keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Viinilaatikko revisited

Kyse on siis siitä kuuluisasta, omin pikku rähmäkäpälin tuunatusta The Viinilaatikosta (jos joltain on tämä suuri menestystarina päässyt menemään ohi, niin sen voi kerrata täältä).

Kynttiläkausi alkaa olla taas takanapäin, joten viinilaatikkokin oli jo kannella suljettuna odottelemassa kesävarastoon siirtoa. Mutta niin hieno ja käytännöllinen kapistus kuin se onkin, se ei jostain syystä kuitenkaan itse sinne varastoon kävellyt. Ja kun yhtälöön lisätään se näköjään jo vakioksi muodostunut tosiseikka, että rairuohoni ei tänäkään vuonna suostunut itämään, niin siitähän se ajatus sitten lähti...





Hellävaraisesti irrottelin ruukkunarsissiasetelmasta yhden yksilön ja istutin sen muovimukiin, jonka pohjan rei'itin ja sijoitin suojaruukun virkaa toimittavaan pahvimukin (kyllä, ymmärrän että mukit olisi ollut järkevämpi sijoittaa toisin päin, vaan kun ne eivät menneet sisäkkäin kuin tässä järjestyksessä). Kaivoin mukin ruukkurakeiden sisään, naamioin näkyviin jäävän osan kaistaleella kreppipaperia ja ripottelin juurelle koristemunia.

Ja ta-daa, iloista pääsiäistä!

2 kommenttia:

- S - kirjoitti...

Hieno on pääsiäisversionakin!
Kyllä sun kohta pitää jo polkaista joku kotoilukirja tms. ;)

Hyvää pääsiäistä!

Careliana kirjoitti...

Hö höö, kotoilukirja! Kiitos kehuista, toivotuksista sekä varsinkin pääsiäisen toistaiseksi makeimmista nauruista, -S-!