- Me ostettiin vene! Saatiin ihan älyttömän halvalla, eikä kaljaakaan tarvinnu itte maksaa!
Jep. Kerrankos sitä nyt lähtee ihan tuikitavalliseen lätkäpeliin ja palaakin kotiin veneen omistajana - sellaistahan voi sattua ihan kelle tahansa, vai mitä. Ja hei, ihan kokonaisen kaljatuopin (6 €) vielä sai kaupan päälle, kyllä se nyt oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä!
Ei tämä diili nyt ihan niin hämäräperäinen sentään ole kuin miltä se saattaa äkkiseltään kuulostaa. Kyseinen vene kuului tämän miähen kaverin isälle, joka ei sitä enää tarvinnut ja halusi antaa sen hyvään uuteen kotiin tosiaankin ihan muodollista korvausta vastaan. Miäs ja kaveri olivat venettä edelliskesänä koekäyttäneetkin kaksipäiväisen uistelukilpailun ajan ja olivat toki muutenkin riittävän hyvin selvillä sen historiasta. Eikä se sinänsä ollut edes heräteostos; onhan miäs veneen ostosta haaveillut jo vuosia, oikeastaan siitä asti kun näille nykyisille asuinsijoillemme muutimme. Joten mikäs siinä, ihan iloinen perhetapahtumahan se oli.
Toki sitten piti hankkia traileri, jolla uutta perheenjäsentä voi kärrätä veden ääreen aina tarpeen mukaan - emmehän me lähelläkään mitään rantaa asu. Eikä meidän autossamme kyllä ole edes peräkoukkua, jolla sitä paattia voisi hinata, eli sen kakkosauton hankinta tuli nyt sitten ehdottoman ajankohtaiseksi (vaikka kaverilla sentään on koukullinen auto ensi hätään). Lisäksi tarvittiin ihan välttämättä ainakin pressu, vapatelineitä ynnä käsittämättömät määrät kaikkea muuta kalastusrompetta; pelastusliivit sentään saatiin veneen mukana. Ihan hurjan edullinen hankinta siis kaiken kaikkiaan (mutta ei nyt unohdeta sitä kaljatuoppia!).
Mutta tuossa se nyt sitten pihassa seisoo.
Nimihän sille pitäisi tietysti keksiä. Minä ehdotin, että se voisi olla Hassi. Koska a) veneethän on tapana nimetä naisten mukaan, b) se on vihreä ja c) siihen on jo hassattu ja arvatenkin tullaan jatkossakin hassaamaan ihan riittävästi rahaa ja varsinkin aikaa (ja d) se jossain määrin ärsyttää minua). Mutta kuulemma minulle ei anneta sanan sijaa vaan omistajat nimeävät purkkinsa itse.
Minähän en TOD ole kalanaisia (en pysty koskemaankaan kalaan edes valmistaakseni sitä ruoaksi, saati sitten syömään sitä), mutta ehkä tuolla voidaan joskus lähteä ihan tavalliselle retkelle. Teen oikein muumimammamaiset eväät ja levitetään ruudullinen viltti jonkun idyllisen saaren rantaan, pulahdetaan uimaan ja nautitaan kesästä (lue: miäs kalastaa kuitenkin kaiket matkat ja sitten niitä limaisia kalanraatoja on veneen nurkat täynnä, ruoka menee matkan aikana ihan mähmäiseksi ja kalanraadot vievät kyllä ruokahalunkin, muksu ei suostu lopettamaan uimista ja lähtemään pois ilman kolmatta maailmansotaa, tulee vilu ja paarmat puree...).
Näinköhän koirasta kehkeytyy kunnon laivakoira?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti