(ihan kuin minulla olisi viime aikoina täällä blogissa ollut tuo kasvu-aihe lähes jonkinlaisena teemana - no mutta, sitähän se kaikki on, vai mitä)
Pääsin vihdoin terveydenhoitajan pakeille siihen keski-ikäistarkastukseeni. Yllättävän perusteellinen keskustelu se olikin, kesti täyden tunnin! Suurimmalta osin keskustelu oli toki aika läpihuutojuttu, koska yleisessä terveydentilassani ja elämäntilanteessani ei sanottavampaa vatvomista ole. Olin saanut ennalta täytettäväksi vinot pinot taustalomakkeita esimerkiksi diabeteksen ja päihderiippuvuuksien riskitekijöistä, ja niiden suhteen olen (normaalipainoisena, -kuntoisena ja suunnilleen myös -järkisenä ihmisenä) sangen selvillä vesillä.
Ja koska neuvolassa oltiin, niin toki minulta katsottiin myös paino ja pituus. Mittatikun alle asettautuessani sanoin terkkarille jo valmiiksi sen mitan: 167,5 cm. Ehei, vaan 168,2 cm, vastasi terkkari. Mitä ihmettä, onko minun ryhtini muka parantunut noin paljon liikuntaharrastuksen myötä?!? Terkkari kysäisi rauhallisesti, milloinkas minut on viimeksi mitattu. Ehh niin, koulussa... Hä hää, minäpä olen sen jälkeen vielä kasvanut! Eli olenkin siis paljon suurempi ihminen kuin olen aina luullut olevani!
Käynnin kiinnostavin anti ja suurimmat etukäteisodotuksenikin liittyivät kolesteroliarvoihin, joita minulta ei ollutkaan koskaan ennen mitattu. Ja niinhän sitten kävi ilmi, että kokonaiskolesteroliarvoni on ihan normaalitason ylärajoilla. Että jos en äidiltä juuri muuta perintöä saanutkaan niin sukurasitteena kulkevan alttiuden sydän- ja verisuonitauteihin nyt ainakin, kiitti vain. Sinänsä syytä huoleen ei ole, varsinkin kun hyvän kolesterolin määrä on oikein hyvä, mutta onhan tähän asiaan kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota.
Erityisesti minua ravisteli terveydenhoitajan toteamus, että innokas kuntoiluni on tällä hetkellä minun pelastusrenkaani - jos en liikkuisi näinkin aktiivisesti kuin nyt liikun, kokonaiskolesteroliarvoni huitelisi kuulemma todennäköisesti seiskan tietämissä (se normaaliarvon rajahan on 5). Eli jos vaikka loukkaannun, sairastun tai ihan rehellisesti vain laiskistun liikunnan suhteen, minulla on edessä hyvin radikaali ruokaremontti, jos meinaan hengissä pysyä. Tuuminkin, että on parempi tehdä pientä hienosäätöä elintapoihin jo näin ennakoivasti. Tiedän, että minun tapauksessani suurin kolesterolinnostaja on punainen liha. Vedeneläviin en kyllä vieläkään lupaa kajota, mutta kasvispäiviä voisin lisätä (esim. juurikin niihin päiviin, kun perheen miesväki syö sitä kalaa) ja esimerkiksi kinkusta leivän päällä voin ihan hyvin luopua kokonaan tai kokeilla vaikka niitä kana- ja kalkkunaleikkeleitä.
Pidin aiheesta pitkän saarnan kotosalla kauppalappua kootessani. Miäs ja poika nyökkäilivät ja mumisivat hyväksyvästi (lue: suurin osa räpätyksestä meni suoraan yli hilseen, loputkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos). Hyvin tyytyväisenä yleviin ajatuksiini ja päätöksiini suuntasin siis ruokakauppaan. En ollut ihan vielä keksinyt, mitä loppuviikosta söisimme, mutta ajattelin, että kaupassa varmaan elintarvikkeet kertoisivat minulle, mitkä niistä halusivat juuri tällä kertaa meidän ruokapöytäämme. Ja kertoivathan ne. Tosi kovalla äänellä muuten kertoivatkin.
Ostin lihapiirakoita ja nakkeja. Jotka tarjoilin juustolla ja majoneesilla höystettynä.
Koska kaiken muun hyvän ja terveellisen ohella on ehdottoman tärkeää myös nauttia elämästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti