sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Viisaus

Kerroin puolitutulle, että minulla on corgi. Hänen spontaani ensimmäinen assosiaationsa rodusta oli: "Eiks ne oo tosi fiksuja?"

Olin vähän että yhymmmjoo, että fiksu... ai tämä?

 ...siis tämä?
...jaa tää vai?

Kun meiltä jäi se koirakoulukin kesken, eikä muutenkaan ole liiemmin fiinejä käytöstapoja opeteltu. Mutta sehän kertoo kyllä yksinomaan kaksijalkaisen osapuolen fiksuudesta ja sen puutteesta eikä suinkaan koiran! Koira nyt vain on ihan pohjattoman seurallinen, se ha-lu-AA tervehtiä jokaikistä lenkillä vastaan tulevaa (= keskivahvoilla kiikareilla jossain päin horisontissa näkyvää) ihmistä ja koiraa (ja polkupyörää, mopoa, autoa, puuta, kiveä, kukkaa... satunnaisesti reitille osuvista jäniksistä nyt puhumattakaan). Ja meille kotiin tulijat ne vasta parhaita ovatkin! Ihme kyllä, kaikki vieraat eivät yksinomaan ihastu vaan jostain kumman syystä arimmat jopa hieman säikkyvät, kun vyötärön korkeudelta alkavaan eteisen oven ikkunaan pläjähtää mustavalkoinen, hörökorvainen X... Ja joo, se haukkuu. Se on paimenkoira ja sillä on ilmeisen paljon asiaa. Aina. Siinä suhteessa ei kyllä koira emännästään juurikaan eroa...

Kun oikein rupesin asiaa ajattelemaan, niin onhan tuo karvanakki oikeastaan eri fiksu, osaahan se vaikka mitä, vaikka ei edes ole opetettukaan!

Se odottaa aina lupaa, ennen kuin ryhtyy syömään. Se malttaa odottaa paikallaan (aikansa), vaikka namin pitelijä etääntyy. Se osaa leikin tuoksinassa pyynnöstä ryömiä jalkojen alta tai hypätä niiden yli leluaan hakemaan.

Osaa se oikeastikin tärkeitä taitoja. Erityisen hyvilläni olen siitä, että se tuntee käskyn STOP eli pysähtyy ennen tielle tms. paikkaan ryntäämistä eikä liikahda, ennen kuin saa luvan eli kuulee sanan "vapaa" (joskus täytyy välillä muistuttaa sanalla "odottaa"). Yhdistelmä stop - vierelle - odottaa toimii myös, jos hihnassa on liian kova meno niin, että meinaa koiralta henki salpautua ja emännältä käsi irrota (joskin useimmiten vapaa-sanasta se rynnäkkö yleensä jatkuu siitä mihin ennen stoppia jäätiin, huoh).

Koirakoulussa yritettiin opettaa erillistä käskyä tilanteisiin, joissa koira huomaa jonkin kiehtovan mutta kielletyn kohteen (tämähän on tärkeä taito esim. ajatellen niitä sosiopaattisia kusipääidiootteja, jotka levittävät maastoon rotanmyrkkysyöttejä). Tähän tarkoitukseen ehdotettiin esim. sanaa "jätä". Minä en missään vaiheessa ihan hiffannut, miksi koiralle pitäisi tätäkin varten eri käsky opettaa - meillä ainakin toimii se yleispätevä ei myös näissä tilanteissa. Ja jos koira sitten kuitenkin tulee pyydystäneeksi kitusiinsa jotain, mitä ei saisi, pyydämme luopumaan siitä sanalla "anna". Yleisimmin tätä käskyä tarvitaan ihan kotioloissa, kun koira onnistuu nappaamaan jonkun sukan, pipon tms. ihanan kielletyn kapineen. Voitonriemuisesti häntä pystyssä pitää kirmata muutama kierros kämppää ympäri, mutta sitten "anna" yleensä tehoaakin aivan ongelmitta, varsinkin jos tarjoamme vaihtariksi koirannamia. Mietipä omalle kohdallesi - kumpaa jäystäisit ennemmin, hikisukkaa vai herkkukeksiä?

Tässä eräänä päivänä huomasin iltalenkillä, että koira oli jossain vaiheessa onnistunut haalimaan hampaisiinsa ison luunkimpaleen (tiedä häntä, oliko se lintujen jostain roskiksesta tonkima vaiko jonkin luonnoneläimen raadosta peräisin). Kun kumarruin katsomaan, mikä sieltä suusta oikein pilkottikaan, koira rähähti jo tosi vihaisesti: "mun aarrrrrrrrrrre, tätä et muuten ota!!!" Totesin, että luun repiminen koiran suusta väkipakolla olisi ranteet auki -tason idea (kirjaimellisesti), joten pysäytin etenemisen ja sanoin anna. Suoraan sanottuna en siinä tilanteessa olisi kovin suuria summia vedonlyönnissä onnistumisen puolesta likoon pannut, varsinkaan kun edes vaihtarinamia ei ollut tarjolla. Ja rehellisyyden nimissä on todettava, että aika monta kertaa kyllä sain pyytää, mutta lopulta koira vain pullautti sen luun suustaan ja lähti ihan kiltisti jatkamaan matkaa ilman sitä! Olin kieltämättä aika häkeltynyt mutta tosi ylpeä koirastani!

Koiran ehkä ihanin taito on kuitenkin se, että jos se pyhäaamuna tulee sopimattoman aikaisin kostealla pikku kuonollaan töykkimään ja heräämistä ehdottelemaan, riittää kun tyynyn uumenista mutisee sanat "nukutaan vielä" - ja koira kömpii takaisin jalkopäähän (tai, okei, joskus tyynylle), käpertyy kerälle ja jatkaa uniaan siinä kuin me ihmisetkin.

Joo, on se oikeasti tosi fiksu ja muutenkin kaikin puolin ihana. Siis tää:

4 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Ihan täydellinen hän. <3

Ana kirjoitti...

:-))) Nam!

Careliana kirjoitti...

Joo, hän on täydellinen. Aina välillä täydellinen sekopää, mutta täydellinen yhtä kaikki. Ja herrrrkullinen. Kommenttejakin keräsi heti! :)

Nollavaimo kirjoitti...

Olen ikävän laiska kommentoimaan, mutta häntääää ei voi vastustaa. Eikä kuonoa... <3