Tämän tilanteen myötähän pääsimme osallisiksi suorastaan tavallisten perheiden ongelmasta eli siitä hankalasta yhtälöstä, että lapsi on lomalla mutta aikuiset töissä. Onneksi voimme hyödyntää myös sitä ehkä kaikkein tavallisinta ratkaisuakin: köijäsimme muksun ensimmäiseksi lomaviikokseen mummolaan. Meidän tapauksessamme tämä onkin ihan win-win-win-ratkaisu: lapsi viihtyy maalla mummilan moninaisissa puuhissa ja arvatenkin isovanhempiensa perusteellisen hemmottelun kohteena, mummi ja vaari iloitsevat jälkikasvunsa eloisasta seurasta - ja isi ja äiti saavat painaa duunia minkä ehtivät. Jeejee.
Lapsenkaitsennallisten seikkojen lisäksi olen taas hoksannut monta muutakin juttua, jotka puhuvat kotitoimistossa yksin yrittämisen autuuden puolesta. Kuten nyt esimerkiksi pyykinpesu. Miten työssäkäyvät voivat arkena pestä pyykkiä ja kuivattaa sitä ulkona? Jos koneen saa edes käyntiin vasta neljän jälkeen, eiväthän ne pyykit mitenkään ehdi kuivua ennen yökastetta!
Vaan kyllä minä edelleen siellä toimistolla viihdyn. On kieltämättä ihan mukavaa vaihtaa välillä hieman maisemaa, kuunnella muiden ihmisten ääniä, käydä työmaaruokalasta ostamassa vichypullo ja suklaapatukka. Usein on käynyt niin, että juuri kun olen löytänyt itseni tuijottamasta täysin apaattisena seinää kykenemättä liikauttamaan yhtäkään aivosolua työn suuntaan, yhteyshenkilöni poikkeaa vaihtamaan pari sanaa työstä ja välillä kaiken maailman muistakin asioista - ja sen jälkeen jaksaakin taas vähän matkaa painaa duunia. Mukavat ihmiset ovat mukava asia.
Mutta tiedättekö, mikä minusta on toimistotyössä kaikkein mukavinta? (Miästä jossain määrin huvitti tämä havaintoni.) Se, että saa aamulla laittaa kengät jalkaan!
Ostinkin niitä kaksi uutta paria. Kestäähän tämä toimistorupeama todennäköisesti parisen viikkoa. Ja sen jälkeenkin on kesä.
Sekä ballerinat että korkkipohjasandaalit Aleksi 13:sta, nilkkakoru parin vuoden takaiselta Thaimaan-matkalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti