lauantai 30. toukokuuta 2015

Jo joutui armas aika

...ja sen myötä joutui taas niin moni mielensä pahoittamaan.

Kun niitä stipendejä annetaan kouluissa. Ihan väärille oppilaille ne aina menevät. Ja onhan se nyt ylipäätään vähän sopimatonta tai vähintäänkin epäsuomalaista sillä lailla ketään esille nostaa. Pahasta on menestys, kyllä se vaatimattomuus vain paljon enemmän kaunistaisi.

Kyllä ei kuuluisi enää stipendien muodossa lisähuomiota antaa niille, joiden keskiarvo hipoo kymppiä. Nehän ovat saaneet jo yllin kyllin hyvää mieltä niistä kympeistään pitkin kouluvuotta! Ja monet niistä sitä paitsi nyt vain sattuvat olemaan jotenkin epätavallisen lahjakkaita tai muuten vain sopimattoman hyväosaisia, että eivät kyllä mitään kiitosta tai hyvää mieltä edes ansaitse.

Ja entäs sitten nämä taitoaineet! Ettäs kehdataankin palkita sellaisia, jotka menestyvät urheilussa, musiikissa tai kuvataiteissa. Epäreiluuden huippu! Jos ei ole sattunut syntymälahjaksi absoluuttista sävelkorvaa, erityisen nopeita tai kestäviä geenejä tai tavattoman hyvää silmä-käsikoordinaatiota saamaan, niin eipä ole mahdollisuuksia moisiin, ei vaikka kuinka tunnollisesti puurtaisi ja parhaansa yrittäisi.

Kyllä pitäisi kaikki lahjakortit ja kunniakirjat jakaa niille, jotka ovat enempi/vähempi ahkerasti töitä tehneet seiskojensa ja kahdeksikkojensa eteen. Ja niille takapulpetin terroristeille siitä hyvästä, että kaikesta huolimatta ovat kouluvuoden päätökseen räpiköineet. Tai sitten jättää vallan jakamatta, se tietysti olisi kaikkein tasapuolisin ratkaisu.

Anteeksi, mutta minä olen vähän eri mieltä.

Kyllä ne lahjakkaat ja onnistumaan tottuneetkin lapset ilahtuvat huomionosoituksista. Jos heidät sivuutettaisiin stipendienjaossa periaatteella tietäväthän he nyt muutenkin olevansa hyviä, niin eiköhän siitä pikemminkin välittyisi lapselle viesti, että turhaan on ponnisteltu ja parasta yritetty, kun paljon vähempikin olisi riittänyt. Sillä uskallan väittää, että suurin osa niistä kympin oppilaista ihan oikeasti kyllä painaa duunia niiden kymppiensä eteen!

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö stipendejä voisi ja kannattaisikin jakaa myös muilla perusteilla. Esimerkiksi eniten vuoden aikana keskiarvoaan nostaneelle tai muuten vain erityisesti tsempanneelle kuuluisi ilman muuta erityistunnustus! (Ja nyt konahtavat ne, joiden lapsilla ei ole keskiarvossa niin paljon nostamisen varaa, että pystyisivät tästä stipendistä kilpailemaan. Kyllä. Kauheeta on. Epäreilua.)

Meidän lähikoulussa jaetaan vuosittain vino pino stipendejä jos jonkinlaisista ansioista. Paras esimerkki tästä on "Rehtorin stipendi", jonka rehtori myöntää joka kevät jollekulle oppilaalle täysin mielivaltaisesti, milloin mistäkin syystä. Yhtenä vuonna stipendin sai tyttöryhmä, joka oli tehnyt hienon aerobic-ohjelman, toisena vuonna se annettiin pyöräparkin siistinä pitämisessä auttamisesta, ja kerran sen sai eskarin oppilas ihan vain siitä hyvästä, että hän on yleisesti ottaen niin ihana ja aurinkoinen tyyppi! Tämä on minusta aivan mahtava ajatus.

Eikä niitä taitoaineissa menestyjiäkään pidä unohtaa. Nykyäänhän esimerkiksi koululiikunnan uusi opetussuunnitelma kieltää Cooperin testin ja muiden fyysisten testien tulosten käyttämisen liikunnannumeron perusteena. Lisäksi monissa kouluissa on kuulemma periaate, että liikunnasta ei anneta kymppiä kenellekään, koska kaikilla ei ole siihen kymppiin mahdollisuuksia, vaikka miten kiltisti ja reippaasti yrittäisivät. Minusta tuo on suoraan sanottuna tyhmä ajattelutapa, varsinkin kun aika monet liikunnallisesti lahjakkaat lapset eivät välttämättä niin loista "akateemisissa" aineissa - varmaan heistäkin olisi kiva nähdä edes se yksi kymppi todistuksessa! Ja sama koskee tietysti myös musikaalisesti ja taiteellisesti lahjakkaita.

Me aikuiset tiedämme jo kokemuksesta, että alakoulun todistuksilla ei ole juuri muuta kuin sentimentaalista merkitystä myöhempää elämää ajatellen - mutta lapselle jokainen todistus on tosi iso merkkipaalu ja tärkeä saavutus! Onko se numeroarviointi oikeasti yksiselitteisen pahaa ja ahdistavaa suorituskeskeisyyteen painostamista, vai voisiko sen sittenkin nähdä neutraalina ohjastamisena, etenemisen osoituksena ja tehdyn työn kuvauksena?

Ja toivottavasti me aikuiset myös muistamme, että jokainen lapsi on täyden kympin lapsi omana itsenään, ihmisenä ja persoonana, oli siellä todistuksessa mitä numeroita tahansa!

2 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Mainio kirjoitus ! En olisi itse parempaan pystynyt, vaikka olisin yrittänyt. ;D

Meillä kävi niin, että Pienimmän koulussa annettiin stipendit hyvästä koulumenestyksestä, jotka - jälleen kerran - meni samoille oppilaille. Närkästystä. Isomman koulussa jaettiin myös näitä samoja plus vielä sellaiselle, joka oli nostanut keskiarvon seiskasta kasiin. Närkästystä.

Närkästystä siis lasten taholta. Meillä penskat ovat tasaisesti olleet aina se Melkein Paras (= ei koskaan stipendiä) ja Tasainen Ysi (= ei koskaan stipendiä), josta syystä aina jäävät nuolemaan näppejään. Siksi onkin olemassa Äidin stipendi, joka jaetaan kotona ja josta tulee parempi mieli, koska se on aina 1) riihikuivaa RAHAA ja b) summa on suurempi kuin mitä koulu jakaa. Eikä ikinä tosiaan ainakaan mikään typerä KIRJA !! ;)

Mutta joo, aina löytyy mielensäpahoittajia, vaikka miten päin yritettäisiin sitä kunniaa ja kannustusta jakaa. Onkin suoranainen ihme, että koulut enää uskaltavat niitä stipendejä antaa, kun nykyvanhemmat ovat sellaisia nillittäjiä. Mä ainakin henkilökohtaisesti olin oikein iloinen niiden lasten hyvästä mielestä, jotka stipendin saivat.

Niin, meillä ala-asteella on sellainen tapa, että luokka itse äänestää reiluimman kaverin, joka stipendin saa. Reilu peli, demokratia se on joka jyrää. Kannatan lämpimästi eikä lapsetkaan ole siitä koskaan olleet pahoillaan. Lisäksi ovat vielä niin viattomia, etteivät tajua äänestää itseään. Vielä.

Ja nyt pistän näppiksen säppiin. :)

Careliana kirjoitti...

No hei, kyllä ei ole oikeudenmukaista tuollainen, että luokka äänestää stipendin saajan! Entäs ne, jotka panostavat opiskeluun tai johonkin harrastukseen niin tosissaan, etteivät ehdi nuolesk... siis kaveerata luokkatovereidensa kanssa? Niin kerta.

Minun kouluaikanani sentään oltiin tarkkoina stipendien jaossa. Yhdeksännellä luokalla joka luokan parhaasta keskiarvosta annettiin stipendi. Kävi kuitenkin niin, että meidän luokan parhaan keskiarvon saanut tyttö sai Rotarien stipendin koko ikäluokan parhaasta todistuksestaan, joten hänelle ei haluttu antaa kahta stipendiä samasta aiheesta. Näinpä se parhaan keskiarvon stipendi meni sitten toiseksi parhaalle, eli minulle. Joka pokkasin siinä juhlassa kolme muutakin stipendiä (konekirjoituksesta, englannista ja ruotsista). Joo tota...

Meilläkin poika sai oman perheen stipendin (hän valitsi rahan sijaan uudet kuulokkeet) kiitokseksi huimasti parantuneista käytösarvioistaan (niin, tässä kunnassa ei suinkaan tyydytä antamaan yhtä numeroa käytöksestä, vaan siitä tulee kokonaan oma, erillinen todistuksensa, jossa on yksitoista (11!) kohtaa neliportaisella arvosteluasteikolla), eikähän niissä varsinaisissa numeroissakaan valittamista ollut. Hänelle itselleen tuntui jo se tosi hieno todistuskin riittävän palkinnoksi, hän kertoi suorastaan tanssahdelleensa kotiin sen kanssa. Mahtimukulahan tuo on!