Jytää jäähallissa

Minun miäheni on varsinainen TicketMaster: yksikään lempibändin keikka ei mene häneltä ohi silmien eikä yhdenkään sellaisen keikan lippu sivu suun. Erinomainen ominaisuus miehessä, etten sanois!

Kun taannoin uutisoitiin, että Apulannan jäähallikeikat myytiin loppuun silmänräpäyksessä, miäheni ei silmä ei räpähtänyt. Tästä pystyin vetämään melko vahvoja johtopäätöksiä siitä, mitä joulupukki minulle toisi. Ajattelin kaikessa hiljaisuudessa täydentää teemaa ja ostin puolestani miähelle joululahjaksi Apulannan kirjan ja pari juttua bändin fanikaupasta. Hykertelin mielessäni: ei sitä turhaan sanota, että puolisot täydentävät toisiaan.

Kun sitten jouluaattona availimme lahjojamme, ojensin ylpeänä miähelle kirjapakettini. Hän hymyili vinosti ja ojensi minulle epäilyttävän samannäköisen paketin todeten, että ehkä meidän kannattaisi avata ne paketit yhtä aikaa. Ja kyllä vain, se samainen Apulanta-kirjahan niistä paljastui molemmista. Paitsi että minun kirjani välissä tosiaan olivat myös ne keikkaliput.

Sitähän voisi melkein tuumata, että me kaksi sovimme yhteen, kun ajatuksemme kulkevat aika samaa rataa.

Tänä viikonloppuna se Apulannan jäähallikeikka sitten oli. Joululahjaani kuului myös majoitus hyvässä hotellissa (sekä pojan majoitus mummolassa ja koiran kennelissä). Meillä oli siis ihana pieni kahdenkeskinen kaupunkiloma!

Olimme viimeksi marraskuussa Tampereen Pakkahuoneella katsomassa Apulantaa. Siellä pääsimmekin sangen lähelle lavaa, ja vaikka ympärilläni oli salin täydeltä ei-tehrä-tästä-ny-numeroo-hämäläisiä, jotka takuuvarmaan tyyliinsä töjöttivät eleettöminä kuin Hämeensillan patsaat, en antanut sen häiritä (lue: hillitä) itseäni vaan jytäsin ja jorasin mukana aivan täysin rinnoin. (Minullahan on tästä aiheesta aikaisempaa kokemusta.) Siitä keikasta jäi aivan ekstaattinen fiilis!

Jäähallikeikan ohjelmisto oli pitkälti sama kuin Pakkahuoneellakin. Suuren tilaisuuden kunniaksi ohjelmaan oli ympätty jonkin verran pyrotekniikkaa ja tanssijoita, jotka täydensivätkin kokonaisuutta mukavasti.

Zombeja!

Puolivälin tienoolla nähtiin ehkä illan apulantamaisin ohjelmanumero. Bändin pojat tietysti tarvitsivat parin minuutin hengähdys- ja juomatauon yli 2,5-tuntisen keikan lomassa, ja pystyin sieluni silmillä näkemään sen suunnittelupalaverin, jossa asiaa ideoitiin: "Senkun painellaan hetkeksi pois lavalta." - "No mitäs se yleisö sit sillä aikaa katsoo ja kuuntelee?" - "Hmmm... no täräytetään vaikka pari tykinlaukausta!" Lavalle tosiaan nousi kuin tyhjästä isoja tykkejä esittäviä rakennelmia ja ilmoille kajahteli vaikuttavia jysähdyksiä, jotka eivät liittyneet yhtään mihinkään yhtään mitenkään (mutta saattoivat ehkä aiheuttaa herkimmille katsojille ylimääräistä alushousupyykkiä). Muutaman jysärin jälkeen pojat palasivat lavalle ja jatkoivat soittamista, aivan kuin mitään välisotaa ei koskaan olisi ollutkaan.

Tie pelastaa...

Lisämausteista huolimatta Apulanta veti myös jäähallikeikkansa samalla hengellä kuin kaikki muutkin keikkansa: musiikki edellä. Turhia puheita ei pidelty, mitä nyt Toni Virtanen sanoi ehkä parisenkymmentä kertaa "Tosi kiva kun pääsitte tulemaan". Bändi esiintyi hieman vahvistetussa kokoonpanossa, johon kuului esim. viulutrio, ylimääräinen kitaristi sekä kosketinsoittaja, mutta edes muusikoiden esittelyyn ei turhia löpinöitä tuhlattu. Kitaristi-Paulin komeuteen sentään kehotettiin kiinnittämään huomiota, mutta esimerkiksi sitä kosketinsoittajaa ei edes mainittu nimeltä eivätkä valonheittimetkään kovin usein hänen ylitseen pyyhkäisseet. Itseäni jäi suorastaan vaivaamaan, kukahan siellä lauloi joissakin biiseissä taustoja - teki sen nimittäin huomattavan hyvin! 

Myöskään vierailevia tähtiä ei nähty (eli toivottavasti kukaan ei ollut tullut paikalle kuullakseen Paula Vesalaa tai Vesku Loiria), lukuunottamatta encorena esitetyn Hei hei mitä kuuluu -biisin ajan basson varressa heilunutta Tuukka Temosta, jonka "sokerihumalainen steroidipesukarhu" -tyyppinen energiapläjäys oli sangen riemastuttavaa katsottavaa. Apulantahan vaihtoi vastikään jälleen basistia, ja vaikka tämä uusi alaäänivastaava Ville ei ihan yhtä silmäystävällinen tapaus olekaan kuin edeltäjänsä, niin läskibasson kanssa (Virtasen sanoin "Villellä on toi iso viulu") hän teki ainakin minuun suuren vaikutuksen!

Kokonaisuutena sanoisin, että keikka jäi kuitenkin tasolle "ihan kiva". Tämä saattoi toki johtua siitäkin, että tällä kertaa meillä oli istumapaikat kaukana yläparvella, joten mahdollisesti äänentoistoa ei ollut saatu optimoitua enää niille riveille. Niin tai näin, hieman jäi sellainen olo, että musiikillisesti keikka ei sittenkään ollut ihan sitä vahvinta Apulantaa - mutta hieman heikompanakin päivänä Apulanta toki tarjoaa aina takuuvarmasti hyvää fiilistä koko rahalla.

Kyllä kannatti käydä kansakuntamme pääkaupungissa taasen.