteen alueen lukuisista vesipuistoista, Sea Worldin Aquaticaan. Se olikin sangen miellyttävä paikka – ja näin talvisaikaan myös miellyttävän vähäväkinen, eli liukuihin pääsi sangen pienellä jonottamisella ja uiskentelu onnistui suhteellisen väljissä oloissa. Miäs kyllä harmitteli, että liukumäet olivat hieman kesynpuoleisia hänen makuunsa; taisivat ne sitä ollakin, koskapa minäkin uskalsin laskea melkein kaikista ja nautin menosta suuresti.

Katson autiota... vesipuistoallasta

Orlandon Disney Worldiin kuuluu yhteensä neljä eri teemapuistoa: Magic Kingdom, Epcot, Animal Kingdom ja Disney's Hollywood Studios, mutta meidän matkaohjelmaamme mahtui vain yksi niistä. Järkeilimme, että Universalillahan olimme jo käyneet, joten Hollywood Studion voisi jättää väliin, Epcot taas vaikuttaa lähinnä aikuisille suunnatulta, ja eläimiähän olemme nähneet maailman sivu (sitä paitsi Orlandossakin oli ohjelmassa vielä käynti Sea Worldissä) – joten valintamme osui Magic Kingdomiin.

Sen voisi oikeastaan kuitata kahdella sanalla: väärä arpa! Paikka oli selvästi paljon paljon pienemmille lapsille suunnattu, ja sitä vaunukansaa ja tiipero-taaperoa siellä sitten riittikin aivan ähkyksi asti (sen ikäisten lasten kanssapa ei paikallistenkaan tarvitse ajoittaa huvipuistoretkeä koulujen loma-aikaan). Laitteet olivat myöskin taapero-kaliiperia, ja lisäksi niihin oli tolkuttomat jonot, eikä itse alue edes ollut ulkoasultaan kovinkaan kummoisen näköinen. Aivan valtava pettymys (toki oma moka, olisi pitänyt perehtyä puistojen sisältöön etukäteen vielä tarkemmin - ja me kun nimenomaan odotimme lapsen varttuvan tarpeeksi isoksi)!

Väkee ku pipoo eikä sitte juur muuta

Kuten jo mainitsinkin, viimeisen Orlando-päivämme vietimme Sea Worldissä. Varsinkin me vanhemmat olimme etukäteen odottaneet kaikkein eniten Free Willy -elokuvan tähden, Shamu-valaan, tapaamista. Poika puolestaan oli tehnyt hyvinkin perusteellista taustatutkimusta ja osasi innosta piukeana odottaa Manta- ja Kraken-vuoristoratoja.

Vaan eipä menny ihan kuin Strömsössä sekään: Shamu-esityksen katsomoa remontoitiin, joten esitykset oli peruttu. Tämän kyllä olimme saaneet selville jo etukäteen, ja pettymystä lievitti hieno mahdollisuus päästä pällistelemään valaita aivan kosketusetäisyydeltä altaan lasiseinän läpi. Tosin melkoinen illuusion pirstaloituminen koettiin, kun kysäisin henkilökunnan edustajalta, mikä altaan valaista olikaan se tähti-Shamu itse, ja sain kuulla, että valaat ovat itse asiassa Shamuja kaikki, se on niiden "sukunimi", eikä yksikään niistä ole esiintynyt missään elokuvassa; ei Willy-valas kuulemma koskaan ole Orlandossa asunutkaan. Mistä lie olimmekaan moista päähämme saaneet?

Shamu up close

Sen sijaan yllätyksenä ja vielä suurempana pettymyksenä tuli se, että Manta-vuoristorata oli juuri sinä päivänä huollossa. Onneksi sentään Kraken kulki, ja mahtavaa kyytiä tarjosikin, jälleen kerran täysin jonottamatta. Lisäksi ihastuimme sydänjuuriamme myöten pingviineihin, joita pääsi ihastelemaan ihan lähietäisyydeltä ilman mitään välilaseja (mistä syystä alueen lämpötila oli nollassa ja ilmassa leijui messevä sillin aromi, mutta valloittavat pingviinit veivät voiton olosuhteista), näimme delfiini-show'n (joka oli sivumennen sanoen huomattavan huono, lähinnä wannabe /nevergonnabe/ cirque du soleil -ihmisshow) sekä merileijona-show'n, jolle sai nauraa vatsa kippurassa ja maskarat poskilla, ja isä ja poika pääsivät myös syöttämään delfiinejä. Ja juuri kun poika kipitti ikionnellisena ja läpimärkänä ulos Journey to Atlantis -vesivuoristoradasta, repesi taivas ja alkoi kaatosade.
Totesimme, että siitä vain, antaa sataa, me olimmekin nähneet tarpeeksi – oli aika suunnata auton nokka takaisin kohti Miamia.

Miamissa viivyimme vielä yön yli ja kävimme katsomassa Florida Panthersin pelin. Valitettavasti meidän oman kylän poika, olympialaisissa loukkaantunut Alexander Barkov Jr., ei ollut pelissä mukana ja (ehkä juuri siksi?) Panthers lopulta hävisi ottelun, mutta kylläpä meille jääkiekkomatsi aina maistuu.

Sellainen oli meidän hiihtolomaseikkailumme Floridan lämmössä. Hieno kokemus oli, voin suositella ainakin muille lapsenmielisille huvipuistojen ystäville!