Uutta putkeen

Kulunutta vuotta kelaillessani kaivoin blogin uumenista esiin vuoden takaisen listan asioista, joita en luvannut. Ja hyvä olikin etten luvannut, melkoista itseruoskintaa olisi muuten joutunut harjoittamaan. Enpä taida siihen listaan enää palata sen enempää kuin toteamalla, että hunajabroileri-tuorejuustokastiketta en sentään tosiaan tehnyt kertaakaan koko vuonna. Jei minä.

Sangen tavanomainen vuosihan 2014 oli, matkalle mahtui niin myötä- kuin vastamäkiäkin (olen muuten usein miettinyt, kumpi osa tuossa metaforassa edes tarkoittaa hyviä ja kumpi huonoja aikoja; alamäkeen on tietysti kevyempi mennä kuin ylämäkeen, mutta toisaalta taas alaspäin luisuminen ei yleensä ole myönteinen asia - onks kellään tiatoo etymologiasta?), enimmäkseen tasaista. Eli juuri sitä mitä aina toivonkin. Uskallan sanoa, että keskimäärin oli hyvä vuosi.

Vuoden päällimmäiseksi saavutukseksi koen tämän:

Kuvassa on siis HeiaHeian yhteenveto vuoden treeneistäni (kaikki lajit -lista ei ole kuvassa kokonaan, yhteensä listalla on 19 lajia, mukana mm. juoksumattoa, GRIT-treenejä ja hiihtoa). Keskimäärin olen siis tehnyt suunnilleen yhden treenin joka toinen päivä, mikä on minusta ihan hyvin. Tahti on mukavasti tiivistynyt sen jälkeen, kun hankimme toisen auton, jonka ansiosta minun ei enää tarvitse sovittaa omia jumppa-aikataulujani pojan ja miähen treeneihin yhtä orjallisesti kuin ennen. Näin ollen uskoisin ja toivoisin tälle vuodelle kirjaavani vieläkin korkeammat lukemat. Ja vaikka en edelleenkään lupaa enkä vanno mitään enkä halua asettaa konkreettisia tavoitteita, niin kyllä se sana "puolimaraton" aika tiuhaan ajukoppani läpi viuhahtelee. Ans kattoo ja saas nährä.

Ja sitten heti perään koen syyllisyyttä yllä mainitusta asiasta. Olenpa itsekeskeinen pskiainen, kun ensimmäisenä mielessäni pyörii vain oma napa ja sen välitön lähiseutu. Into piukassa käytän suunnilleen kaiken mahdollisen joutoajan maallisen tomumajani vaalimiseen, kun samaan aikaan tämä konkreettisesti koko perheen asumiseen käytettävä majanen saa tomuttua enempi/vähempi kaoottisessa olotilassa.

Joo, onpa hyvä etten ole missään vaiheessa edes yrittänyt luvata opetella antamaan itselleni vähän enemmän armoa.

Ei vaan, jäi menneestä vuodesta toki muitakin hienoja muistoja kuin hikirääkkiä. Kuten nyt mahtava Floridan-matka huvipuistoineen ja muine upeine elämyksineen. Miami on edelleen yksi suosikkipaikkojani maailmassa.

Myös pojan jääkiekkoharrastus on uuden joukkueen myötä yhä suuremmassa osassa elämässämme, ja pelkästään positiivisessa mielessä. On ollut hienoa seurata juniorin kehitystä hyvässä valmennuksessa, jos kohta paljon entistä kovempaa panostusta se on vaatinut niin pojalta kuin vanhemmiltakin. Pitkien treenien jälkeen jässikkä rojahtaa keittiön pöydän ääreen ja tokaisee "Ruokaa pöytään, nainen!" - ja minä kiikutan sen nenän eteen munakokkelia suurta äidillistä ylpeyttä tuntien. Lapsestani on kehittymässä aito urheilijanuorukainen! Myös joukkueen syksyinen turnausvoitto on jäänyt vahvasti mieleen minullekin; voin vain kuvitella, miten iso asia se on pojalle.

Näinkin ei-perhekeskeiseksi ihmiseksi huomaan myötäeläväni lapseni iloja hyvin vahvasti.

Vuosi 2015 jatkanee aika pitkälti samaa linjaa edeltäjänsä kanssa, keskeisinä elementteinä työ (jota toivottavasti riittää edelleen yhtä mukavasti kuin viime vuonnakin), urheilu eri muodoissaan sekä matkustelu.

Mitään en lupaa enkä tavoittele, mutta hiljaa ja varovasti toivon, että alkanut vuosi kulkisi edelleen mukavan tasaisissa maastoissa.

TASAISTA TIETÄ, ILOA JA VALOA TOIVON MYÖS KAIKILLE LUKIJOILLE!